Rakasta Mörköä muistaen

Kovin hiljaisena on blogini ollut. Satunnaiset käsityöt ovat jo jatkaneet matkaa, eikä niitä ole tullut kuvattuakaan.

Juhannuksen jälkeisenä sunnuntaina 25.6 meitä kohtasi suuri suru, sillä rakkaan Kolliherra Mörkön taival maan päällä päättyi 14-vuotiaana. Rakas kolliherra oli jo sairastellut ja kävi viikko viikolta hennommaksi. Kuljin sen kanssa ulkona, ja halailin aina kun voin.

 
Mörkö on ollut blogissani mukana aina. Se oli alle vuoden ikäinen, kun tämä blogi sai alkunsa keväällä 2010. Ja monissa kuvissa vilahtaa Mörkyläisen tassu, häntä tai jopa koko kissa, sillä sen verran käsityöintoinen kaveri pikkuisesta mammansa riemuksi tuli.

Mörköllä oli kunnia olla minun ensimmäinen ikioma kissani. Keskusteleva herranen, joka aina ilmoitti tekemisistään. Rivitaloon pariksi vuodeksi muutettuani otin sille käyttöön ovikelloksi vanhan itkuhälyttimen, mikä toimikin sitten tarkoituksessaan aina viime kuukausiin asti.

Mörkön ollessa 9 vuoden vanha, taloon muutti rakas kissaneiti Myrna. Isosta ikäerosta huolimatta Mörkö leikki Myrnan kanssa paljon, ja oikein pyysi sitä leikkimään ja talossa tuntui välillä laukkaavan hevoslauma kahden kissan sijaan. Varsinaisia mamman mussukoita molemmat.

Mörköllä oli myös tapana olla keittiössä mukana kokkailemassa. Ja viime vuosina sille heräsi suuri rakkaus possunlihaa kohtaan. Jouluisin se päivysti jääkaapin edessä odottamassa omaa joulukinkun palaa aina kun jääkaapin ovi aukesi.

Olen onnellinen siitä, että Mörkö oli minun kissani ja niin kiitollinen kaikista hetkistä sen kanssa. Olo näin kuukauden jälkeen on surullisen haikea. Surutyönä maalasin Mörkölle muistokiven sen haudalle. 

 Lepää rauhassa Mörkö.

Luumupuu ja muut

Tällä ja viime viikolla töiden jälkeen olen fiilistellyt pihaa.

Erityisesti luumupuuta. Vaikka pupujussi järsi sen kaikki alaoksat, puhkesivat yläoksat tällä viikolla täyteen kukkaan! Luumupuu ei ole koskaan aiemmin kukkinut näin runsaasti. Osasin alkuviikosta epäillä kukintaa huomattuani pulleat silmut, mutta voi jesses miten sen pieni latvus on upea!

Ja latvuksesta laskin ainakin 5 mehiläistä työn touhussa. Jospa me tänä vuonna saisimme luumuja! 

 

Kirsikkapuu pullistelee vasta nuppujaan.

Ja rakas nuoruudenrakkauteni katsura selvisi ensimmäisestä talvestaan. Sen tuoreet lehdet ovat herkullisen punaviinin värisiä.

Olen tilannut lisää kukkia, sillä tein uuden kukkapenkin isännän avustuksella alapihalle. Penkit odottavat nyt kukkijoitaan. Alapihallamme on nimittäin taloudessa aikanaan asuneiden koiruuksien vuoksi ollut aidattu alue, jossa kasvaa mansikkaa, pensasmustikkaa sekä nykyisin myös sinikuusamaa. Aitaus on ollut vänkyrällään jo monta vuotta ja olen haaveillut aitauksen hävittämisestä. Kunnes viime viikolla se lähti!

Ja pihan nurkilta nahistuneen tuijan takaa rinteestä löysin marjakuusen, kun haaveilin jostain havukasvista penkin tuntumaan. Olin niin onnellinen löydöstäni ja toki myös hämmentynyt, miten en aiemmin moista myrkyllistä kaunokaista ollut huomannut. 

Siirsimme kuusen paikoilleen ja toivon sen kotiutuvan uuteen paikkaan, vaikkemme syvään uponnutta pääjuurta saaneetkaan mukaan. Penkit sekä marjakuusi on sijoitettu aitauksen tilalle yhteen nurkkaukseen. Niistä kuvia myöhemmin mahdollisesti.

Kevät on taas niin upea, että olen ihan pakahtua. Rakas kolliherra Mörkö oli isännän mukaan eilen nukkunut päiväunia alapihan aurinkoisessa minirinteessä. Mamman pieni, pian 13-vuotias kullanmuru taisi nauttia.

Tänään katselemme ikkunasta, kun piha jatkaa kasvuaan sateen myötä.

Villitakki: Chrysalis vailla kulmia ja kissanpäät

Auringonkukkarivin jälkeen jäin jälleen miettimään (=lepuuttamaan niskoja ja varsin tukkoista olotilaa, joka pakotti olemaan tekemättä yhtään mitään).

Aivot raksuttivat muun kehon äärimmäisestä lepotilasta huolimatta ja pohdin, millaiset hihat tekisin. Pohdinnat ovat kesken, mutta visioita on kyllä jo.

Hihojen työstämisen sijaan jatkoin taas jaksaessani keskeneräisiä Chrysalis-neliöitä. Eilen aloitin 8 kulmapalan virkkaamisen ja tänään sain ne liittämistä vaille valmiiksi. 

 

Kulmapaloja virkatessani sain tänään rakkaan kolliherra Mörkön syliini. Sitä tapahtuu nykyään harvoin, mutta pääsääntöisesti tämä ilmiö tapahtuu istuessani vihreällä sydänsohvalla, joka on muutamaa välivuotta lukuunottamatta kulkenut matkassani jo vuodesta 2002 asti asunnosta toiseen ja ollut täten tuttu kaluste myös rakkaalle mörkyläiselle, joka muutti luokseni pikkaraisena ja erittäin naukuvaisena kissanpentuna syksyllä 2009.

Sydänsohvalla ollaan Mörkön kanssa vietetty monta virkkaushetkeä yhdessä, eikä Mörkö muilla sohvilla oikeastaan syliin tulekaan. Vihreä sydänsohva taitaa olla se meidän juttu.

 Kissaneiti Myrna sen sijaan tulee syliin missä ja milloin vaan. Äsken se heräsi kissapuukolostaan ja naukui luokseni tullen kysyvästi (ja vaativasti) kierrettyyän pari kertaa puskien sekä minun että tuolin jalat ja hyppäsi syliin katsomaan, mitä minä nyt olen tehnyt. Räpsäsin vielä pari kuvaa tästäkin hetkestä ennen kuin Myrna jatkoi taas matkaansa toisaalle.

Chrysalis-neliöistä toinen muistuttaa nyt kovasti kissanpäätä parin kiinni virkatun kulmapalan jälkeen. Nämä neliöt villitakin lisänä ovat olleet hauska ja myös haastava projekti. Joitakin kohtia olen muokannut helpommaksi ja järkevämmäksi virkkaamisen kannalta. Sekä kirjoitettu että videoitu ohje on ollut tarpeen kuvista puhumattakaan.

 

Joka tapauksessa olen päässyt neliöiden kanssa jo pitkälle. Soveltaminen tulee vielä jatkumaan.. ja lankojen päättely, sillä sitä näissä paloissa piisaa.

Ketun päiväuni

Tämän ihanan ohjeen olen nähnyt toteutettuna fb:n virkkaussivustoilla ja blogeissa mitä moninaisimpina versioina.

Tässäpä siis tämä minun versioni täysin valmiina ja esittelykelpoisena:

 Pohtiessani alkuvuodesta uutta mallia serkun tulevan vauvan peittoon muistin Kliksuti*Ketun päiväunen *klik* ja etsin sen käsiini. Selailin muiden tekemiä peittoja ja tein sitten oman värisuunnitelman. Pitkään pohdin värimaailmaa turkoosin kaveriksi (jota serkkuni toivoi, kun kysyin väritoiveita häneltä) ja piirsin värisuunnitelman.

 

Melko usein ohjeista tulee vähän poikettua, niin myös tässä tapauksessa: Päätin jättää nirkot pois palasten reunasta ja teinkin reunat pelkillä kiinteillä silmukoilla. Samoin päätin helpottaa työtäni siten, että tein yhden kerroksen simpukat valmiiksi rimpsuksi saman tien vaihtelematta reunuksen värejä. Jokaisen palan väliin virkkasin yhden ketjusilmukan.

 

 Ajatus palojen ompelusta yhteen vasta kaikkien palojen valmistuttua ei sekään yhtään innostanut, joten päätin edetä kerros kerrokselta ja päätellä saman tien kaikki langatkin. Nämä palarivistöt yhteen ommeltuani olin jo hyvin tyytyväinen tekemiini värivalintoihin. Turkoosi tuo peittoon raikkautta ja vihreä ja harmaa taas tuovat peittoon syvyyttä ja rauhallisempaa sävyä.

 

Peitto on hiljalleen edennyt tässä kevään aikana. Apulaiset ovat olleet aika ajoin mukana tarkkailemassa työn laatua, kuten aina. Myrnan tehtävänä on ollut varmistaa palojen sopivuus siinä missä Mörkö on panostanut peiton pehmeyden varmistamiseen.

 

 

  Noin puolivälissä peittoa ompelin silmäripsiä ketuille. Joka kerroksen kiinni ommeltuani päättelin myös langat, joita oli aikas paljon.

 Ja ilokseni peitto on vihdoin valmis. Reunusta virkatessani päätin jälleen soveltaa ohjeesta poiketen muistellen aiempiin peittoihin tekemiäni reunuksia. Tein pylväsryhmiä ja viimeisen kerroksen tein puolipylväillä ja ketjusilmukoilla. Yläreunan viimeistelin pelkillä kiinteillä silmukoilla. Niin ja käyttämäni lanka on Superwash 123456-lankaa, jota olen virkannut 3 mm:n koukulla.

Peitto on nyt esitelty videopuhelun välityksellä sekä tuoreelle äidille, että pikkuiselle neitokaiselle, joten siksi esittelen tavoistani poiketen peiton jo täällä blogissakin. :)

Loppuun vielä pari kuvaa: 

Pionia pukkaa!

Tuskailin ja harmittelin viime vuonna, kun mummoni perintöpioni ei talven jäljiltä enää parin komeana kukitun kesän jälkeen noussut. Pioni oli kulkenut monta sataa kilometriä ennen päätymistä nykyiseen pihaani. Harmitti ja avauduin asiasta myös facebookin puolella.

Onneksi avauduin, sillä siinä tuli esille, että entisillä naapureillamme oli kyseistä pionia vielä jäljellä. 

 

Ja tattarattadaa!

Siinä sitä nyt on - kauan kaivattua pionia, joka isännän avustuksella kaivettiin maahan sunnuntai-iltana. Ja näinä parina päivänä valehtelematta osa noista versoista on venähtänyt pituutta liki 5 senttimetriä. Ei pöllömpi siirto. 

Muutenkin puutarhassa menee mukavasti.

Rakas kolliherra Mörkö on aktiivisesti mukana touhuissa.

 

Löysin myös Balkaninvuokot, joiden sijoituspaikka ehti talven aikana unohtua.

 

Kaunokaisetkin ovat alkaneet kukkia - ainakin 2 kpl.

 

Kylvin pariin paikkaan äsken leijonankitaa ja jestas miten pieniä niiden siemenet ovat. Jännityksellä odotan, miten kylvö onnistui. Etenkin kun pikkiriikkisiä siemeniä ei erottanut mullasta juuri lainkaan..

 Tähän loppuun vielä kuva helmililjoista (nekin sieltä lapsuuden laitamilta) ja käenrieskoista.

 

 Aurinkoista viikon jatkoa kaikille!

 

 

 

Virkattu sinisävyinen laukku

Muistatteko vielä sen vuoden, kun Suomi täytti 100 vuotta? Minusta tuntuu, että siitä vuodesta on jo ikuisuus. Silloin oli tempausta jos jonkinmoista ja sen vuoden seurauksena sain ison kasan erilaisia sinisävyisiä ja muunkin värisiä lankanöttösiä.

 Virkkasin itselleni laukun niitä sinisävyisiä enimmäkseen hyödyntäen ja sitten unohdin sen. Laukku oli vuorikangasta ja vetoketjua vailla nämä vuodet. Minä en oikein ompeluihminen ole, mutta onneksi tuttavapiiristäni löytyy näppärä tekijä, ja laukku on vihdoin valmis käyttöön asti. Laukunhihna on peräisin toisesta laukustani. Mielestäni laukusta tuli tosi kiva ja kokokin on justiinsa passeli.

Nyt on kissojen raapimispuukin saanut uudet pinnat kaikkiin eniten käytössä oleviin tolppiin ja kumpainenkin mamman mussukka tykkää siinä nukkua.

 

Aurinkoista maaliskuuta kaikille!

Raapimapuun kunnostus

Rakas kolliherra Mörkö on kiipeillyt harmaalla kuosilla väritetyssä raapimapuussaan ensi syksynä 12 vuotta. Sain puun ystävältäni käytettynä, ja hyvin se on palvellut kaikki nämä vuodet. Raapimapinnat vaan ovat saaneet kyytiä vuosien varrella ja yhden nukkuma-alusen (sen mieluisimman) olen päällystänyt uudelleen.

Olen tässä pohtinut jo uudenkin puun hankkimista, mutta onneksi päädyimme kunnostamaan tätä vanhaa, sillä se on ollut kissoillemme mieleinen. 15 metrin mittainen 12 mm vahvuinen sisalköysi riitti tuohon kuvassa näkyvään pätkään just eikä melkein ja se kiinnitettiin tolppaan ylä- ja alapäästä parilla sinkilällä. Köyttä oli vain se yksi pätkä nyt alkuun, joten täytyy käydä hakemassa lisää.

Tässä vielä kuvat kummastakin tutustumassa osittain uudistettuun puuhunsa. Myrnan houkuttelin paikalle matonkuteen pätkän avulla, sillä se on tällä hetkellä ollut sen suosikkilelu ja sitä on kanneltu pitkin ja poikin huushollia. Mörkö saapui pian myös paikalle leivinuunin alta ja päätyi hetki kuvien ottamisen jälkeen päivänokosille.

 

Suuntana vuosi 2020

 Kohta puoliin saadaan jättää hyvästit vuodelle 2019, ja kuten blogin vilkkaudesta voi huomata, niin melko hiljaista on käsityörintamalla ollut. Mutta nyt suunnataan tassut kohti uutta vuosikymmentä. Uusimmassa Unelmien Talo & Koti-lehdessä oli tuolinjalkoihin kiva tassuohje, jonka poimin 4 mm:n koukulle. Värikarttana ensimmäisiin versioihin toimi rakkaan Mörkön tassut. Alkuperäisessä mallissa jokaisen varpaan väliin on tehty erivärisellä langalla pisto, mutta minusta tassukat näyttävät kivalta tuollaisenaan (Tosin tunnelmavalaistuksen vuoksi varpaat eivät kuvassa ilman pistoja oikein erotu..). Ajattelin, että voisin tuommoiset tehdä kaikkiin ruokapöydän tuolien jalkoihin, sillä malli on nopea virkata.

Ohje: Sweet Caroline

Vaikka on hiljaista ollutkin, niin Edlothia-huivin jälkeen olen tehnyt valmiiksi asti yhdet keltaiset huggitossut, jotka annoin kummitytölleni joululahjaksi. Lisäksi viimeistelin ihan silleen tooooosi hitaasti Sweet Caroline -tyynynpäällisen, jonka aloitin viime vuodenvaihteen tienoilla. Tyynynpäällisestä meinasi tulla isompi peitto, mutta lanka oli niin paksua, että siitä tulikin lopulta kissanpeitto soffalle. Mörkö on peittoa jo testaillut, vaikka aiemmin sille tekemäni peitto on edelleen ahkerassa käytössä sen lempparinojatuolissa.

Toivon, että teillä lukijoilla on ollut rentouttava joululoma ja toivon teille kaikille leppoisaa vuodenvaihdetta. 

Keken kekkerit

Keke-koiran kekkereitä tänään vietettiin,

Kavereista karvaisimmat sinne kutsuttiin.

Keke ootti ikkunassa, keitä tuleekaan?

Siitä ryntäs kavereitaan moikkaamaan.

Ja siellä kaikilla oli niin mukavaa,

oi jospa oisit voinut olla mukana.

Ihmisille hamppareita nyhtöhirvellä.

Nyhtöhirven ohje:
http://kaikkiaitinireseptit.blogspot.com/2013/03/nyhtohirvi.html

Koiruuksille hirvenlihaa pottupannulla.

Karvakorvat poseerasi hetken hämillään,

sitten ryntäs lautasille mielissään,

ja siellä kaikilla oli niin mukavaa,

oi jospa oisit saanut olla mukana.

Leikit siellä leikittiin ja haukut haukuttiin,

kissaa siellä etsittiin ja kanaa kannettiin.

Viimein kotikonnuille sieltä kuljettiin,

siellä kohta maha täynnä uinuttiin,

ja siellä kaikilla oli niin mukavaa,

oi jospa oisit säkin ollut mukana!

(Keke täytti 11 vuotta 14.3., mutta sattuneista syistä juhlimme vasta tänään. Värssyt mukailtu Putte-possun nimipäivistä.)