maanantai 30. syyskuuta 2013

He löysivät tiensä kotiin













Istuimme iltaa tyttöporukalla lauantaina viinitonkallisen kanssa, ja meillä oli varsin hilpeä ilta. Innostuin kaivamaan vanhoja valmistuneita käsitöitä esille, ja kaksi pikkaraista löysi uuden kodin.

Toinen kotiinlöytäjistä oli tämä neulatyyny. Virkkasin sen kesällä 2011 Neferin sivuilta löytämälläni ohjeella. Nyttemmin ohjetta ei enää näytä sivuilla olevan, jotta olisin voinut linkittää sen teille tänne. Ompelukoneen ääressä viihtyvä työkaverini koki neulatyynyn kanssa hengenheimolaisuutta, joten annoin sen hänelle mukaan.





  Tämä herneenpalko sen sijaan on virkattu toukokuussa 2012. Löysin sen Suuren käsityölehden 5-6/2012 liitteestä. Herneenpalko lähti entisen työkaverini matkaan. Palkoa aikanaan virkatessani ajattelin kartuttavani omaa virkattu murkina-kokoelmaani, mutta yksi herneenpalko ei siinä paljoakaan paina.

On siis vain mukavaa, että tavaroille löytyy koti, jossa niitä arvostetaan :)

Hyvää alkavaa viikkoa kaikille!!!



sunnuntai 22. syyskuuta 2013

Ruskatossut

Ulkosalla ollaan menossa kohti yhä syksyisempää väriloistoa. Ystäväni syntymäpäivät koittivat tämän väriloiston keskelle, ja virkkasin häntä ajatellen tossut jo elokuussa. 



Nyt saan vihdoin julkaista tossut täällä, sillä tossut päätyivät eilen lopulta uudelle omistajalleen :)


Menin syntymäpäiville julkisilla, jotta pystyin huoletta virkkaamaan koko matkan sen sijaan, että olisin huristanut matkan autolla. Päästyäni junaan kaivoin salaisen operaationi esille ja aloin virkkaamaan. Sivusilmällä näin, että vieressäni istuva tyttö kaivoi myös jonkinlaista lankaa esille. Olin hetken aikaa aivan riemuissani, että onpas hauskaa, että kaksi käsityöihmistä sattuu junaan vierekkäin. Onneksi en avannut suutani ennen aikojaan, sillä langat osoittautuivatkin sitten vain kuulokejohdoiksi..

No, enpä tullut eilisestä hullua hurskaammaksi. Tänään kotiin körötellessäni olin taas näkeväni viereisen penkintäyttäjän käsissä lankaa. Olin juuri kaivanut omat käsityöni esille, ja ajattelin, että sattuipas somasti nyt käsityöihminen viereeni. Siinä vaiheessa, kun vieressäistuja tunki langanpäät korviinsa, tajusin jälleen erehtyneeni..

Lankaa korviin vaan kaikille.. 
Minä tykkään enemmän virkkaamisesta. ;)

sunnuntai 15. syyskuuta 2013

Kerätonttu

Kävin eilen neuletapaamisessa ja oli melkoisen mukavaa käydä siellä parin kuun tauon jälkeen. Esittelin hiukan tutummille operaatio mekkoni sekä uuden virkkuukoukkupenaalini, ja jutustelimme niitä näitä.

Virkkasin salaista projektiani ja moni tunnisti, mitä olen tekemässä, ja moni muu ihastui ohjeeseen, jos ei aiemmin sitä ollutkaan nähnyt. Heti neuletapaamisen alkuun kävin ostamassa itselleni lankaleikkurin. Ostin kesällä sellaisen käsitöitä tekevälle ystävälleni, ja hän kehui sitä kovasti. Lisäksi minun pienet perintösakset ovat taas jossain karkuteillä, enkä kehdannut siinä kaikkien nähden järsiä lankoja poikki..

Virkatessa aika kului kuin siivillä, ja yhtäkkiä virallinen tapaamisaika oli päättynyt. Minun ei ollut tarkoitus varsinaisesti tehdä lankaostoksia, mutta lähdin kuin lähdinkin kiertelemään myymälää kamppeet kasattuani. Ja löysin.. löysin kaksi ihanaista suuren suurta kerää. Leveä hymyni leveni entisestään, kun kassalla sain keristä vielä alennustakin. Kahta lankakerää rikkaampana huristin kotiin, ja virkkasin pari kierrosta ennen kuin maltoin lähteä ajamaan mökille päin.

Ja mökillä toisesta kerästä sukeutui tänä aamuna varsinainen TonTtu!



Se kieräytti itsensä varta vasten koivun juurelle poseeratakseen minulle. Eikä olisi millään malttanut lähteä takaisin sisälle virkattavaksi.. 

Kerätonttu ei valitettavasti saa pitää myssyään, sillä jatkan sitä vielä suuremmaksi itselleni. Lisäksi aion virkata jonkin sortin lapaset, koska syksy taitaa olla tulossa.


lauantai 14. syyskuuta 2013

Auringonkukat

Viime yönä näin unen. 
Olin jo ehtinyt unohtaa sen, kunnes törmäsin Kesän lapsen blogissa auringonkukkaan. 
Uni muistui kuvan myötä mieleeni ja kirjoitin siitä runon.

Tämä kuva on otettu syyskuussa 2011

Se ei ollut pitkä uni,

se oli vain pieni välähdys.

Kun kaupungin katoilla
kasvoivat,

Toinen toisiaan tukivat

nuo suunnattoman
suuret
Auringonkukat.


Osa räystäiden yli nuokkui,

jokunen niistä tuulessa huojui.


Jokainen katto oli keltaisenaan
ja ne saivat minut nauramaan,


Kuinka näin kaunista voi missään ollakaan?

-Aava 14.9.2013-


torstai 12. syyskuuta 2013

Lankasyöpöistä lankakeriksi

Virkkasin viime vuoden heinäkuussa meille baijerilaisittain kaksi tyynyn päällistä. Jo silloin olin sitä mieltä, että meidän huusholliin ne eivät tule sopimaan. Muitten blogeissa baijerilaiset näyttivät niin kauniilta, että omat tekeleet lähinnä ärsytti niiden valmistuttua ja hautasin ne oitis lankamatkalaukkuni pohjalle.

Viime viikolla sain ihanan inspiraation. Inspiraation lopullinen tulos on salaisuus ja paljastan sen teille vasta lokakuun loppupuolella. Mutta kerrottakoon, että projektin alkuunsaamiseksi ostin elämäni ensimmäistä kertaa maksullisen virkkausohjeen internetistä, ja purkasin nuo baijerilaiset tyynynpäälliset saadakseni projektiini lankaa.

 Tässä ensimmäinen tyynynpäällinen takaisinkerittynä.


Näistä tyynyliinoista on siis jäljellä enää vain tämä ja viime vuonna julkaistu valokuva 
(eikä ihan oikeasti harmita yhtään).


Salaisesta inspiraatiosta on valmiina lähes viidesosa, ja olen taas ihan tohkeissani virkatessani. :)
Enempää en voi paljastaa, vaikka mieleni tekisi, sillä salaisen inspiraation lopputulos on lahja kummitytölleni. 

Mukavata torstaita kaikille!!!

sunnuntai 8. syyskuuta 2013

Pöllöunimaski

Oli kuulkaas hirveän vaikea keksiä 3-kymppiä täyttäneelle ystävälle lahjaa. Hän ei edes tiennyt, että synttäreitä juhlittaisiin yllärinä täällä kotimaassa, hänen tänne piipahtamaan tultuaan.

Ystäväni joutuu siis matkaamaan piakkoin taas meren yli Ameriikkaan, ja siitäpä keksin, että pitkällä lennolla unimaski voisi olla hyvä idea. Ohjeen löysin TÄÄLTÄ.

Ei kun tuumasta toimeen.

Virkkasin maskin, silmät ja nokan.

Ja lopuksi vielä viimeistelin maskin fleece-kaitaleella sisäpuolelta. 
Peukalon pää on vieläkin hellänä siitä, kun villalanka ei oikein suostunut menemään fleecen läpi.


Mutta olen tyytyväinen!!!

Se on sitten toinen juttu, että kehtaako ystäväni tätä julkisilla paikoilla käyttää.. :D

perjantai 6. syyskuuta 2013

Maitokahvikukkatossut

Maitokahvikukat kasvavat erityisesti kodeissa, 
joissa asustaa kahvikissoja.


Kukkien olomuoto on erittäin pehmoinen.

Ohje neliöihin TÄÄLTÄ

Ja niitä tulisikin hyödyntää erityisesti 
tohveleissa lämpöä antamaan. 



Kukat ovat melko harvinaisia, 
mutta voit saada sellaisen kasvamaan, 
jos sinulla on kotonasi
lankakeriä sekä virkkuukoukkuja. 

Maitokahvikukkaa voi esiintyä myös muun sävyisinä,
mutta silloin se ei enää olekaan maitokahvikukka vaan ihan joku muu.

Nämä maitokahvikukkatossut lähtivät synttärilahjaksi kummitädilleni,
joka -jos totta puhutaan- ei juo kahvia yhtikäs yhtään.

maanantai 2. syyskuuta 2013

Crochet Hook Holder

Kerroin aiemmassa postauksessani, että siskoni tilasivat minulle toiselta puolelta maapalloa lahjan.

Sain sen eilen 
*ihastuksen huokaus*


Eikö olekin kaunis?


Sen saa avattuakin.


Ja sisään voi kätkeä tärkeimmät työvälineet.


Näitä myydään Etsyssä täällä, jos joku muukin teistä ihastui. 

Tosin pitää varautua siihen, että toimitusaika on n. kuukauden, mutta hyvää kannattaa odottaa - ehdottomasti!

Aurinkoista viikon alkua kaikille!