sunnuntai 6. marraskuuta 2011

Tossut

Yllätyin positiivisesti postilaatikkoon kolahtaneesta Suuri käsityö-lehdestä. Siellähän oli virkattuja ohjeita jopa aika paljon! :) Miten usein olenkaan selaillut lehtiä sivu sivulta yhä enemmän tuskastuneena, kun virkkausvalikoima on ollut lähes olematon.


Mutta nyt. Jee, löysin hauskan kuvallisen tossuohjeen (ohje nro 14 lehti 11-12/2011). :) Kuvallinen ohje inspiroi minut virkkuukoukun kimppuun, sillä usein sanalliset ohjeet vaikuttavat ensisilmäyksellä hankalammilta kuin sitten ovatkaan. Piirroksesta näki selkeästi, miten yksinkertaisesta mallista onkaan kyse. Ihana ohje! :) Ja sain parit nöttösetkin vihdoin hyötykäyttöön. :) Koukku oli ohjeen mukaisesti kokoa 5, ja lankavalikoimana sekalainen seurakunta. Ohjeessa opastetaan käyttämään Novitan isoveli-lankaa ja mietinkin jo lähteväni lankaostoksille. :)

Piristi kummasti, kun pääsi kokeilemaan uutta ohjetta.

Loppukevennykseksi vielä
kuva rakkaasta kolliherrastamme Mörköstä, joka on joskus ollut näääin pieni. Nyt poju on jo päälle 2-vuotias, ja tänä aamuna se oli jälleen pyydystänyt myyrän pihaltamme.

Mukavaa sunnuntaita toivottelen :)

3 kommenttia:

  1. Nätit tossut! Pitääkin piipahtaa pikimmiten kirjastoon lukemaan uusin Suuri Käsityölehti.

    VastaaPoista
  2. Voikun se Mörkö on söpö :)
    Ja niin on kyllä tossutkin :)

    VastaaPoista
  3. Nätit tuli tossuista, katselinpa näitä itsekin sillä silmällä, jotta josko tekisi.

    Kissat ovat aina yhtä ihania ♥.

    VastaaPoista

Kommenttisi piristää aina, kiitos!