tiistai 23. tammikuuta 2018

Pallopeitto

Tein melko lyhyellä ajalla lapsuudenystäväni pienokaiselle peiton. Innonpuuska iski ja halusin virkata palloja. Lankoja oli jäänyt Kalevala CAL-projektistani jäljelle mukavasti.

Tällainen kuva lähti ystävälleni 9. tammikuuta.
Siitä peitto sitten eteni melko ripeään tahtiin. Koukun koko oli 4,5 mm ja lanka melko paksua. Minulla ei ollut erillistä ohjetta tähän vaan kaivoin muistini syövereistä muistikuvia vanhoista ohjeista
ja annoin palaa!
17.1 paistoi aurinko, kun peitto alkoi olla loppusuoralla.
Peittoa tehdessäni muistelin lapsuuden nukkeleikkejämme ystäväni kanssa. Ystävälläni oli ihanat punavalkoruudullisella kankaalla somistetut nukenvaunut, joissa useimmiten nukkui kaunis käsintehty ruskeakutrinen Heleene-nukke (joskus myös heidän kissansa Miisu). Minulla oli keltaiset serkkuni vanhat nukenvaunut, joita oli niin kiva työnnellä pitkin kotipihaa. 
Voi sentään niitä aikoja! :)

Mutta takaisin nykyhetkeen!
Peitto on nyt valmis ja toivon, että siitä on paljon iloa
kun pienokainen syntyy.
Lähikuvaa peiton reunuksesta.
Peiton koko on n. 70 cm x 70 cm

maanantai 1. tammikuuta 2018

Sekamelskasukat

Vuosi 2017 on jätetty nyt taakse päin ja viime vuoden puolella sain valmiiksi vielä yhdet sukat, joita kutsun sekamelskaksi, sillä aikamoinen sekamelskahan niistä tuli. Ne ovat eri paria väritykseltään, sillä ne on tehty nöttösistä, joita sain viime vuonna pussillisen. Sukissa on käytetty niin valmiiksi raidoiksi värjättyä kuin yksiväristäkin lankaa.




Lähtötilanne oli jotakuinkin tällainen :)

Olen joskus aiemminkin virkannut itselleni sukat jollain toisella ohjeella, mutta tämä Taika-lehden ohje oli mielestäni aikas kiva. Minulla meni sukkien tekoon yllättävän kauan, sillä käyttämäni langat olivat melko ohuita. Käytin virkkaamiseen 3,5 mm:n koukkua.

Hyvää alkanutta viikkoa kaikille teille!