maanantai 19. heinäkuuta 2010

Hääkortteja


Vietän sairaslomaa vielä tämän viikon keräten lavantaudin vuoksi menetettyjä voimia takaisin. Nyt onkin sitten ollut hyvää aikaa väsäillä yhtä sun toista. Tänään sain aikaiseksi onnittelukortit kahdelle hääparille, jotka viettävät ikimuistoista päiväänsä samana viikonloppuna kolmen viikon päästä. Toinen pari kastaa samana päivänä myös pikkutyttärensä, joten lisäsin vaaleanvihreään korttiin myös vaaleanpunaiset töppöset. =)

Tumma kortti tulee rokimmalle serkulleni ja hänen puolisolleen. Mustasssa korttipohjassa on hienoja nuottikohokuvioita, joita kuvassa ei ikävä kyllä kovinkaan hyvin näy. Oli superkivaa tehdä kortteja, joten uskon intoutuvani sairaslomapäivinäni tekemään kortteja enemmänkin. Elo- ja syyskuu muodostavat tuttavapiirissäni hurjan synttärivyöhykkeen, eli ehkäpä seuraavat bloggailuni ovatkin lähinnä näitä kortteja. Olen kyllä virkannutkin, sillä uusimmassa Kauneimmat käsityöt -lehdessä oli mehevä pähkinäsäkin ohje. Näen jo sieluni silmin, kuinka seuraavat luomupähkinät napostellaan virkkaamastani pienenpienestä säkistä. Puolet tosin on vielä virkkaamatta.

3 kommenttia:

  1. Ihania kortteja!
    Pitääpä käydä selailemassa ko.lehti, jos vaikka se tarttuisi mukaan (vaikka ohjeita mulla on seuraavaksi 237 vuodeksi).

    VastaaPoista
  2. I tried to translate what you have written but am still not quite sure if you made these cards, but they are beautiful! Your blog is lovely, too!

    VastaaPoista
  3. Kiitos kommentista Tintin. =)

    Thank you for the visit Snowcatcher. =) I have made these cards for few of my friends, who are getting married after two weeks. The other of my friends has also a little babygirl, who will be named on the same day, that's why there's little pink shoes on the green card. =)

    VastaaPoista

Kommenttisi piristää aina, kiitos!