sunnuntai 29. tammikuuta 2023

Palloilua kerrakseen

 Lankapallon pari viikkoa sitten bongattuani huomasin jonkun linkittäneen kuvan japanilaisista temaripalloista. Ensi alkuun ajattelin, että minä kirjontakammoisena en kyllä semmoista tule tekemään. Mutta kuinkas sitten kävikään?


Temaripallojen ajatusmaailma on mielestäni äärimmäisen viehättävä. Niiden sisään voi laittaa helistimen tai toiveen pallon saajalle, tai jättää laittamatta. Niitä annetaan lapsille, ystäville tai yleensäkin lahjana. Näin olin wikipediasta ymmärtävinäni. Ja oikein perinteinen Kiinasta Japaniin vuosisatoja sitten matkustanut perinnekäsityötaito se on. Ja pallon koristelutapoja on lukuisia.

Aloitin päällystämällä jämälankapallon ohuella vaaleansinisellä sekoitelangalla. Ajattelin saavani pinnasta sillä sopivan tiiviin. Japanissa päällystämiseen taidetaan käyttää aitoa silkkilankaa. Minulla sellaista ei ollut.

Jo pientä palloa kirjoessa oli kiva huomata, miten alun haparoinnista aloin kehittyä. Saatuani koepallon valmiiksi totesin pinnan jääneen liian rosoiseksi.

Selailin lisää youtube-kanavia ja löysin ohjeen Chrysanthemum-pallon kirjontaan.

Uusimman pallon sisällä on villalankapallo, joka on päällystetty ensin ohuella villalangalla, ja sittemmin kahdella eri koneompelulangalla (koska ensimmäinen väri loppui) sileämmän pallopinnan aikaan saamiseksi.

Siinähän ne illat ovat menneet.


 

Virkkaaminen on nyt tauolla ja mukava puuhailla väliin jotain täysin uutta. 

lauantai 21. tammikuuta 2023

Nostalginen lankapallo

 Laatikoissani on pyörinyt muutaman vuoden 2 jämälangoista pyöriteltyä kerää sillä ajatuksella, että virkkaisin niistä joskus jotain. Vaikka ideoita on tullut, ei intoa ole oikein riittänyt toteutukseen asti.

Kunnes vastaan tuli fb-ryhmässä lankapallo! Jokin sykähti harmaissa aivosoluissani, kun luin lankapallon tekemisestä kliksuti*Kurkijokelaisten*klik sivuilta. Oliko siinä se pallo, josta mummoni minulle 1990-luvun alussa kertoi? Hän kuvaili, kuinka lankoja pyöriteltiin keräksi, ja aikaan saatiin napakka, pomppiva pallo. En silloin ymmärtänyt, miten pallon teko käytännössä tapahtui, enkä sittemmin asiaa tullut mummolta kysyneeksi enää vuosien varrella.

Facebookissa moni muisti lankapallon ja kertoi lapsuudessa niitä tehneen ehkä juuri mummonsa kanssa. Sivuilla puhuttiin mm. markkinapallosta, sekä siitä, kuinka palloa saatettiin käyttää pesäpallonakin, ja se vain kesti ja kesti.

Päätin, että ainakin keltaruskeasävyinen jämälankakerä saa nyt uuden elämän nostalgisena lankapallona. Tässä siis pallo ihan alkutekijöissään, pelkkänä tiiviinä keränä, joka jo tuommoisenaankin pomppi.


 Rakas kissaneiti Myrna oli ajoittain tapansa mukaan mukana touhuamassa.


 Nyt ensimmäinen lankapalloni on valmis, ja pidän siitä kovasti jo nostalgiamielessä.

 Leppoisaa viikonlopun jatkoa kaikille!