lauantai 18. huhtikuuta 2015

Virkatun barbin mekon ohje

Minulta kysyttiin ohjetta virkattuun barbin mekkoon, joka oli jo lähtenyt maailmalle.

Päätin nyt sitten väkertää ohjeen. Malli poikkeaa hiukan aiemmin tekemästäni mekosta, sillä minulla ei ole sitä vertailukohteena enää. Toivon kuitenkin, että tästä mallista olisi iloa teille kaikille virkkaajille :) Ohje on omani.

Lopputulos on tämmöinen:

Mutta aloitetaan alusta eli mekon yläosasta!

Tarvitset
* Kaksi helmeä "napeiksi"
* Lankaa (puuvillalanka tms, merseroitu sopii erinomaisesti)
* Virkkuukoukun (itse käytin 2 mm:n koukkua)

Pujota ensin helmet lankaan. Ne otetaan sitten myöhemmin varsinaisesti käyttöön, joten siirrä niitä pidemmälle langalla aina virkatessasi. Aloitetaan virkkaamalla 30 kjs.



Käännä ja aloita puolipylväiden virkkaaminen kolmannesta ketjusilmukasta. Tehtyäsi kerroksen loppuun sinulla pitäisi olla ensimmäinen ketjusilmukkapylväs mukaan luettuna 29 puolipylvästä.



Virkkaa 2 kjs ja käännä. Virkkaa seuraavat 3 kerrosta puolipylväitä ottaen lanka ainoastaan takasilmukasta. Tällä tekniikalla syntyy hivenen joustavaa pintaa.


4:n kerroksen lopussa virkkaa 10 kjs ja sitten piilosilmukka toiseen ja kolmanteen ketjusilmukkaan. Muodostuneen lenkin tulisi olla sen kokoinen, että helmi menee sen läpi. Voit siis tarvittaessa lisätä tai vähentää silmukoita sen mukaan minkä kokoiset helmet olet mekkoon valinnut. Jatka lenkin teon jälkeen 5:ttä kerrosta normaalisti puolipylväillä loppuun.


Kuudenteen kerrokseen tehdään 2 kjs ja 15 puolipylvästä (= 16 pp) kerros jatkuu 14 ketjusilmukalla. Vedä sitten langalta ensimmäinen helmi mukaan ja virkkaa 1 ketjusilmukka
  
Jatka tämän jälkeen koukusta lukien kolmannesta ketjusilmukasta puolipylväiden virkkaamista rivin loppuun asti. Puolipylväitä pitäisi kerroksessa olla jälleen 29. Tämän kerroksen jälkeen työn pitäisi näyttää tältä.

Aukosta muodostuu mekon kädensija ja virkkaamista jatketaan tämän jälkeen puolipylväillä kerros kerrokselta. Jokaisessa kerroksessa pitäisi edelleen olla 29 puolipylvästä.

Virkkasin sitten mekon etuosaa varten seitsemännestä kerroksesta kuudenteentoista kerrokseen asti puolipylväitä (jokaisessa kerroksessa on edelleen 29 puolipylvästä). 

Kuudennentoista kerroksen jälkeen virkkasin yhden ketjusilmukan ja vedin toisen helmen mukaan työhön. Helmen jälkeen virkkasin vielä yhden ketjusilmukan ja tein 17. kerroksen puolipylväillä loppuun. 



18. Kerroksessa virkataan taas kädensija, eli 2 kjs ja 15 pp ( =16 pp) Kerrosta jatketaan ketjusilmukoilla. Virkkaa 23 kjs. Virkkaa koukusta lukien 9. 10. 11. ketjusilmukkaan piilosilmukka. Nouse kahdella ketjusilmukalla uuteen kerrokseen ja virkkaa puolipylväitä 19. kerros loppuun asti.


Taas on siis yksi kädensija tehty ja ollaan jälleen mekon takaosan kimpussa. 

Virkkasin takaosaan vielä 4 kerrosta puolipylväitä. Sovittelin versiota barbin päälle muutamaan otteeseen saadakseni sopivan tiukan version aikaiseksi. Sitten ompelin takasauman kiinni.

Yläosan pitäisi nyt näyttää siis jokseenkin tältä.

Kuten huomaatte, malli joustaa hyvin ja mukautuu barbin vartaloon. Tällä mallilla voisi hyvin tehdä myös pidemmän tyköistuvan mekon lisäämällä aloituksessa ketjusilmukoita :)

Jatketaan nyt helman teolla. Kiinnitä lanka mekon alaosaan ja virkkaa kolme ketjusilmukkaa (= 1. pylväs), 2 p, 1 kjs, 3 p 1 kjs 3p 1 kjs jne. koko alaosan ympäri. Sulje kerros piilosilmukalla. 

2. kerroksessa siirry piilosilmukoilla ensimmäiseen kjs-välikköön: Virkkaa 3 kjs 1 p 1 kjs 2p, seuraavaan ketjusilmukkavälikköön 2 p 1 kjs 2 p ja jatka näin kerros loppuun asti.
 
3. kerroksessa ja siitä eteenpäin virkataan jokaiseen ketjusilmukkavälikköön 3 p 1 kjs 3 p korvaten kerroksen ensimmäinen pylväs aina 3 ketjusilmukalla.  

Voit jatkaa helmaa niin pitkäksi kuin haluat.

Jos ohjeesta on kysyttävää, autan mielelläni.


7 kommenttia:

  1. Kiitos ohjeesta, vaikuttaa selkeältä. Testaanpa onnistuuko tällaiselta sunnuntai-virkkaajalta :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos! ����

    VastaaPoista
  3. Aivan ihania mekkoja ja puseroita tullut tällä ohjeella. Helmaosaa en ole tehnyt kuten ohjeessa mutta yläosaa pidentämällä ja lyhentämällä tai eripaksuista lankaa käyttämällä tulee erilaisia tuloksia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kun ihana oli lukea, että ohje on ollut käytössä. :)

      Poista
  4. Zou het in Nederlands of Frans versta de taal niet

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. I'm sorry to tell that I have this pattern only in finnish.

      Poista
    2. Kiitos ohjeesta. Se tuli minulle tarpeeseen.

      Poista

Kommenttisi piristää aina, kiitos!