torstai 17. maaliskuuta 2011

Kukkapenkin suunnittelua

Virkkaaminen pysyy tauolla edelleen, mutta viherpeukaloni alkaa heräilemään. Eilen vietin ilahtuneen tunnin - ehkä jopa kaksi - Viherpeukalot-katalogin parissa. Että posti tuo omakotiasujille tuommoisiakin herkkuja? Ei meille vaan kerrostaloon - tai ehken vain silloin ollut kiinnostunut. ;)

Katalogissa oli pari perennaryhmää "nyt edullisesti" siihen ja siihen hintaan. Hyvä idea, mutta minä en tarvitse kukkapenkkiini niin miljoonaa lajiketta, mitä kyseiset paketit tarjosivat. Perennapakettien yhteydessä oli erilaisia malleja, millaisia kukkapenkkejä niistä voi koota. Siitäkös innostuin! Päätin tehdä suunnitelmaa pihallemme, että mitä sitten keväällä istutetaan minnekin. Seikkailin karttanettisivuille, kopioin ilmakuvan pihastamme ja aloin haparoiden piirtää Paintilla kukkapenkkejä sinne sun tänne. Kivaa!!!

Kuunliljoja saunan pieleen ja talon varjoisalle seinustalle. Jotain kivaa talon nurkalle ja sitten se ISO kukkapenkki hirsipenkkirykelmän viereen. Pihassamme on ikivanha osittain jo muurahaisten kaivertama hirsipenkkiryhmä, jonka ympärillä tullee kesällä rillattua ja vietettyä aikaa. Niin siihen sitten piirsin Paintilla meille kukkapenkin. Olen melko haparoiva näissä tietokoneella piirtämisissä, mutta tämmöistä penkkikokonaisuutta suunnittelin:

Eihän siinä nuo minun tekstini kunnolla näy, joten vasemmalta oikealle kukkasuunnitelma on seuraavanlainen: Alppiasteria, nepalinhanhikkia(ihan jo nimensä vuoksi), punatähkää, lehtosinilatvaa, punatähkää ja alppiasteria. Keltaiseen kohtaan tulee syyskaunosilmää ja sen keskelle valkoiseen laikkuun arovuokkoa. Kaikkien lajikkeiden pitäisi viihtyä aurinkoisella paikalla. Kävin eilen pihallakin tallaamassa kohdan johon tämä penkki sitten tulee. Pihallamme on lunta kuitenkin vielä monenkymmenen sentin verran, joten joudun malttamaan mieleni. ;)

Sitten tunnustan teille, etten koskaan ole itse tehnyt kukkapenkkiä. Olen ollut parinakin kesänä puutarhalla töissä, mutta kukkapenkin teko on minulle vieras käsite. Otan mieluusti vinkkejä vastaan, miten saadaan aikaan erinomainen penkki. :) Suunnitelmissa on kasata penkkien ympärille pyöreitä kiviä.. Niitä ei vain tästä pihapiiristä taida löytyä. Siipan kanssa kuitenkin jo tuumailtiin, että kesällä soutuveneen saatuamme mennään seikkailemaan pitkin Näsijärven rantoja metsästäen kiviä. :D

8 kommenttia:

  1. Voi rähmä, kirjoitin pitkän jutun, joka häipyi eetteriin.

    Eli ainakin savimailla penkit kannattaa perustaa kohopenkkeinä. Pohjalle kerros sanomalehtiä niin, etteivät rikkaruohot ja heinät pääse kasvamaan läpi. Myös kiville kannattaa jättää sanomalehtialusta.

    Sanomalehtien päälle pikku risuja, puiden lehtiä, tuoretta oksahaketta tms. tai ei ihan valmista kompostia. Päälle reilu kerros multaa, jotta maatuva aines alla ei mataloita liikaa penkkejä. Kasvien väleihin penkin päälle oksahaketta, jotta penkkiin eksyneet rikkaruohot eivät idä ja kosteus säilyy penkissä paremmin. Tämä on suurinpiirtein lämpöpenkki eli alla oleva aines maatuu ja tuottaa lämpöä samalla ainakin teoriassa :).

    Syksyllä kohopenkkiin ei kerry liikaa kosteutta ja keväällä juuret eivät jää lillumaan sulavesiin. Isossa penkissä kasvit viihtyvät keskenään, kosteustasapaino myös pysyy paremmin kuivana aikana. Meillä ainakaan ei ole mikään kasvi tykännyt kasvaa yksinään keskellä pihaa paahteessa...

    Sitten vaan suunnittelemaan ja toteuttamaan, se on kivaa jos mikä. Vietin kanssa eilen kesäpäiviä sen katalogin kanssa :)

    VastaaPoista
  2. Ps. Siis penkin voi perustaa näin suoraan nurmikon ja rikkaruohojen päällekin, kun sanomalehtialustan tekee huolella. Ei siis tarvitse eikä kannatakaan kaivaa kuoppaa.

    VastaaPoista
  3. Multa puuttuu tää puutarhageeni ihan kokonaan. Voin hastella sitten valmiita penkkejä :-)

    VastaaPoista
  4. Minäkin istuttelin tänään siemeniä purkkeihin, että saan taas kesäksi parvekkeelle kasveja.. Täytyisi vaan käydä ostamassa lisää multaa ja siemeniä, kun tämänpäiväiset löytyi vahingossa (viime vuodelta jääneet)..
    Minä en ole mikään viherpeukalo, mutta haluaisin oppia kasvattamaan ja hoitamaan kukkia niin, että ne kiittäisivät loistollaan :) Tulipa runollista..
    Odottelen mielenkiinnolla miltä penkkisi tulee näyttämään valmiina =)

    VastaaPoista
  5. Kiitos vinkeistä Neferi, ja muille kiitos kommenteista. Olenkin miettinyt, että pitääkö minun ostaa jotain kallista "pohjakangasta", mutta ilahduin suuresti, että sanomalehdet ajavat saman asian :D Ja tuokin, ettei monttua välttämättä tarvitse kaivaa. Mahtavaa :) Tarkemmin en vielä tiedä, mitä maata tuo meidän piha on, mutta kun tontti on montussa, niin piha voi olla aika märkä. Siispä tuommoinen kohopenkki voipi olla erittäinkin mainio ratkaisu. Suurkiitos vielä kertaalleen :D

    VastaaPoista
  6. Innostusta kukkapenkkirakennelmaan. Katsastin blogiasi ihastellen virkkausintoasi. Olen itsekin taaas pitkästä aikaa innostunut. Ajatuksena tehdä kynttilälyhty isoäidinneliöistä.Gooklettelinkin virkkaustöitä ja löysin sivusi.Nuo sinun purkkilyhdyt on aivan uskomattoman kauniita.
    Aurinkoista kevättunnelmaa.
    Kaisa

    VastaaPoista
  7. Tosi kiva, että voin olla avuksi :)

    VastaaPoista
  8. Kiitos Kaisa :) Isoäidinneliölyhty kuulostaakin kivalta. Täytyy käydä blogiasi kurkkailemassa silloin tällöin, että mitä sinne on ilmestynyt.

    VastaaPoista

Kommenttisi piristää aina, kiitos!