perjantai 14. tammikuuta 2022

Villitakin villiliivi-vaihe

Villitakki on lepäillyt, samoin minä.

Mutta nyt minussa on virtaa jälleen pikkuhiljaa jatkaa villitakin työstämistä. Virkkasin joulunpyhinä puuttuvan neliön ja päätin nyt tehdä yläosan hihoja vaille valmiiksi. Laajensin yläkappaleita sopivaksi kädensijoja varten. Minua laiskotti ja ihan kyllä väsyttikin, enkä jaksanut miettiä kainaloiden alle uusia neliömalleja.

Sen sijaan virkkasin laajennukset turkoosilla ja ommeltuani palat yhteen virkkasin kaula-aukkoon pari kerrosta pylväitä. Sitten iski turkoosiähky. Turkoosia tuntui olevan ihan liikaa joka puolella ja kaipasin jotain rauhoittavaa - väriä siis!!! Mietin miten jatkaisin ja sukelsin mietelmien kanssa pinterestiin.


Yllä kuvat liivistä edestä ja takaa, värimaailma on ihan päin prinkkalaa tammikuun pimeän iltavalaistuksen takia ja liivi näyttää kieltämättä aika hurjalta. Lupasin itselleni, että tulen vielä tykkäämään lopputuotoksesta. Toivottavasti. Pidän Villitakkia pihatöissä vaikka väkisin, jos en muuten.. Purkamaan en ryhdy, vaikka näitä kuvia katsellessa tuntuu siltä, että ehkä pitäisi..

Pinterestissä vastaan tuli kummiskin kaunis kliksuti*Autumn rhapsody -peitto*klik ja siinä erityisesti rivistö, joka vilisi auringonkukkia. Minut tuntevat muistanevat auringonkukkakauteni, jolloin huushollini vilisi kaikkea auringonkukkiin viittaavaa. Tuo aika on jo takanapäin, vaikka rakastan auringonkukkia edelleen. Joka tapauksessa nyt päätin, että villitakkiini tulee auringonkukkia ja virkkasin villitakkia eteenpäin soveltaen kliksuti*Sunflower crochet stitch -ohjetta*klik.

 

 Kun olin saanut vihdoin ensimmäiset kaksi keskustapylpyrää virkattua, olin ihan täpinöissäni.


Miten joku on osannut keksiä noin hauskan tavan virkata ympyrä riville! Tämä on ehdottomasti sitä virkkausmaailman syövereihin sukeltamisen parasta antia. Siis tämä kun pääset kokeilemaan jotain, mistä kehkeytyy virkkuuseen hauskoja juttuja ja ihan pelkillä kiinteillä silmukoilla koko tämmöinen mieletön kerros!!! Tätä kerrosta ja tyyliä tulen ehkä joskus käyttämään vielä jossain muussa työssä.

Laitan uusia kuvia villitakista sitten kun auringonkukkarivi on valmis.

Leppoisaa viikonloppua kaikille!

4 kommenttia:

  1. Siitä on tulossa ihan mahtavan kaunis, mukava nähdä lopputulos aikanaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. :) Tää on kyl hauska projekti, kun takki muovautuu tässä matkan varrella ihan omanlaisekseen, eikä takuulla tuu samanlaista vastaan missään. :)

      Poista
  2. Hieno jo nyt ja aina vain paranee, kun valmistuminen lähenee. Ihana nimikin: villitakki.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Välillä vaan epäilys meinaa iskeä, mutta hauskaa on ollut tän teko. :)

      Poista

Kommenttisi piristää aina, kiitos!