torstai 6. huhtikuuta 2023

Lisää vaatteita

 Käsityöinnostukseni on viime aikoinan ollut varsin minimalistista. Olen saattanut aloittaa jotain, ja sitten innostus on lopahtanut kesken ja työni on päätynyt purkuun.

Sitten viime julkaisun olen kuitenkin virkannut sentään jotain. Tein sammakkoiselle pienet tennarit ostamallani ohjeella.


Ja nyt näin pääsiäisen alla tuntui, että olisi kiva virkata jotain keväisempää ja värikkäämpää. Tartuin uudelleen kiinteillä silmukoilla aloittamaani housun punttiin, purin sen, ja ryhdyin virkkaamaan pylväillä uudet puntit. Sain lopulta aikaan pienet lappuhaalarit, ja yllätyksekseni nappirasiastani löytyi useampikin pikkiriikkinen nappi, joista 2 pääsi nyt käyttöön.

Loppusilauksena virkkasin vielä kevättä uhkuvan keltaisen rusetin. Niine hyvineen pistin sammakkoisen poseeraamaan lisää auringonpaisteessa viime sunnuntaina pieneltä naapurin pupuvirpojalta saadun pajun oksan kanssa.



Näiden kuvien myötä tahdon toivottaa kaikille leppoisaa pääsiäistä!


2 kommenttia:

  1. No nyt on Herra Sammakon hyvä lähteä kevätkävelylle uusissa vaatteissaan. Ompas teillä siellä ja keväisen näköistä. Meillä täällä keskisessä Suomessa on kaikki vielä paksun luminietoksen alla, mutta onneksi se hupenee päivä päivältä auringon paistaessa

    VastaaPoista
  2. Hih, takapihan rinteestä lumet suli vauhdilla, mutta etupihalla on lunta varmaan vielä vappunakin.

    VastaaPoista

Kommenttisi piristää aina, kiitos!