Näyttely!

 

Vaikken julkisesti täällä ole huudellut, niin nyt huutelen:

Pidän näyttelyä Kouvolan Selänpäässä 26.7.2025 alkaen kolmena viikonloppuna.

Näyttelyyn tulee tässä blogissa julkaistuja juttuja: mm. 18 peittoa, afrikankukkaeläimiä, mattoja sekä vaatteita.

Kyseessä on jonkinlainen yleiskatsaus Aavan nurkan 15-vuotiaasen historiaan sekä kunnianosoitus kummallekin mummolleni, jotka kumpikin ovat olleet suurenmoisia käsityöihmisiä.

Käsitöitä näyttelyssä on vuosilta 2006-2025.

Kevääni on siis ollut aika täynnä suunnittelua sekä tavaroiden kasaamista. Olen myös penkonut blogitekstejä löytääkseni tiedot, millä ohjeella olen mitäkin virkannut, jotta voisin kertoa tarkasti näyttelyssäkin, kenen ohje on ollut hyppysissäni.

Arkistoihin sukellus on ollut melkoinen matka. On ollut ilo huomata myös oma kehittyminen virkkausrintamalla isoäidinneliöistä monimutkaisempiin malleihin.

Oppimisen riemu on todella ollut mukana ja aito tekemisen ilo sekä kunnioitus niitä ihania käsityöihmisiä kohtaan, jotka ovat jakaneet tai myyneet ohjeitaan muiden käyttöön.

En ole koskaan ennen pitänyt näyttelyä. Minua jännittää ihan hurjasti, ja toivon kaiken menevän hyvin.

Alapihan alue muotoutuu

 
Alapihan istutusalue on kokenut muutoksia.

Niin hurjalta kuin se kuulostaakin, tuppaa meidän huushollissa mansikat jäämään penkkiin luonnon armoille, joten vanha mansikkamaa sai lähdöt.

Sen tilalle tehtiin kaksi erillistä aluetta, joista pienemmän keskelle siirrettiin anopin kanssa jo keväällä 3 nysäkriikunaa. Nysiä ne ovat siksi, että edellisessä kasvupaikassaan ne jäivät joka vuosi suojaamatta, ja jänöjussit jyrsivät talven aikana kesällä kehittyneen vuosikasvun.

Kokeilumielessä laitoin jäljellä olevia mansikoita kriikunan ympärille. 

 

Toisen alueen keskituntumaan tuli ostettua hetken mielijohteesta marjatuomipihlaja eli saskatoon. Olin jo aiemmin tilannut erilaisia kuunliljoja, kesäkulleroa ja preeriamesiangervon juurakoita penkkiin. Kesäkullero on minusta ihanan värinen, oikein syvänkeltainen.

Pihasta siirsin vielä muutaman kuunliljan sekä japaninjaloangervoa. Maanpeittokasviksi hankin hopeatäpläpeippiä penkin päihin, kun taas keskituntumaan napsin toisaalle levinnyttä tuoksukurjenpolvea, sekä jemmassa syreenin alla kasvanutta keltapeippiä.

 Kotkansiivet nappasin yläpihalta Zen-penkistä, ja soreahiirenporras-saniaiset kaivoin marjakuusen viereltä myös sulostuttajiksi.

Aika näyttää, millainen tästä keskittymästä lopulta tulee. Toivon kuunliljojen menestyvän, sillä taka-alalle istutin massiiviseksi kasvavan jättikuunlilja T-Rexin juurakot. Toivon sen kasvavan yhtä innokkaasti kuin penkin vieressä rehottava raparperi. Keskittymässä kasvaa raparperin lisäksi myös kahta sorttia hunajamarjaa, pensasmustikka ja marjakuusi.

Heitin penkkiin sekaan vielä muistaakseni kosmoskukan ja malvikin siemeniä. Sama pää kesät talvet, kun ei kasvien siementen nimiä vaan muista laittaa ylös.

Runsas sade tuntuu hellineen kasvua tänä vuonna. Innokkaasti on melkein joka yksilö noussut uutta kasvupaikkaa ihmettelemään. Japaninjaloangervo on suorastaan ihastunut uuteen kasvuympäristöönsä ja juurakoista on muodostunut tiivis pensasmainen kasvusto, joka leviääkin aika tavalla hopeatäpläpeipin ylle. Kuvassa tosin kuunliljojen taustalla.

Rakas kissaneiti Myrna on kannettu useaan kertaan alapihalle mukaan katsomaan, kuinka ne vasta istutetut nyt kasvavat ja pärjäävät. Joskin neidille rakkaampaa on ruohon syönti.

 Isännän kauhuksi pohdin täällä jo, että minkälaisia siirtoja ensi kesänä pitää tehdä, jos kukkapenkki villiintyy kasvussaan. Toive tässä alapihan penkissä on se, että istutetut perennat valtaisivat istutusalan niin, että tämä penkki näyttäisi huolitellulta toisin kuin yläpihan serkku, ranttaliksi pistänyt Menninkäisen penkki, jossa muutes nyt keltapäivänliljat pistelevät parhaintaan.

Olen miettinyt nimeä tälle uusitulle alueelle jo monta viikkoa. Koska se sisältää melko paljon puolivarjoisan ja jopa varjoisan paikan kasveja, olkoon se vastedes Hämykeijun penkki, vaikka kaikki keijun- ja haltiankukat kasvavatkin siellä serkkupenkissä yläpihalla.

Yhtä sekamelskapuutarhurin satua koko Männikön tontti, jossa isäntä pitää huolen nurmikon leikkuusta niin, että kukkijat pääsääntöisesti jätetään rauhaan.

 
 

Menninkäisen penkki

Menninkäisen penkki on vuosien saatossa elänyt ja muovautunut.

En oikein tiedä, miten pukisin sanoiksi sen tunteiden kirjon, mitä käyn läpi rakkaaksi käyneen kukkapenkin kanssa. Eniten siitä syystä, että kitkeminen ei vaan ole minun juttuni. Se ei kiinnosta pätkääkään. 

Ja samaan aikaan potiessani huonoa omaatuntoa siitä, miten heinä- ja luonnonkasvit penkissä kasvavat missä ja miten tahtovat, näen pölyttäjien pörisevän mieluiten niissä luonnonkasveissa.

Eli menninkäisen penkkihän tekee juuri sen, mitä pitääkin. Tarjoaa sekä silmänruokaa minulle, että ravintoa pölyttäjille. Se istuttamaton alue, eli rouhean runsas sekamelska perennakasvien keskellä puskee ahomansikkaa, ohdaketta, ojakellukkaa, useampaa heinää, metsäkurjenpolvea, hiirenvirnaa, nätkelmää, tähtimöä, leinikkiä, siankärsämöä, poimulehteä ja vaikka mitä. Ja kaikki kukkivat tai tulevat kukkimaan omalla ajallaan erikokoisin kukinnoin. 

Menninkäisen penkin keskusviidakko

 

Ehkä vielä omia ajatuksiani kootakseni tuon esille lapsuuden muistoja.

Sain nimittäin 80-luvulla lahjaksi Elsa Beskowin kirjan Kukkaisjuhla, jossa pieni tyttö Liisa pääsee juhannuksen aikaan seuraamaan puutarhan kasvien juhannuksen viettoa. Juhla koostuu lopulta eri eläinten esittämistä lauluista, ja muistan, miten pahalta minusta aina tuntui, kun rikkaruohot saivat seurata juhlaa vain aidan takaa, kun olivat niin epätoivottuja.

Kaivoin kirjan esiin, ja luin vielä Rikkaruohon laulun, josta erityisesti tämä säe kutkutteli:

"Huh ronkelien puutarhaa!
Se kylmää, kuumaa kammoaa.
Me tehdään kukkaisketoa,
ei huomatakaan vetoa,
vai vielä vetoa!"

Niin. Eli kasvakoot menninkäisen penkissä omaa minibiotyyppiään perennojen kanssa muodostaen. Kukkaiskombo kun on nyt kaikessa rehevyydessään täydellinen tälle puutarhurille. Olisi hauska nähdä pikku-Liisan silmin, millaista juhannusjuhlaa menninkäisen penkin kukkaisväki ensi viikonloppuna viettää.

Raitamekko

Eilen sain vihdoista viimein pääteltyä kaikki langat raitamekostani.

Viimeistelyä vaille se on ollut jo jonkin aikaa. Raitojen ohjeita olen kaivellut niin vanhoista käsityölehdistä ja -kirjoista kuin netistäkin.

Anchor organic cotton -langasta 4 mm:n koukulla tämä tuli toteutettua, ja kyllähän tällä kelpaa kesää viettää.

 

Pienet ja kadonneet pöksyt

Edit 9.5: Sain taannoin tiedon, että nämä housut pääsivät lopulta perille!

 

Barbinhousuja lukuunottamatta en ole ennen virkannut housuja.

Nyt halusin kokeilla, sillä sukuun tuli jälleen perheenlisäystä maaliskuussa. Pistin pöksyt ja tossut postin matkaan 9.4, mutta ne eivät surukseni menneet koskaan perille.

Housujen idea lähti tästä kliksuti*ravelryn ohjeesta*klik. Ohjeesta erityisen tekee se, että pöksyjen virkkaaminen aloitetaan 8-kulmiolla ja kulmiota virkatessa lahkeet alkavat muodostua kuin itsekseen.

Hauska projekti oli. Opinpahan tästä sen, etten Postin matkaan taida enää käsitöitäni laittaa. Harmittaa. 

Sydämellisesti virkaten

Niin se vaan huhtikuukin tuntuu ryminällä lähteneen käyntiin.

Tänään koukun jatkeeksi päätyi keltasinipunavalkoinen lasinalunen, jonka olen virkannut jo vuosia sitten ja odottanut, mitä sille voisi tehdä.

Näin pinterestissä kuvan valkoisesta sydämestä, joka oli aloitettu pyörylästä. Päätin jatkaa tätä minunkin pyörylääni kuvan innoittamana, joskin värikkäänä versiona.

Keväisin kaipaan värejä. Onneksi värejä löytyy jo menninkäisen penkistäkin krookuksen eri sävyissä.

Kissalle hattu (=viikon turhake)

Nyt ei taas ole virkkaaminen juuri kiinnostanut. Raitamekko-projekti junnaa hihoissa ja odotan niiden osalta uutta innonpuuskaa.

Tänään päätin kummiskin hetken huumassa virkata rakkaalle Myrna-neidille hatun eilen näkemäni videon innoittamana. 

Noo, tiesinhän minä, ettei hattua tulla käyttämään. Kuvat otettiin ja minuutissa oli tämäkin sessio ohi. 

 

Tulipahan testattua. Rakkaalle Kissapoika Hugolle hattua en saanut kokeilla ollenkaan: tassua tuli vastaan niin vimmatusti. 

Nätimpiähän kumpikin on ihan omassa turkissaan.

Kahden kottikärryn haaste

Hihi, löysin Rikkaruohoelämää-blogista haasteen niille, joilla on puutarhassaan kahdet kottikärryt. Tartuin haasteeseen, sillä lisääntyvä päivänvalo on ohjannut katsettani yhä useammin käsitöistä kohti pihapiiriä. Jos ihan rehellisiä ollaan, niin meillä on k-o-l-m-e-t kottikärryt: yhdet kaksipyöräiset (minun käyttööni parhaat), toiset isännän tuunaamat (joita käytin ennen kuin sain ne 2-pyöräiset) ja kolmannet tosi painavat (joita jaksaa työntää vain isäntä).

 

Haasteessa piti jatkaa valmiiksi annettuja lauseita. Höysteeksi laitoin kesäaikoja muistellen kuvia vähän sieltä täältä. Mukavahan näiden ajatusten myötä on kevättä odotella. Lihavoidut kohdat ovat niitä lainattuja, joilla lauseet piti aloittaa.

Pidän siitä, että kevät on
Kohta tulossa, enkä malta odottaa sitä, että piha täyttyy lehtikasoja kuopsuttavista rastaista.

 Olen valmis ahertamaan, jotta liljakukkoja ei olisi kukkapenkeissä ensi kesänä niin paljon. Ajattelin kokeilla mm. valkosipuliuutteen levittämistä liljoihini.

Koska haluan lisää pörriäisiä pihaamme, olen kiinnostunut niitä houkuttelevista kasveista. 

Minun kesäni alkaa siitä, kun ulkona tarkenee syödä aamupalan ilman takkia.

Kun lämpömittari kipuaa +25 asteeseen linnoittaudun terassillemme käsitöiden kanssa.

Jos toiveeni toteutuu, kaadamme lisää lahonnutta aitaa pihaamme rumentamasta. Kaksin emme urakkaa saa tehtyä, mutta suunnittelen aidankaatotalkoita.

 

Vaikka en pidä kitkemisestä, yritän silti parhaani sekamelskapenkkieni kanssa.

 Puutarhurina olen kuin mikäkin homssu. Tykkään toteuttaa juttuja, ja sen jälkeen seuraan, mikä pärjää, ja mikä ei. Kukkivat rikkaruohotkin kun ovat mielestäni kauniita.

Jollei tule mitään estettä, niin ensi kesänäkin pyrin viettämään mahdollisimman paljon aikaa ulkona.

Ellei minulla olisi puutarhaani, kaipaisin sellaista elämääni.