Lapsuuden kodille

Lämmin kiitos kommenteistanne. Äsken tuli vähän herkisteltyä, ja herkistelyn tuloksen voitte lukea alta.

Lapsuuden kodilleni

Anna naurun raikaa vielä nurkissasi.

Anna lasten kirmata pihanurmillasi.

 
Ota puihisi leijat uudet
Kätke vinttiisi salaisuudet.

Anna omenoiden ja luumujen
kasvaa puihin,
pian uudet lapset
poimivat ne suihin.

Kenties kuutamo herättää
heidätkin
jonain pakkasyönä.

Ihmettelemään outoa valoa
Täysikuun 

sinisenkalpeaa
 kajoa,
 

joka luo mahtavat varjot
paksuille hangillesi.

 

Lintujesi lauluun
kevätaamuisin
vielä joskus mielelläni
heräisin.

Mutta nyt on aika lähteä.

Rakasta heitä
kuten rakastit meitä.


-Aava 31.8.2014- 

Senkki, Osa II

Kirjoitin edellisellä loman pätkälläni itsestäni ja kunnostamastani senkistä.

Nyt senkki on valmis! Sen valmiiksi saaminen vei noin 10 vuotta, ehkä alle, mutta nyt se on valmis, ja tykkään siitä vallan mahdottomasti. Mutta minulla ei ole sille tilaa, joten äiti ottaa sen hellään huomaansa. Eli juu, lomalla ollaan jälleen, eikä lomakelit helli minua nytkään, kun sataa ropisee niin hurjasti joka päivä.

Sisätiloissa on tullut kykittyä ja kyykisteltyä, sillä lapsuudenkodissani on operaatio muutto käynnissä. Varastojen tyhjennys osaa olla henkisesti hurjan rankkaa, sillä niissä on kaikki isän toteutumattomat suunnitelmat vielä kaapeissaan ja työkalut hujan hajan. Isä kuoli aika tarkalleen 2 vuotta sitten.

Tuntuu, että tavaroita läpikäydessäni siivoan myös muistoja isästä pois. Roppakaupalla tavaraa on kuitenkin lähdössä mukaani, mm. isän ensimmäinen ruuvimeisselisetti. En edes tiennyt, että varastoissa on semmoinen, mutta äiti kertoi minulle. Setistä puuttuu 2 ruuvimeisseliä, mutta uskon niiden pulpahtavan jostain kaappien kätköistä vielä vastaan. Isä oli setistä kuulemma hurjan tarkka.

Järki ja tunteet vaihtelevat tässä tavaroita läpikäydessä. Vielä vuosi sitten tällainen operaatio olisi ollut liian rankka, mutta nyt on jo helpompaa, vaikka silti ajatus lapsuudenkodista luopumisesta pistää välillä itkeä tirauttamaan.

Onko teillä muilla tämmöisiä kokemuksia, ja miltä se on tuntunut?

Kohti isänpäivää

Onpas ollut semmoinen viikko, etten pahemmin koneella ole viitsinyt kotosalla istuskella.

Meren hiomia kiviä Nizzan rannalta parin viikon takaa.

Koko viikon on joka tuutista tullut mainoksia huomisesta isänpäivästä, ja huomaan olevani siitä ihan suunnattoman katkera. Viime vuoden isänpäivä meni isän elokuisen kuoleman vuoksi vielä samassa surun aallossa. Nyt huomaan surun sijasta tuntevani ärtyisyyttä siitä, etten minä saa huomenna laulaa isälleni. Haudalle en viitsi mennä onnittelulauluja laulamaan, sillä se ei taitaisi olla ihan viisasta. Enkä sitä tosissani siis ole ajatellutkaan - älkää huolestuko. ;)

Radiossakin toitotettiin isän muistamisesta eilen kotopuoleen  ajellessani, ja vaihdoin kanavaa joka kerta, kun joku mainitsi sanan Isä. Loppumatkan päätinkin sitten kuluttaa lauleskelemalla kaikenlaisia lauluja, kunnes yhtäkkiä huomasin laulavani kappaletta "Päivä vain.." ja tuli itku. Lauloimme kappaleen isän hautajaisissa, sillä isä eli päivän vain ja hetken kerrallansa sinnitellen kanssamme 19 vuotta saatuaan diagnoosin aivokasvaimesta.

Miten iloinen olenkaan niistä 19 vuodesta! Isä sai niin pitkän jatkoajan, vaikka ennusteet alkujaan olivat kaikkea muuta kuin hyvät. Tunnen myös jonkinlaista ylpeyttä isän jatkoajasta, kun kerron siitä vieraammille. Ja olen niin ylpeä isästäni. En koskaan kertonut sitä hänelle, en varmasti edes ajatellut asiaa silloin, kun hän vielä vuosi sitten kesällä makasi kotisohvalla, ja istuin hänen vieressään höpötellen kuulumisiani niin kovalla äänellä ja selkeästi artikuloiden, että hän varmasti kuuli ja ymmärsi. Isällä kun oli huono kuulo, ja viimeisinä vuosina asiat piti esittää oikein selkeästi.

Ärtyisyyteni hälvenee nyt tätä kirjoittaessani, sillä nythän minäkin muistan isääni. Muistan isääni ja ajattelen hyviä asioita. Isälle esittelin aina kaikki uusimmat käsityöni täällä kotona käydessäni. Yhden serkulleni tekemäni maton me päättelimmekin yhdessä. Nyt jälkeenpäin olen ajatellut, että isäreppana ei huonokuntoisuutensa vuoksi olisi edes päässyt karkuun, kun istahdin hänen viereensä sohvan reunalle käsityösaaliini kanssa. Uskon kuitenkin, että hän piti yhteisistä höpöttelyhetkistämme, enkä unohda sitä lämmintä katsetta, kun hän jotain työtäni hypistellessäni katsoi minuun ja sanoi: "Hieno."

Sitä lämmintä katsetta minä ikävöin ihan hirveästi, ja yritän valokuvista vielä sen tavoittaa.

Onneksi on muistot.

Huomenna on hyvä päivä muistaa isää. 

Olen tehnyt sitä enemmän tai vähemmän koko viikon - kuukauden - vuoden.

Rauhallista isänpäivää kaikille!

Rauhaisaa Pyhäinpäivää

Nurkissa litisee ja lätisee, kun taivaalta vihmoo jälleen vettä. Käsityörintamalla tapahtuu, mutta kyseessä on nyt semmoisia hyshys-juttusia joulua varten, etten voi tuotoksia esitellä.

Mutta halusin kuitenkin täällä piipahtaa kirjoittelemassa ja toivottamassa kaikille rauhallista Pyhäinpäivää. Omaan pyhäinpäivääni kuuluu nyt ensimmäistä kertaa osallistuminen muistelutilasuuteen, jossa sytytetään kynttilä tänä vuonna toiselle puolelle siirtyneille.

Täällä kotipuolessa kynttilä on palanut lähes joka ilta isän kuvan vierellä. Sitä ei uskoisi, miten rankalta menetys voi tuntua, ennen kuin sen itse kokee. Ne monet pienet asiat saavat kyyneleet silmänurkkiin ja välillä on vain pysähdyttävä pekästään suremaan, kun mikään muu ei tunnu auttavan.

Mutta ehkä jonakin päivänä on vielä näin

Jonain päivänä tuuli vie pilvet.
Aurinko tulee esiin.
Jonain päivänä suru on 
kevyempi kantaa.

Eilisestä

Niin pieni,

hentoinen

oli se kaaliperhonen.

Se viimeisen
jäähyväisen

puolestasi jätti

kukillesi laskeutuen.

 Lepää rauhassa isä.

Sekalaisia aikaansaannoksia

Lämmin kiitos kauniista sanoistanne edelliseen kirjoitukseeni!

Minä olen todennut tänä vuonna, etten ole sydämeltäni laisinkaan ompelija. Näin nimittäin kevään suuressa käsityölehdessä numero 3 ihanan laukun, joka oli aivan pakko saada.

Vein lehden mukanani kotiini, näytin äidille ja ihastelimme laukkumallia yhdessä. Loppujen lopuksi kävi niin, että äitini piirsi ja leikkasi laukun kaavat sekä kankaat. Minä vein kangaspalat kotiini ommellakseni laukun valmiiksi. Ja pöh, parin viikon kuluttua vein palat takaisin äidilleni, josko hän saisi laukun tehtyä.

Äiti ompeli kahvat, ja sen jälkeen laukku jäi odottamaan ompelijaa.

Viime viikonloppuna päätin, että laukku oli tehtävä valmiiksi. Vanhan käsilaukkuni kahvat nimittäin irvistelivät jo niin rumasti, että pyrin bussissakin piilottelemaan sitä ihmisten katseilta.

Niin sitten ompelin laukun valmiiksi, mutta huokailin koko ajan, että virkkaaminen on niiiiiiiiin paljon helpompaa.

Laukusta tuli ihana, mutta jatkossa taidan kuitenkin mieluummin virkata.

Viime viikolla askartelin myös pari korttia. Toisen tein kummitädilleni, joka täytti 70 vuotta, ja toisen serkunpojalle. Serkunpojan kortti meni perille, mutta kummitätini ei korttiaan setäni mukaan ole saanut. Nyt pohdinkin kuumeisesti, mihin kortti on joutunut ja mitä minä olen osoitteeksi siihen kirjoittanut, kun olen ollut hiukan hajamielinen viime viikkoina.

 Ystäväni veivät minut keskiviikkona Linnanmäelle piristääkseen minua. Siellä oli aivan ihananvärisiksi maalattuja puistopenkkejä, joista nappasin kuvan.

Hyvää viikonjatkoa teille kaikille!

Surullinen

Tämän viikon olen ollut hyvin hyvin surullinen.

Isäni nukkui ikuiseen lepoonsa sunnuntaina 19.8.2012.

Kirjoitin tunteistani runon.

Osanotto

Sunnuntaihin asti


en tiennyt


miten suhtautua


Surullisiin.



Pelkäsin sanovani vääriä asioita

tai olin tietämätön

mitä sanoa.



Nyt olen niin paljon viisaampi.


Huomasin
ettei sanoja välttämättä
tarvita.

Jo se,
että olet lähellä.


Se jo
on
kovin tärkeää.