sunnuntai 27. heinäkuuta 2014

Kävin Raumalla

Kaksi vuotta olen suunnitellut lähteväni käymään Rauman Pitsiviikoilla. Eilen kävin, ja äitin kanssa totesimme, ettemme ala harrastamaan nypläystä. Se näytti hienolta, mutta vaateliaalta, ja pitäydyn tästedeskin virkkaamisessa. Hienoa, kun joku osaa!

Käsitöitä en ostanut, mutta ideoita ja inspiraatioita sain vaikka millä mitalla! Käytiin kahdessa lankakaupassa ja kierrettiin koko hieno vanha kaupunki ja pyrähdettiin parilla pihakirppiksellä ja käytiin syömässä ja ja ja...

Rauman vanha kaupunki oli ihana! Kaikissa putiikeissa oli ystävällistä väkeä, ja putiikkejahan riitti. En minäkään sitten tyhjin käsin kotiin päässyt. Yhdestä lankakaupasta mukaan tarttui läjä puisia nappeja sekä virkkuukoukku (2,5 mm:n koukut on aina kadoksissa). Kotimatkalla piipahdimme Lapissa semmoisessa kivassa isossa talossa, jossa oli kahvila ja paljon eri tekijöiden juttusia. Sieltä saaliiksi tarttui vielä korvakorut.

torstai 24. heinäkuuta 2014

Neulegraffiteja osa III

Valjastin työkaverini mukaan neulegraffititempaukseen. Hänkin kaivoi jämälankoja varastoistaan, joten nyt yhdessä tuumin on saatu tällainen katras kasaan.


Kiikutan nämä piakkoin tuonne lähiabc:lle. Olen kertonut tempauksesta aiemmin täällä, jos haluat käydä kurkkimassa, mistä on kyse.

Hellettä piisaa joka sormelle ja varpaalle ja villalangasta virkkaaminen helteellä on aika ärsyttävää. Siitä huolimatta aion virkata ystäväni patalapun valmiiksi. Kerron siitä lisää sitten kun valmistuu.. Tosin harkitsen jo aloittavani jotain muuta, missä ei käytetä villalankaa. Keskeneräisiä töitä vaan kertyy, sillä yksi huivikin on tekeillä. Tämä on niin tätä ;)

lauantai 19. heinäkuuta 2014

Peliseuraa

Huomaan, että olen antanut monia tekemiäni juttuja eteenpäin.

Mutta viimeisen vuoden aikana olen tehnyt ihan vaan itselleni kaikkea kivaa. Pukeudun niihin ja kääriydyn niihin.

Ja sitten minulla on tammipeli - peli jota väkersin yli vuoden päivät - eikä kukaan oikein ole pelannut minun kanssani.

Onneksi kummityttöni tuli kylään.

Auringonpaisteessa oli kiva juoda kahvia ja syödä vastustajan nappuloita.

Ja täytyy vielä kertoa, että torstaina löysin rehottavasta kukkapenkistäni kukkivan yllärin! Muistan, että olen istuttanut vuosi tai sitten penkkiin tällaisen valkoisen kukkijan, mutta nimeä en muista, en sitten millään. Se ei kukkinut viime vuonna ollenkaan, ja olin jo luopunut toivosta, että se koskaan kukkisikaan. Hihkuin riemusta, kun näin sen törröttävän kukkapenkissäni, mutta tunnistusapu olisi nyt tarpeen, sillä en ole kirjoittanut kukan nimeä mihinkään ylös.. Osaisiko joku teistä auttaa? Korkeutta kukkijalla on n. 40 cm.


keskiviikko 16. heinäkuuta 2014

Kortti ja myssy

Nyt on tämmöisiä juttuja pistetty vihdoin postin mukana etiäpäin, ja ovat luultavimmin päätyneet jo perillekin. 

Tein vaunukortin vanhalla ohjeellani lisäten vaunukoppaan nuo ääriviivat.


Sunnuntaina viimeistelin satiininauhoilla vielä tämän myssyn, jonka ohje on Moda-lehdestä vuodelta 2006. En tiedä, pitääkö tämmöisiä myssyjä enää kukaan, mutta minun mielestäni ne ovat sööttejä ja niitä on kiva tehdä. :)


Onnea vielä sukuun putkahtaneelle tytöntylleröiselle 
tätäkin kautta!

perjantai 11. heinäkuuta 2014

Pikkiriikkinen myssy

Virkkasin jo aikoja sitten tällaisen myssyn. Tein sen 2 mm:n koukulla ja ohje on Moda-lehdestä vuodelta 2006.

Myssystä tuli kuitenkin hyvin pieni, ja aloin tarkistelemaan edellisistä myssyistä kirjoittamiani tietoja ja huomasin virkanneeni ne 2,5 mm:n koukulla. Lisäksi eilen huomasin, että yhteenvirkatuista neliöistä oli jäänyt yksi kerros ihan kokonaan tekemättä.

Tästä tulikin sitten vähän niinkuin keskosmyssy, ja kuinka ollakaan sain kuulla että sellainen sattui tuttavaperheeseen syntymään viime viikonloppuna. Ajattelinkin nyt ilahduttaa perhettä ensi viikolla tällä myssyllä.

Nyt teen parhaillaan uutta myssyä 2,5 mm:n koukulla. Siitä laitan kuvan myöhemmin.

Julkaisenpas vielä kuvan rakkaasta kolliherrastamme Mörköstä.
 Tätä hymyä edelsi melkoisen pitkä rapsutussessio. :)
Auringonpaistetta viikonloppuunne!

tiistai 8. heinäkuuta 2014

Neulegraffiteja osa II

Virkkasin pari graffitia lisää ABC Teivon neulegraffiti-tempaukseen. Käytin niihin lankoja, joille minulla ei ole ollut käyttöä.



Lopullinen ABC:lle kiikuttamani katras oli sitten tämmöinen. Värikästä sakkia, enkä ajatellut lopettaa näihin. :)


Näitä tulee siis ihan vissisti lisää, mutta lupaan välillä esitellä muitakin käsitöitä. Viikon sisällä ilmestyy taatusti jotain vähän muuta, sillä yksi pikkarainen virkkuu on valmis, mutten voi esitellä sitä ennen kuin posti on kulkenut ja Kusti polkenut.

torstai 3. heinäkuuta 2014

Neulegraffiteja!!!

Aina silloin tällöin jossain päin järjestetään erilaisia neulegraffiti-tempauksia. Nyt minäkin osallistun yhteen sellaiseen :) Tempaukseen kaivataan lisää tekijöitä, joten tulkaa tekin mukaan!

Tässä lainaus tempauksen fb-sivuilta:
"Syyskuussa 2014 uusi ABC-asema Teivo Ylöjärvellä Tampereen kupeessa koristellaan näyttävästi neulegraffiteilla. Tempaukseen liittyy hyväntekeväisyyskampanja, jossa kerätään neulottuja pipoja TAYSin keskosvauvoille. Novita on mukana keräyksessä.

Graffitien toivotaan olevan kirkkaan värisiä ja poikkeavan ABC-ketjun väreistä, jotka ovat oranssi, keltainen ja vihreä. Näin ne erottuvat selkeästi.

Sitä mukaa kun neuleita syntyy, olivat ne sitten isoja tai pieniä palasia, valmiiksi muotoon tehtyjä tai isoäidinneliöitä, voit postittaa ne osoitteeseen:

Pirkanmaan Osuuskauppa
Markkinointipalvelut 2. krs
Lempääläntie 21
33820 Tampere

Tampereen alueella niitä voi myös viedä paikan päälle. Muutenkin käytännön järjestelyt tarkentuvat vähitellen."


Itse olen virkannut pari juttua jämälangoista, ja melko vauhdikkaan värisiä ovatkin ;)

 Kukkaneliön malli on VMSomakopasta.

Tänään paistaa AURINKO, ihanaa!

Tuohon punasävyiseen kukkaneliöön käytin kolmen eri punasävyisen kerän jämät, jesh!

Lisää pitäisi tehdä ja toimittaa graffitit etiäpäin.
Tehkää tekin! :)