Kuusi kuvaa kesästä

 Nappasin Rikkaruohoelämää-blogista Kuusi kuvaa Kesästä -haasteen, sillä ajatus kesään palaamisesta kuvamuistojen myötä tuntuu nyt mukavalta ajatukselta. Kuvista iso osa ei ole ollut blogissani aiemmin, sillä halusin sukeltaa nyt antaumuksella kuvagalleriani syövereihin.

Kuva 1: Koirapappa Keke

Rakas koirapappa niin kesäfiiliksissä. Tätä kuvaa katson nyt tippa linssissä, sillä raskain sydämin saatoimme rakkaan koiravanhuksen viimeiselle matkalleen 30.11.21. Olen iloinen, että kuvia on tullut otettua Kekestä paljon, sillä niiden myötä pääsen palaamaan yhteisiin mukaviin hetkiin, joita ehti minulle kertyä lähes 6 vuoden ja isännälle lähes 14 vuoden ajalta.

Kuva 2: Leppäkerttu

Pihassamme oli tänä kesänä ilahduttavan paljon leppäkerttuja. Opin viime kesänä myös, miltä näyttää leppäkertun toukka. Siitä tosin ei ole kuvaa, mutta näistä aikuisista juu.

Kuva 3: Rakas kolliherra Mörkö

Jos joku oli muikeana kesän helteistä niin Mörkö jos kuka! Sehän oli ulkona päivät pitkät, korkkasi terassin lähes välittömästi ja chillaili urakalla. Tässäkin pitkin pituuttaan ja äärimmäisen onnellisena, vaikka nurmikko ympärillä on melkein ihan karrella.

Kuva 4: Kissaneiti Myrna

Myrna vietti aikaa terassilla varjossa ja tutustui kanssani riippukeinussa pötköttämiseen. Taisimme torkahtaakin varjoisalla kuistilla.

Kuva 5: Kaunokaiset

Rakastuin kesällä ihan totaalisesti kaunokaisiin, jotka ovat alkaneet vallata alaa kukkapenkissä sen verran, että niitä on jo vähän tullut siirrettyä siitä muuallekin. Mutta ovat kyl niin sööttejä, että voisin höpötellä niiden söpöydestä laajemmaltikin. 

Kuva 6: Isot puut

Kävin alkukesällä käppäilemässä Söderkullan kartanon mailla ja haltioiduin siellä kasvavista tammista ja vaahteroista. Kesäinen auringonpaiste lehtien lomasta sai sydämeni väpättämään ja huokailemaan. Oi.

Siinäpä minun Kuusi kuvaa kesästä.

Miltä sinun kesäsi näytti valokuvin? Nappaa haaste mukaan halutessasi.

Blogi täytti vuosia, enkä edes huomannut!

9 vuotta sitten 9. helmikuuta muistan, kuinka kirjoitin ensimmäisen blogikirjoitukseni. Minua jännitti ihan hirveästi, mutta ajattelin että nyt tai ei koskaan! Kirjoitin tekstin ja julkaisin kuvan ystäväni vauvalle tekemästäni isoäidinneliöpeitosta, jossa oli kilpikonna. Miten paljon sen jälkeen onkaan tapahtunut! Olen oppinut virkkausrintamalla vaikka mitä, olen kirjoittanut pari pikkuruista kliksuti*ohjetta*klik, olen askarrellut, julkaissut matkakuvia, kertonut isän menetyksestä, tyhjentänyt lapsuudenkotia, eronnut, muuttanut peräti 3 kertaa, aloittanut opiskelun (valmistun kohta), tavannut uusia ihmisiä ja yhden tosi spesiaalin, hankkinut Mörkölle leikkikaverin ja mitäköhän vielä?

 9 vuotta on pitkä aika. Niin pitkä, että tuossa edellä on mainittu vain murto-osa kaikesta siitä, mitä on tapahtunut. Tänne blogiin olen kyllä sepustanut kaikennäköistä, vaikka blogia aloitellessa ajattelin, että tämä on vain ja yksistään virkkausaiheinen blogi. Miten väärässä olinkaan ja ainahan suunnitelmia voi muuttaa. *virnistys* Blogista on tullut tämmöinen virkkausteemainen päiväkirja, sillä perinteisen päiväkirjan kirjoittaminen on jäänyt vähemmälle. Virkkaaminen on ollut minulle ilo ja henkireikä. Rakkain projektini vuosien saatossa on ollut kliksuti*Onniöveri-peitto*klik, jonka tekeminen toi minulle suurta iloa sekä lohtua elämänmuutosten pyörteissä. Nimesin peiton Onniöveriksi jo pelkästään sen suunnattoman lankamäärän vuoksi, minkä Lankamaailmasta ostin peittoa varten. Nimi oli toisaalta myös vastakohta silloiselle elämäntilanteelle, jolloin pistin elämäni kokonaan uusiksi. Mutta toisaalta Onniöveri sanana myös kuvasti tunteita, joita koin, kun vihdoinkin uskalsin tehdä isoja päätöksiä.

Blogissani on yhteensä 314 virkkausaiheista kirjoitusta! Huhheijaa, mikä määrä! Joskus päätin, että julkaisen blogissa vain valmiita töitä, mistä sittemmin kyllä lipsuin. Virkkaaminen on tunnisteena kaikissa niissä teksteissä, joissa vähänkään viitataan virkkaamiseen. Niinkuin tässäkin kirjoituksessa. Olen iloinen siitä, että olen kirjoittanut tätä blogia. En varmaan muuten mitenkään muistaisi, mitä kaikkea on tullut tehtyä. Tälläkin hetkellä kesken on 3 työtä. Teen Edlothia-huivia, liiviä, sekä kliksuti*Sweet Caroline CAL-mallia*klik, josta ensimmäinen osa on nyt valmis. Käytän malliin vuosien saatossa kertyneitä lankoja. 

Tästä on hyvä jatkaa!

Heräämisiä

Täytin eilen vuosia. 

Heräsin uudessa asunnossani tähän maisemaan (ikkunoihin piti laittaa mummon pitseillä koristellut lakanat, sillä vanhat verhoni olivat aivan liian lyhykäisiä..)

Äiti oli väsännyt uuden asuntoni jääkaapin antimista aamiaisen pöytään.

Saunottiin, istuttiin vähän terassillani ja huristeltiin sitten peräkärrin kanssa vanhalle asuinpaikkakunnalleni. Uusi asuntoni on niin ihana, että olisin voinut jäädä sinne, mutta pitää vielä hoitaa pari juttua. Kohta menen aamiaiselle tuohon vanhalle asuinpihalle.

(RRRRRakastan noita valon ja varjon leikittelyjä pihapöydän kupeessa)

Ensi maanantaina alkaa koulu.

Viimeinen työpäivä

Olin eilen viimeistä päivää töissä ja nyt on edessä muutto uudelle paikkakunnalle ja toimintaterapeutin opiskelujen aloittaminen viikon päästä, hui!

Mutta katsokaa, miten työkaverit olivat muistaneet minua viimeisenä työpäivänäni!!!

3 (!!!) lahjakorttia Lankamaailmaan! Aivan ihanasti ajateltu. Voi että minulle tuli hyvä mieli. Eilen sitten jo kovasti pohdiskelin, että mitä minä oikein ostaisin.. Ehkäpä kuteet uuteen mattoon tai langat toiseen Onniöveriin..

Valokuvia ottaessani aina joku eläinmaailman edustaja tahtoo tulla mukaan. (Poikkeuksellisesti rakas kolliherra Mörkö makasi jaloissani valokuvia räpsiessäni eikä tullut tapansa mukaan makaamaan valokuvattavan kohteen päälle..) Tällä kertaa edustaja oli siis hyönteismaailmasta. Sudenkorento poseerasi minulle muutaman minuutin, jotta sain rauhassa yhden otoksen onnistumaan.

Kuuden vuoden työpestin jälkeen heräsin tänä aamuna seitsemältä hämmästelemään sitä, etten enää maanantaina palaa vanhalle työpaikalleni. Asiassa riittääkin miettimistä, sillä taakse jäi ihana työyhteisö, jota jään varmasti kaipaamaan *niisk*

Loman loppu - uuden alku

Nyt on maailmankirjat sekaisin.

En virkannut lomallani auton istuinpäällisten lisäksi juuri mitään.

Keskityin enempi vaihtuvien maisemien kuvaamiseen

Askolan Hiidenkirnuilla

Ruotsinlaivalla

Tammisaaressa

Norjan rajalla

Gammelveien - Hammerfest

Akkarfjord

Huomenna menen töihin vielä muutamaksi viikoksi ja sitten pitäisi aloittaa uusi elämä opintojen parissa uudella paikkakunnalla. Paljon on tapahtumassa, joten ei ihme, että käsityöt ovat jääneet sivurooliin kaikkea tätä pienessä mielessä hämmennellessäni.

Halauksin,
Aavan nurkan kirjoittaja

Lapsuuden kodille

Lämmin kiitos kommenteistanne. Äsken tuli vähän herkisteltyä, ja herkistelyn tuloksen voitte lukea alta.

Lapsuuden kodilleni

Anna naurun raikaa vielä nurkissasi.

Anna lasten kirmata pihanurmillasi.

 
Ota puihisi leijat uudet
Kätke vinttiisi salaisuudet.

Anna omenoiden ja luumujen
kasvaa puihin,
pian uudet lapset
poimivat ne suihin.

Kenties kuutamo herättää
heidätkin
jonain pakkasyönä.

Ihmettelemään outoa valoa
Täysikuun 

sinisenkalpeaa
 kajoa,
 

joka luo mahtavat varjot
paksuille hangillesi.

 

Lintujesi lauluun
kevätaamuisin
vielä joskus mielelläni
heräisin.

Mutta nyt on aika lähteä.

Rakasta heitä
kuten rakastit meitä.


-Aava 31.8.2014- 

Senkki, Osa II

Kirjoitin edellisellä loman pätkälläni itsestäni ja kunnostamastani senkistä.

Nyt senkki on valmis! Sen valmiiksi saaminen vei noin 10 vuotta, ehkä alle, mutta nyt se on valmis, ja tykkään siitä vallan mahdottomasti. Mutta minulla ei ole sille tilaa, joten äiti ottaa sen hellään huomaansa. Eli juu, lomalla ollaan jälleen, eikä lomakelit helli minua nytkään, kun sataa ropisee niin hurjasti joka päivä.

Sisätiloissa on tullut kykittyä ja kyykisteltyä, sillä lapsuudenkodissani on operaatio muutto käynnissä. Varastojen tyhjennys osaa olla henkisesti hurjan rankkaa, sillä niissä on kaikki isän toteutumattomat suunnitelmat vielä kaapeissaan ja työkalut hujan hajan. Isä kuoli aika tarkalleen 2 vuotta sitten.

Tuntuu, että tavaroita läpikäydessäni siivoan myös muistoja isästä pois. Roppakaupalla tavaraa on kuitenkin lähdössä mukaani, mm. isän ensimmäinen ruuvimeisselisetti. En edes tiennyt, että varastoissa on semmoinen, mutta äiti kertoi minulle. Setistä puuttuu 2 ruuvimeisseliä, mutta uskon niiden pulpahtavan jostain kaappien kätköistä vielä vastaan. Isä oli setistä kuulemma hurjan tarkka.

Järki ja tunteet vaihtelevat tässä tavaroita läpikäydessä. Vielä vuosi sitten tällainen operaatio olisi ollut liian rankka, mutta nyt on jo helpompaa, vaikka silti ajatus lapsuudenkodista luopumisesta pistää välillä itkeä tirauttamaan.

Onko teillä muilla tämmöisiä kokemuksia, ja miltä se on tuntunut?

Kävin Raumalla

Kaksi vuotta olen suunnitellut lähteväni käymään Rauman Pitsiviikoilla. Eilen kävin, ja äitin kanssa totesimme, ettemme ala harrastamaan nypläystä. Se näytti hienolta, mutta vaateliaalta, ja pitäydyn tästedeskin virkkaamisessa. Hienoa, kun joku osaa!

Käsitöitä en ostanut, mutta ideoita ja inspiraatioita sain vaikka millä mitalla! Käytiin kahdessa lankakaupassa ja kierrettiin koko hieno vanha kaupunki ja pyrähdettiin parilla pihakirppiksellä ja käytiin syömässä ja ja ja...

Rauman vanha kaupunki oli ihana! Kaikissa putiikeissa oli ystävällistä väkeä, ja putiikkejahan riitti. En minäkään sitten tyhjin käsin kotiin päässyt. Yhdestä lankakaupasta mukaan tarttui läjä puisia nappeja sekä virkkuukoukku (2,5 mm:n koukut on aina kadoksissa). Kotimatkalla piipahdimme Lapissa semmoisessa kivassa isossa talossa, jossa oli kahvila ja paljon eri tekijöiden juttusia. Sieltä saaliiksi tarttui vielä korvakorut.

Peliseuraa

Huomaan, että olen antanut monia tekemiäni juttuja eteenpäin.

Mutta viimeisen vuoden aikana olen tehnyt ihan vaan itselleni kaikkea kivaa. Pukeudun niihin ja kääriydyn niihin.

Ja sitten minulla on tammipeli - peli jota väkersin yli vuoden päivät - eikä kukaan oikein ole pelannut minun kanssani.

Onneksi kummityttöni tuli kylään.

Auringonpaisteessa oli kiva juoda kahvia ja syödä vastustajan nappuloita.

Ja täytyy vielä kertoa, että torstaina löysin rehottavasta kukkapenkistäni kukkivan yllärin! Muistan, että olen istuttanut vuosi tai sitten penkkiin tällaisen valkoisen kukkijan, mutta nimeä en muista, en sitten millään. Se ei kukkinut viime vuonna ollenkaan, ja olin jo luopunut toivosta, että se koskaan kukkisikaan. Hihkuin riemusta, kun näin sen törröttävän kukkapenkissäni, mutta tunnistusapu olisi nyt tarpeen, sillä en ole kirjoittanut kukan nimeä mihinkään ylös.. Osaisiko joku teistä auttaa? Korkeutta kukkijalla on n. 40 cm.

Senkki, osa 1

Lapsuudenkotini varastoista löytyi senkki, joka on kuulunut aikoinaan mummolleni ja vaarilleni.

Joku oli maalannut sen valkoiseksi. Valkoinen maali oli muuttunut kellertäväksi, eikä kukaan ollut käyttänyt senkkiä vuosikymmeniin.

Kunnes senkin eteen astui tämä täti, joka ei silloin edes ollut täti. Mutta tällä tädillä oli idea. Idean toteutus alkoi ehkä noin 10 vuotta sitten tai hiukan myöhemmin. Siihen kuului maalinpoistoainetta, kuumailmapuhallin, hiomakone ja lasta sekä aimo annos päättäväisyyttä.

Kuinkas sitten kävikään? Kuumailmapuhallin sökähti, käsi kipeytyi kaikesta hinkkaamisesta ja raappaamisesta. Täti luovutti ja unohti ideansa. Senkki jäi puolikuntoisena lojumaan varastoon.

Kunnes tänä keväänä senkki siirrettiin varastojen tyhjennysten aikaan taas näkyville ja muovien alta paljastui, että senkkiä olikin työstetty paljon enemmän kuin täti muisti. Hip hei, lomalla käyn sen kimppuun! tuumi täti. 

Maalinpoistoaine, lasta ja maalinpesuaine sekä hiomakone pääsivät jälleen käyttöön. Hammasharjakin (se joka lopulta katkesi) pääsi tositoimiin pienten koristekuvioiden jynssäämisessä. Välillä täti kiroili, ainakin silloin kun hammasharja katkesi. Ja silloin kun hiomakone teki kauniiseen puupintaan rumia viiltoja. 

Välillä täti ihaili. Ihaili kun puupinta sai uuden pinnan vahakäsittelyllä. 

Ensin käsiteltiin laatikot ja täti kuljetti ne pihalle auringonvaloon huokaillakseen hetken. Sitten käsiteltiin ovet. Ai ai, miten tuli nättiä, ihasteli täti. Ja sitten olikin aika lähteä kotiin siltä erää. 

Senkin runko oli jo hiottu ja tädin äitimuori tiedusteli, saisiko hän käsitellä senkin loppuun. Täti mietti hetken ja lupasi, että kaikin mokomin, vaikka projektin piti olla kokonaan hänen omansa. Olihan hän sentään hionut ja poistanut kaiken sen likaisenvalkoisen maalin. Ja olihan hän jo vahannut ovet ja laatikot. Ehkä seuraavalla kerralla senkki olisi valmis, kun äitimuori olisi kaikella tarmollaan käynyt sen kimppuun. Ei hullumpi ajatus, myhäili täti Mörkö-kissalleen päästyään kotiinsa. 

(Inspiraatio tähän kirjoitukseen on Tove Janssonin kirjasta Kuvanveistäjän tytär. Siinä on luku nimeltä "Täti jolla oli idea". Suosittelen kirjaa lämpimästi!!!)

PS. Täti ei oikeasti oleta senkin olevan seuraavalla kyläilykerralla valmis, vaan tekee sen mielellään loppuun itsekin.. ;)

PPS. Laitan tänne joskus sitten kuvan valmiista senkistä.

Luonnontieteellinen museo

Viimeistelin eilen tossut, jotka annoin siskolleni syntymäpäivälahjaksi. En muistanut sitten lopulta ottaa niistä kuvaa, sillä vietin eilen sellaisen päivän, ettei käsitöiden kuvaus tullut lopulta edes mieleen.

Olin 6-vuotiaan kummipoikani kanssa Helsingissä ja huomasin, että kaupungista saa 6-vuotiaan silmin irti kaikkea sellaista, mitä tällainen jämähtänyt 3-kymppinen ei tulisi edes huomanneeksi. Minulla oli ihan hurjan kivaa!

Kävelimme eduskuntatalon portaat yhden kerran ylös alas ja laskimme ne (6-vuotias olisi kernaasti kiivennyt ne vielä toiseenkin kertaan). Pysähdyimme ihmettelemään Presidentti-patsaita. Kävelimme Luonnontieteelliseen museoon, missä hauskinta taisi olla Afrikan yössä istuminen (Pimeä huone, jossa kuului kaskaan siritystä ja eri eläimiä oli valaistu spotein). Mielenkiintoisinta olivat dinosaurukset ja lintujen oksennuspallot (voi pojat!) Ja kun Museo oli kerran kierretty, kierrettiin se vielä kahdesti ihan vaan varmuuden vuoksi (ja onneksi kierrettiin, sillä toisella kierroksella löytyi iso osasto, jota ei oltu ensimmäisen kierroksen vauhdissa huomattu).

Kävimme syömässä, minkä jälkeen päätin viedä kummipoikani minimetroajelulle. Olin ajatellut, että menemme vain yhden pysäkinvälin, mutta yhteistuumin päätimme jatkaa matkaa vähän pidemmälle, että päästiin metrolla maan päälle. Sitten hypättiin ulos ja palattiin toisella metrolla takaisin.

Sitä huomioinnin määrää ja kysymysten tulvaa!

En ole koskaan laskenut Helsingin keskustassa ratikoita, mutta nyt laskin. Jokainen ratikka oli ison ilon aihe, sillä pääsimme reissun aikana lukuun 44! Ja nähtiin muuten kyhmyjoutseniakin Töölönlahden rannassa.

Hymyilyttää vieläkin :)

Virkkaajan oireet

Sattuipas sitten oikein maanantaipäivän kömmähdys.

Luulin herätessäni nukkuneeni pommiin ja painatin tukka putkella töihin.
Tunnin töitä tehtyäni huomasin tulleeni töihin kahta tuntia liian aikaisin, joten pomo käski minut pariksi tunniksi viettämään luppoaikaa, jotta iltavuorossa on tekijä, niin kuin piti alunperin ollakin..

Noo, käytin luppoajan hyväkseni ja kävin syömässä thaimaalaisessa noutopöydässä ja painatin sen jälkeen kirjastoon lukemaan loppuun Tove Janssonin Vaarallisen juhannuksen. Se jäi minulta toissaviikolla kesken, kun olin kirjastossa tuolloinkin tappamassa aikaa jostain syystä.

Siinähän ne pari tuntia sitten vierähtivät vallan rattoisasti ja kirjan lukemisesta päästään itse aiheeseen. Vaarallinen juhannus pitää sisällään kohtia, joissa Virkataan. Nii'in, ei neulota eikä kudota vaan ihan oikeasti virkataan. Virkkaava henkilö on pieni hemuli, johon koin heti samaistuvani. Ja muutenkin. Aina kun jossain elokuvassa/ohjelmassa/kirjassa virkataan, tulee asia/henkilö minulle jollain tapaa helpommaksi lähestyä. Ja jos jossain ohjelmassa vilahtaa jotakin virkattua jonkun hartioilla, tuolin selkänojalla, pöydällä ja ja ja... Heti olen kiinnostuneempi seuraamaan ohjelmaa tai lukemaan kirjaa eteenpäin.

Ja vielä täytyy mainita siitä, että huomaan olevani niiiiiiin niiiiiin mahdottoman pilkuntarkka siitä, jos joku sanoo jotain kudottua virkatuksi tai päinvastoin. Pakko korjata - heti. Toivottavasti kukaan ei tätä ominaisuutta minussa paheksu ihan kamalasti.. Se vain lipsahtaa suusta, kun joku kommentoi "Mitä sinä kudot?" "Siis virkkaan" vastaan heti. Ja sitten vielä semmoinen asia, että virkatuissa asioissa on ihan selkeästi se nurja puoli ja sitten se oikea puoli. Ja auta armias, jos pöytäliina on pöydällä väärin päin... Haluan kääntää sen oikein päin. Ihan järkyttävää, muistutan pian rakasta edesmennyttä mummoani..

Onko teillä kanssavirkkaajilla samankaltaisia ominaisuuksia? Jaattehan kokemuksenne kanssani, etten koe olevani ihan yksinäni näiden hurjien ominaisuuksieni kanssa...!

Terveisin,
Epätoivoinen (lue edellinen huumorinpilke silmänkulmassa) Aavan nurkan virkkaaja

Kiva päivä

Pakko kirjoittaa, sillä tänään oli kiva päivä.

Menin töistä suoraan torstai-sushilleni ja huomasin vakipaikassani, että minut muistetaan jo. Sain nimittäin kaupan päälle annokseeni yhden makin (Wikipediassa kuvat eri "lajeista", lunttasin täältä). Ja jälkkäriksi toivat vielä kupillisen haudutettua teetä. *hymy*

Siitä jatkoin kylläisenä irkkutanssitunnilleni. Olen huomannut, että sushiannoksen sulatteluun riittää puolituntinen aterian ja tanssitunnin välissä, mutta hampurilaisella käytyäni olo on tukala koko tanssitunnin. Tein hampurilaisvirheen sen yhden kerran ja siirryin seuraavalla viikolla takaisin torstaisushirutiiniin.

Kotiin tullessani pihalla oli lyhty palamassa, ja keittiön pöydällä odotti kirje kummitytöltä. Lisäksi siippa oli tehnyt sadonkorjuun kasvimaallamme, joka on kasvaa röhöttänyt omassa rauhassaan koko kesän.. ;) Mutta satoa tuli, pikkuruisia kaskinauriita ja porkkanoita, sekä hurrrrrjan paljon persiljaa. Nyt on sovellussoppa liedellä kiehumassa omista ja muiden antimista, ja siippa sitä maustamassa. Hän kun osaa sen touhun paremmin.

Satoa

Torstai on ollut ja on vuodesta toiseen lempipäiväni.

Mistä viikonpäivästä te tykkäätte eniten, vai vaihteleeko se kovastikin?

Kohti isänpäivää

Onpas ollut semmoinen viikko, etten pahemmin koneella ole viitsinyt kotosalla istuskella.

Meren hiomia kiviä Nizzan rannalta parin viikon takaa.

Koko viikon on joka tuutista tullut mainoksia huomisesta isänpäivästä, ja huomaan olevani siitä ihan suunnattoman katkera. Viime vuoden isänpäivä meni isän elokuisen kuoleman vuoksi vielä samassa surun aallossa. Nyt huomaan surun sijasta tuntevani ärtyisyyttä siitä, etten minä saa huomenna laulaa isälleni. Haudalle en viitsi mennä onnittelulauluja laulamaan, sillä se ei taitaisi olla ihan viisasta. Enkä sitä tosissani siis ole ajatellutkaan - älkää huolestuko. ;)

Radiossakin toitotettiin isän muistamisesta eilen kotopuoleen  ajellessani, ja vaihdoin kanavaa joka kerta, kun joku mainitsi sanan Isä. Loppumatkan päätinkin sitten kuluttaa lauleskelemalla kaikenlaisia lauluja, kunnes yhtäkkiä huomasin laulavani kappaletta "Päivä vain.." ja tuli itku. Lauloimme kappaleen isän hautajaisissa, sillä isä eli päivän vain ja hetken kerrallansa sinnitellen kanssamme 19 vuotta saatuaan diagnoosin aivokasvaimesta.

Miten iloinen olenkaan niistä 19 vuodesta! Isä sai niin pitkän jatkoajan, vaikka ennusteet alkujaan olivat kaikkea muuta kuin hyvät. Tunnen myös jonkinlaista ylpeyttä isän jatkoajasta, kun kerron siitä vieraammille. Ja olen niin ylpeä isästäni. En koskaan kertonut sitä hänelle, en varmasti edes ajatellut asiaa silloin, kun hän vielä vuosi sitten kesällä makasi kotisohvalla, ja istuin hänen vieressään höpötellen kuulumisiani niin kovalla äänellä ja selkeästi artikuloiden, että hän varmasti kuuli ja ymmärsi. Isällä kun oli huono kuulo, ja viimeisinä vuosina asiat piti esittää oikein selkeästi.

Ärtyisyyteni hälvenee nyt tätä kirjoittaessani, sillä nythän minäkin muistan isääni. Muistan isääni ja ajattelen hyviä asioita. Isälle esittelin aina kaikki uusimmat käsityöni täällä kotona käydessäni. Yhden serkulleni tekemäni maton me päättelimmekin yhdessä. Nyt jälkeenpäin olen ajatellut, että isäreppana ei huonokuntoisuutensa vuoksi olisi edes päässyt karkuun, kun istahdin hänen viereensä sohvan reunalle käsityösaaliini kanssa. Uskon kuitenkin, että hän piti yhteisistä höpöttelyhetkistämme, enkä unohda sitä lämmintä katsetta, kun hän jotain työtäni hypistellessäni katsoi minuun ja sanoi: "Hieno."

Sitä lämmintä katsetta minä ikävöin ihan hirveästi, ja yritän valokuvista vielä sen tavoittaa.

Onneksi on muistot.

Huomenna on hyvä päivä muistaa isää. 

Olen tehnyt sitä enemmän tai vähemmän koko viikon - kuukauden - vuoden.

Rauhallista isänpäivää kaikille!

11 asiaa

Anne-Mari laittoi minulle haasteen jo 18.9, enkä ole vieläkään vastannut siihen. Mutta täältä pesee :)

Eli näin se menee:
                        1. Jokaisen haastetun pitää kertoa itsestään 11 asiaa
                        2. Pitää vastata haastajan antamiin 11 kysymykseen
                        3. Pitää keksiä 11 kysymystä uusille haastettaville
                        4. Heidän pitää valita haastettvaksi 11 blogia, joilla on alle 200 lukijaa
                        5. Sinun pitää kertoa, kenet olet haastanut.


11 asiaa minusta:


1. Pelkään pimeää enemmän kaupungissa kuin maaseudulla.
2. Pidän kovasti piirtämisestä, mutta en ole pitkään aikaan piirtänyt mitään.
3. En osaa kutoa / neuloa muuta kuin neulontaharpulla, mikä onkin varsin mainio laite. 
4. Minulla on syntymävika, jonka vuoksi vasen käteni on oikeaa puolet lyhyempi ja siinä on vain kolme sormea. Pienillä sukulaisillani on aina hauskaa, kun minulla on vähemmn sormia kuin heillä :)
5. En aio jakaa tätä haastetta eeenpäin, sillä minua hiukan laiskottaa. *nolo*
6. Uudet villasukat ovat ehkä yksi maailman parhaita juttuja.
7. Menen lähes aina nukkumaan villasukat jalassa. Aamuisin toinen on aina kadonnut.
8. Meidän sängyn alla on aika paljon parittomia villasukkia.
9. Lempiviikonpäiväni on torstai. On ollut jo moooooooonta vuotta. 
10. Torstaisin käyn sushilla. Aloitin tavan tänä syksynä suodakseni itselleni iloa. 
11. Opin syömään sushia vasta n. 2 vuotta sitten, kun kävimme työporukalla sushiravintolassa. Rakastuin sushiin vasta kolmannella kerralla - ja nykyisin se on  vaan niiiiiiiiiiiiiiiin superhyvää. Mjams.

Anne-Marin esittämät kysymykset ja niihin vastaukset:
 
1. Mikä on suosikkilankasi.
Olen kovasti tykännyt Jade-langasta, jota saa usein alennuksella Lankamaailmasta.
2. Lempivärisi?
Vihreä
3. Ikävin neulemuistosi?
En neulo, mutta harmittavin virkkausmuistoni liittyy siihen, kun mummoni moitti minua liian suuren koukun käytöstä ja oli sitä mieltä, etten kykene virkkaamaan kunnolla koskaan. Mummoni pyysi minulta myöhemmin anteeksi, sillä harmistuin niin kovasti. Hän se minut kuitenkin alunperin opetti virkkaamaan, ja myöhemminkin hän oli pahoillaan sanomastaan. 
4. Mukavin neulemuistosi?
Edelleen virkkauslinjalla. Kun samaisen mummon kanssa tärkkäsimme tekemääni pitsiliinaa, ja hän suukotti minua niskaan kutsumalla minua mummon pikku karitsaksi. 
5. Neulotko itselle vai lahjaksi?
Sekä että.
6. Mistä ostat lankasi, netistä vai kaupasta?
Useimmiten kaupasta.
7. Miksi kirjoitat blogia?
Pidän kirjoittamisesta, ja täältä näen, mitä sitä on tullut tehtyä ja mihin ne kaikki työt ovat päätyneet :)
8. Käsitöihin liittyvä suurin haaveesi?
 Kun olisin vähän nopeampi.
9. Valokuvaaminen, helppoa vai ei?
Ei helppoa- ainakaan nykyisellä Samsung-kamerallani, joka oli vähän pettymys jo uutena.
10. Annatko virheiden olla vai puratko pienimmätkin virheet?
Annan olla, jos se ei ole liian näkyvä.
11. Mitä sellaista sinulta ei ole kysytty, mihin haluaisit vastata? Tässä voit kysyä sen itse itseltäsi ja luonnollisesti myös vastata? Vastaan Anne-Marin blogissa olleeseen Osakaisen esittämään kysymykseen: "Jos tekisit aarrekartan, millainen siitä tulisi?"
Teimme pienenä siskon kanssa aarrekartan. Vanhan ajan tunnelmaa luodaksemme poltimme kartan reunat röpöläisiksi kynttilällä. Siitä tuli aika kiva, ja sellaisen efektin varmaan tekisin nytkin, jos karttaa pitäisi lähteä tekemään :)


Ja kuten tuolla 5:ssä kohdassa ensimmäisessä osiossa kerroin, en jaa haastetta tästä enää eteenpäin. Mikäli joku haluaa ottaa vastaan tämän, napatkoon mukaansa :)

Mukavaa sunnuntai-iltaa teille kaikille!




 

Savez-vous planter les choux?

Kävin tänään ostamassa vihreää Eko-ontelokudetta Poppanavakasta. Päädyin ostamaan sieltä joululahjatarpeitakin, ja pätäkkää meni enemmän kuin oli tarkoitus. 

Vyyhtiä tuolilta keriessäni tuli viheriästä kasvavasta kerästä mieleen ranskalainen lastenlaulu, jossa istutetaan kaaleja. Hyräilin sitä koko kerimisen ajan, ja nyt tuo korvamato luikertelee korvissani, sillä melodia jää pyörimään päähän....! Mutta laulun kautta muistuu vielä 15 vuoden jälkeenkin, mitä mikin kehonosa on ranskaksi. 

Tässä siis minun kaalinkeräni, joka on istutettu maahan ranskaksi ;)

Savez-vous planter les choux?

Osaatteko te istuttaa kaaleja?

Jos haluat tutustua tähän kaalikorvamatoon, löydät sen täältä! 

Mutta HUOM! OBS! Teet sen omalla vastuullasi ;)

Kuinka moni uskaltautuu?!? :D

Auringonkukat

Viime yönä näin unen. 

Olin jo ehtinyt unohtaa sen, kunnes törmäsin Kesän lapsen blogissa auringonkukkaan. 

Uni muistui kuvan myötä mieleeni ja kirjoitin siitä runon.

Tämä kuva on otettu syyskuussa 2011

Se ei ollut pitkä uni,

se oli vain pieni välähdys.

Kun kaupungin katoilla

kasvoivat,

Toinen toisiaan tukivat

nuo suunnattoman

suuret

Auringonkukat.

Osa räystäiden yli nuokkui,

jokunen niistä tuulessa huojui.

Jokainen katto oli keltaisenaan

ja ne saivat minut nauramaan,

Kuinka näin kaunista voi missään ollakaan?

-Aava 14.9.2013-

Lankasyöpöistä lankakeriksi

Virkkasin viime vuoden heinäkuussa meille baijerilaisittain kaksi tyynyn päällistä. Jo silloin olin sitä mieltä, että meidän huusholliin ne eivät tule sopimaan. Muitten blogeissa baijerilaiset näyttivät niin kauniilta, että omat tekeleet lähinnä ärsytti niiden valmistuttua ja hautasin ne oitis lankamatkalaukkuni pohjalle.

Viime viikolla sain ihanan inspiraation. Inspiraation lopullinen tulos on salaisuus ja paljastan sen teille vasta lokakuun loppupuolella. Mutta kerrottakoon, että projektin alkuunsaamiseksi ostin elämäni ensimmäistä kertaa maksullisen virkkausohjeen internetistä, ja purkasin nuo baijerilaiset tyynynpäälliset saadakseni projektiini lankaa.

 Tässä ensimmäinen tyynynpäällinen takaisinkerittynä.

Näistä tyynyliinoista on siis jäljellä enää vain tämä ja viime vuonna julkaistu valokuva 

(eikä ihan oikeasti harmita yhtään).

Salaisesta inspiraatiosta on valmiina lähes viidesosa, ja olen taas ihan tohkeissani virkatessani. :)

Enempää en voi paljastaa, vaikka mieleni tekisi, sillä salaisen inspiraation lopputulos on lahja kummitytölleni. 

Mukavata torstaita kaikille!!!

Herkkukori ja vähän muutakin

Äidin puolen serkuskatras muisti minua viikonlopun juhlapäivänä varsinaisella herkkukorilla!

Minulle tuli heti hirveä nälkä lankakeriä hypistellessäni.

Isän puolen serkku antoi minulle lankapurkin, joka on erinomainen kolliherramörkösuoja! Ei pääse mammanpoika kerää kierittämään ympäri tuolinjalkojen, kun kerä on purkin sisällä turvassa. Serkkuni sanoi mielenkiinnolla odottavansa, mitä teen hänen hankkimastaan langasta. Asiasta on jo visio - joka odottaa toteutusta. Vartokaas vaan!

Ystäväni yllätti minut juhlien jälkeisenä aamuna uudella kirjalla. Hän ei tiennyt, että olen kuolannut kirjaa siitä lähtien, kun se ensimmäistä kertaa osui jonkun toisen blogissa näkökenttääni. Hän halusi vielä kerran kiittää minua virkkaamastani viiden kilon Asterista. Ihanaa kaikkee on kirja täynnään! Kenties uusia mattomallejakin? Ainakin siellä on yksi leveä pitsi, joka voisi näyttää kauniilta makuuhuoneemme lattialla. (Olen nimittäin saanut siipalta luvan tehdä makkariimme maton - sitten joskus)

Siskoni tilasivat minulle toiselta puolelta maapalloa lahjan. Se oli vielä matkalla, kun juhliani vietettiin. Tiedän, mikä se on, mutten tiedä, minkä värinen. Odotan, odotan, odotan siis ihan hurjan malttamattomana tapaavani siskoni puolentoista viikon kuluttua. Paljastan jo, että se liittyy virkkaamiseen :D

Kuutamoista viikonjatkoa!

Lempilankakauppa

Marssin eilen töiden jälkeen sadetta uhmaten kohti lankakauppa Kerää, jota on lehdissä kehuttu ja jossa minun on pitänyt vierailemani jo kauan aikaa sitten.

Olin kuin kissa pistoksissa koko päivän töissäkin, sillä mieleni laukkasi tulevan mekkoni ketjusilmukoissa ja pylväissä. Olin jo netistä katsonut langan, jota ostan, mutta lopulta lankojen äärellä iski hetkittäinen valinnan vaikeus. Se vaaleanvihreä lanka oli makuuni lopulta aivan liian hailakkaa, jopa kellertävää. Vaaleanvihreän vieressä oli kirkasta vihreää sekä tummempaa, ja sitten myyjäkin tuli avuksi. Näytin varmaan sen verran epätoivoiselta.

Jäin pohtimaan vaaleanvihreän ja tummanvihreän välillä, ja myyjä kehoitti minua ystävällisesti menemään  kerien kanssa ovelle, missä luonnonvalo paljastaisi todelliset sävyt. Ja kyllä. Tummempi vihreä alkoi tuntua yhä houkuttelevammalta, ja lopulta haalin liikkeestä kaikki 10 kerää mukaan. Yksi napattiin näyteikkunastakin!

Kassalla ilahduin positiivisesti, sillä mekkoni ainekset paketoitiin silkkipaperiin ja sujautettiin sitten paperikassiin. Olin aivan myyty, että oikein silkkipaperiin! Ehkä se paketointi, ehkä vihdoin saamani langat, tai sitten se koko kauppa aiheutti sen, että liikkeestä poistuttuani olin vakaasti sitä mieltä, että olen löytänyt lempilankakauppani. Hymyilytti vaan niin maan perkuleesti, kun lampsin vielä kangaskauppaan ostamaan leveän silkkinauhan mekkooni.

Ja aloittanut olen. Operaatio mekko saa siipan hulluuden partaalle, sillä minä en kykene tällä hetkellä puhumaan mistään muusta kuin siitä. ;)