torstai 20. helmikuuta 2014

Virkattu MuLTiCoLor-pesukukkanen

Huomaan blogini lukijakuntaan astuneen uusia jäseniä sitten viime postauksen. Se ilahduttaa mieltäni kovasti. Tervetuloa blogini pariin te uutukaiset ja kaikki te muutkin, joita en ole vielä toivottanut tervetulleeksi.

Oli hauska lukea kommenttejanne edelliseen postaukseeni, sillä sen myötä sain ilokseni todeta etten ole yksinäni pöytäliinankääntämisvimmoineni. ;)

Sitten jälleen vähän käsitöitä. Vähän niin kuin kokeilumielessä päätin kokeilla pesukukkasen tekoa Kliksuti*ohje täällä*klik. Kuvaa tuijotellessa olin ihan ymmyrkäisenä hämmästyksestä, että kuinka kummassa siitä voi tuommoinen tulla pelkillä pylväillä?

Ei siis auttanut kuin kokeilla ja johan jutun juoni selvisi. Kukkanen lähtee pikkuhiljaa muotoutumaan 2. kerroksesta, kun jokaisen edellisen kerroksen pylvään ympärille virkataan kolme pylvästä.

Juu, tein kukan puuvillalangasta ja 3,5 mm:n koukulla.Television katselu kukkasen virkkuun aikana ei minulla tullut kysymykseenkään, semmoista koukkimista tämän teko kyllä oli. Eikä ollut mikään yhden illan homma, sillä olen loppujen lopuksi aika hidas virkkaaja. (10 pylvästä minuutissa, otin viime syksynä nimittäin aikaa ja tallensin kännykkääni virkkausajastimen tuolloin.. *hymy*)



Ja kuten huomaatte, keltainen lanka loppui kesken ja oli pakko jatkaa muilla puuvillaisilla kerillä. Näin jälkikäteen ajateltuna olisi ollut viisaampaa kätkeä nuo eri värit kukkasen sisään ja jatkaa sitten tuolla keltaisella pintaa yksiväriseksi, mutten kyllä vissisti ala enää purkamaan tätä! Eikä takuulla tule kenenkään kylppärissä vastaan samanlaista multicolor-pesukukkasta.Tämä jää minun käyttööni. Hauskaa tämän möykyn teko kuitenkin kaikenkaikkiaan oli. :D

Ja hei, arvonta on vielä voimassa, käyhän osallistumassa *Täällä*, jos et ole vielä osallistunut.

4 kommenttia:

  1. kerrotkos sitten käytön jälkeen kommenttia, että kuinkas tuo möykky kuivuu...?! Ajatuksena puuvillainen pesukukkanen on kyllä miellyttävä!

    VastaaPoista
  2. mainio idea,käytännön kokemuksia kaipaan miekin:))

    VastaaPoista
  3. Kivat kissantasut sinulla tuossa ylinnä,pesukukkasen ohjetta etsiskelin ja sillä tänne törmäsin,tulen muutenkin tutustumaan blogiisi ja tervetuloa myös vastavierailulle,ohjeita minun blogistani ei löydy virkkaajalle,mutta muita kuulumisia kyllä :)

    VastaaPoista

Kommenttisi piristää aina, kiitos!