maanantai 24. helmikuuta 2014

Käyttökokemus virkatusta pesukukkasesta ja kissa-asiaa

Ensi alkuun kerron kokemuksistani virkkaamani Multicolor-pesukukkasen kanssa. Se ei olekaan käytössä niin hyvä kuin toivoin. HÖH. Käytin sitä viime perjantaina ja vielä tänään maanantaiaamuna kukkanen oli keskeltä vielä pikkiriikkisen kostea. Puuvillalangasta tehty kukkanen ei siis todellakaan kuiva kovin ripeästi.

Mietin jo, että olisiko löyhemmin virkatusta esim. 4 mm:n koukulla tehdystä tullut ilmavampi ja nopeammin kuivuva.. Vai onko se vaan tuo puuvillalanka, joka imee vettä itseensä niin paljon, ettei kuivuminen tule kysymykseenkään.. En siis voi suositella. FB:n virkkausryhmässä moni kertoi virkkaavansa kukan akryylilangasta ja kuulemma kuivuu hyvin.

Sitten kissa-asiaa. Rakas kolliherramma Mörkö on saanut taistelun tuoksinassa osumaa ja haaveria on sattunut suun seutuville. Ressukalla on toinen poski aivan turvoksissa ja näytti siltä, että yläkulmahammaskin olisi kadonnut teille tietymättömille. Harmittaa ihan hurjasti. Mörköllä kun ei hampaita ihan hirveästi ole entuudestaan, kun se on perinyt huonot hammasgeenit ja me emme ole muistaneet pestä kissan hampaita niin usein kuin olisi pitänyt. Tarkempaa tarinaa kissamme hampaidenpesusta voit lukea täältä ja täältä.

Hurjat omantunnontuskat vaivaavat nyt tämän talon ihmispopulaa ja kohta vien Mörkön eläinlääkäriin että saadaan suun tilaa selvitettyä tarkemmin. Eläinlääkäri arveli puhelimessa, että suuhun olisi muodostunut jonkinlainen paise kun kerroin hurjasta turvotuksesta. Kohta pitää ottaa kuljetuskoppa jotenkin salaa esille, ettei kissa livahda pahimmassa tapauksessa sängyn alle karkuun.. Sieltä sitä olisikin sitten haastavaa saada mukaan.

Saa nähdä mitä kevät tuo tullessaan, kun nuo kissapojat tuppaavat olemaan aika reviirinpuolustavaa porukkaa. Mörkö on leikattu, mutta kunnian päälle se ottaa, kun joku tulee pihaamme. Heti täytyy mennä puolustamaan kynnet ojossa ja sitten sattuu ja tapahtuu. Oi voi.

EDIT Edit iltakahdeksalta. Kiitos parantelutoivotuksista :) Eipäs ollutkaan kissalta lähtenyt kulmahammasta! Minä en vaan nähnyt sitä, kun kissan poski oli niin turvoksissa. Hampaat oli lääkärin mukaan itseasiassa hyvässä kunnossa.

Hammasvikojen sijaan Mörköllä olikin hurja purema suun sisäpuolella kun tappelupukari on puraissut ja puremasta oli sitten kehkeytynyt paise poskeen. Paise puhkaistiin tekemällä viilto poskeen ja Mörkössä on nyt ainesta pahemman laatuisiin zombie-elokuviin, kun poski on ajeltu ja viillelty. Meidän pitää nyt sitten putsata vuotavaa haavaa sen aikaa, kun sieltä tulee tavaraa ulos. Raasulle oli ehtinyt tulla jo kuumettakin kun tulehdus oli niin hurja.

4 kommenttia:

  1. Voi Mörköä, toivottavasti hän paranee pian:)

    VastaaPoista
  2. Kyllähän se ketuttaa jos vieraat kollit tulee nenille hyppimään, onhan siinä omaa kunniaansa ja tonttiansa puolustettava, vaikka turpiin tulisikin =D Eiköhän se Mörkökin tuosta taistelusta tokene ja sitten uudestaan taas tappelemaan. =D

    VastaaPoista
  3. Pikaista paranemista ihanalle Mörkölle! T. Vilma

    VastaaPoista

Kommenttisi piristää aina, kiitos!