lauantai 30. huhtikuuta 2022

Puutarhassa alkaa tapahtua

 Näin toukokuun pian alkaessa on hyvä luoda katsaus puutarhaan.
Krookusten aika alkaa olla jo ohi, mutta jestas kun olivatkin taas ihania! Alla yksi kuva parhaimmasta kukkaloistosta.

 Nyt on kevätkurjenmiekkojen ja kevättähtien aika. Valkoisia kevättähtiä minulla on ollut aiempinakin vuosina, mutta nyt kirsikkapuun alla pukkaa kukkaa viime syksynä istutetut kirjokevättähdet (Blue giant). Ja kevätkurjenmiekat ovat mielestäni ihastuttavia!


 


Ja sitten.. Pionit! Ne alkavat nousta, ja voi kun olen niistä ihan onnessani. Ne kun ovat sitä vanhaa kantaa, jonka mummoni aikoinaan Etelä-Suomeen istutti. Ja jota nyt viime keväänä sain entiseltä naapuriltamme. Hykertelin tyytyväisenä bongattuani minimaalisia, punaisia pionin alkuja mullan ja karikkeen seasta. Oi!

Akileijat ja kevätpikkusydämet ovat selvinneet talvesta hienosti. Samoin jalopähkämö, jonka siirsin luumupuun alta menninkäisen penkkiin. Katsurakin selvisi talvesta, vaikka pupujussi koetti sitä verkon lomasta maistella.  

Puutarhan ihailun lisäksi iloa ovat näinä parina viikonloppuna tuoneet hoidossa olleet koiruudet, jotka ovat aiemminkin vierailleet blogissa rakkaan edesmenneen koirapappa *kliksuti*Keken syntymäpäivillä*klik *klik*parinakin vuonna*klik. 


4 kommenttia:

  1. Nämä kevään kukkaisat näkymät ovat niin odotettuja ja ihania.

    VastaaPoista
  2. Eksyin sattumalta blogiisi. Ihania nuo kevätkurjenmiekat minä istutin niitä syksyllä muutamia saa nähdä lisääntyvätkö vai jäävätkö yhden kevään iloksi. Ymmärrän hyvin ilosi pionin suhteen. Minulla on niitä noin kolmekymmentä vähän yli. Nämä ovat suurinosa vanhoja kantoja. Olen saanut melkein kaikki muutamia vanhoja olen ostanut Týristä vanhoilta mummoilta ja kaksi valkoista olen saanut lahjaksi jotain uutta kantaa. Kevätpikkusydäntä minulla on kahta väriä punainen ja valkoinen. Valkoinen ei ole niin kova leviämään. Nämä on siitä ihania että kukkivat pitkään ja aikaisin. Tervetuloa kurkkaamaan minunkin blogiani jos vaikka kiinnostaisi jatkossakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kun jätit kommenttia. Ties millainen pionipuutarha minullakin vielä joskus on. Toistaiseksi nyt seuraan näitä hellästi vaalittuja pioneja ja niiden kasvuun lähtöä. :)

      Poista

Kommenttisi piristää aina, kiitos!