sunnuntai 25. toukokuuta 2014

Auringonkukkahameverkko kesäpyörään!

Hiljaiselosta täällä blogin puolella huolimatta on toukokuuhuni mahtunut jos jonkinlaisia hetkiä.

On ollut hetkiä, jolloin inspiraatio on tyssännyt heti alkuunsa. 
Raekuuroja
Kaipuuta oikean luonnon helmaan.
Ja lopulta aamukahvit siellä oikean luonnon helmassa.
 Ja vihdoin.
Auringonkukan mallinen inspiraatio.
Se ei sitten tyssännyt.
Vaan jatkaa matkaansa iloisesti kohti kesäkuuta..! :)

Keltainen väri loppui kesken, joten jatkoin toisen puolen kukkasen kärkiä vaaleanpunaisella. :)

torstai 1. toukokuuta 2014

Pihatyömyssy

Pihatöissä täytyy olla sellainen lierillinen hattu, ettei aurinko pääse häikäisemään - ainakaan kovin pahasti. Olen metsästänyt sellaista hattua, ja yhden jopa ostanutkin. Sekään ostettu ei ollut sopiva, kun oli valkoinen väriltään ja lierikin niin valtava, ettei mitään oikein meinannut nähdäkään. Koko ajan piti pelätä, että se likaantuu. Varsinainen turhake.

Mutta nyt minulla on hattu, jonka itselleni kelpuutan. Löysin Mooglyn linkitysten perässä *kliksuti*näille sivuille*klik* ja virkkasin multaapelkäämättömän värisestä langasta 3,5 mm:n koukulla itselleni ohjetta mukaillen uuden myssyn :) Hatusta tuli mielestäni vaaaaaaltava, kun vertaa sitä myssyn vieressä poseeraavaan kolliherraamme Mörköön.

 Myssy on minulle kuitenkin oikein sopiva. 
Mörkö päättää tämän kuvasarjan. Keskeytin sen pesupuuhat ja tulimme takaisin sisälle. Nyt se kuorsaa sylissäni, sillä se ei tainnut oikein herätäkään kuvausten ajaksi.. Tuli vissiin vain totuttuun tapaan mukaan, kun näki minun ryntäävän pihalle kameran kanssa. :)
Toivottavasti teillä kaikilla on ollut mukava päivä!