Helmikuun alun potkaisi viime viikonloppuna käyntiin minulle tullut puutarha-aiheinen lehti. Sitä selaillessa ajatukset siirtyivät kesään ja suuriin suunitelmiin siitä, mitä kaikkea voisin pihaan keväällä laittaa ja millaisin suunnitelmin etenisin.
Totuushan on se, että pihassa on tällä hetkellä 5 kukkapenkkiä, joiden hoito hyppysissäni on vähän sitä sun tätä. Kukkapenkeilläni on myös nimet, joskaan iso ja pieni Kivipenkki eivät ole enää nimensä veroisia, sillä epäkäytännölliseksi todettu kivireunus sai kyytiä viime vuonna. Kivireunus päätyi takapihalle kivipuroksi, joka alkoi melko pian puskea heinää ja muuta lävitseen ajatuksella "ei sen niin väliä".
Menninkäisen penkissä on kaiken kaikkiaan 25 lajiketta tällä hetkellä. Se on isoin penkkini, jota viime kesänä tyytyväisenä laajensin. Zen-penkki on rakennettu leikatun vuorimännyn juurakon lomiin ja odotan mongolianvaahteran joskus sitä kauniisti varjostavan.
Sitten on vielä ns. aidanvieruspenkki, jossa kasvaa paria sorttia kuunliljaa, enkä tällä hetkellä edes muista, mitä muuta.
Ajatukseni ja hurmaavat visioni poikkeavat siis melkoisesti siitä, miltä puutarha todellisuudessa näyttää. Sen sijaan, että pihassani kukoistaisi toinen toistaan hurmaavampia penkkejä saan sen sijaan keskittyä yksittäisiin kukkiin, minkä kyllä suurella riemulla teen. Jokainen kukkija on lämpimästi tervetullut. Haaveissani puutarha on runsas ja upea aina kevään varhaisista kukkijoista syksyn myöhäisiin asti, mutta matkaa on vielä. Paljon.
Tämän kirjoitti vähän tämmöinen laiska wannabepuutarhuri, joka inhoaa kitkemistä ja joka odottaa istutettujen kukkien ottavan joskus kasvualaa niin, ettei kitkemistä tarvitakaan. Heh, in my dreams, luulen.
Löytyykö lukijoista kohtalotovereita? :)
