perjantai 7. kesäkuuta 2013

Sisilisko ja ja ja INSPIRAATIO!

Innostuin lipittämään kahvia tänään pitkin päivää, kun olin vapaalla. Ja tuleepa tämäkin päivä, että kirjoitan blogiini kahdesti saman päivän aikana.

Siippa toimi ideariihenä päivällä nähtyään Kielokorttini. Sanoi, että kielonvarsi tuo mieleen liskon. 

No minähän innostuin!

Imuroinnin lomassa istahdin harva se kerta sohvalle virkkaamaan häntää, varpaita ja päätä. Ajattelin olleeni oikeinkin kekseliäs, mutta nyt illalla Etsyn puolella piipahdettuani totesin, että johan on virkattuja liskoja virkkausmaailma väärällään. Mutta eipä se menoa haittaa, kun idea syntyi loppujen lopuksi siitä, että joku näytti joltakin. Samoinhan kävi aikanaan Poronpäiden kanssa, että lumihiutaletta virkatessa näinkin hiutaleen sijaan poron ja tein poronpäitä.


No surffasin sitten ravelryssä, ja törmäsin I-h-a-n-a-a-n harmaaseen kudottuun/neulottuun mekkoon. Henki oli salpautua, kun sen kaunottaren näin. Oih. Onneksi minullekin on tulossa kudottu mekko. Äiti nimittäin tekee minulle ensi jouluksi punaisen villamekon. Siitä tulee ihana.

Mutta pääkopassa lähti mekon nähtyäni ideat vilistämään. Minä nimittäin täytän loppukesästä pyöreitä vuosia, ja olen halunnut itselleni vihreää mekkoa. En vain ole löytänyt sitä oikeaa nettikaupoista tai katukaupoistakaan. Ja olen sillä tavalla konstikkaan mallinen, ettei minulle ihan joka vaate sovikaan. Juu'u, ehkä arvaattekin, mitä minä aion..

Surffasin siis lankakauppojen sivuille kuolaamaan vihreitä lankoja, ja tuskailin lauantaityöpäivää, joka kestää yhdeksästä viiteen. Olen siis töissä silloin, kun lankakaupat olisivat avoinna, jotta pääsisin huomenna hypistelemään ja tekemään ratkaisevia mukanaan vieviä päätöksiä. Ja lanka saisi olla vähän paksumpaa, ettei valmistumisessa menisi miljoonaa vuotta. Jos semmoista 4 mm:n koukulla virkattavaa löytäisin.

Varsinaista höpötystä ja touhotusta, mutta olen tällä hetkellä suorastaan täpinöissäni!!! Saas nähdä, nukunko ensi yönä ollenkaan, kun mietin lankakaupassa odottavaa mekkoani. Pitää vielä mallikin suunnitella, kun siitä ei tällä hetkellä ole kuin vinha visio minun päässäni..

Tämmöistä täpinää ei ole ollut sitten peittoni valmistumisen. 
OleN NiiiiN  KovAstI kaivannut tätä 
- tätä inspiraation hurmaa!!!!

7 kommenttia:

  1. Oi, mitä kaikkea ihanaa oletkaan virkannut. Kielokortti on tosi suloinen. Tuon kaltaisia pikkuvirkkauksia voisinkin aloittaa lomalla :O)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D Ihanaa lomaa sinulle Minna. Minun lomaani on vielä 3 viikkoa aikaa. Sitä odotellessa aion virkata vielä vaikka mitä! ;)

      Poista
  2. Eihän siinä jouda siivoomaan kun idea iskee päähän =) Odottelenkin minkälaisen mekon olet suunnitellut tehdä, siitäkin tulee varmaan tosi hieno.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, kiitos Sude. Tsemppasin itseäni tänään surffailemalla lankakauppojen nettisivuilla lisää. :)

      Poista
  3. Ihana sisilisko, mekkoasi odottelen miekin:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kosotäti. Kaikki kannustukset ovat paikallaan, nyt kun vielä keksisi hyvän mallin :) Täytyy vissiin alkaa piirteleen.

      Poista
  4. Ihkuihana sisilisko.. ja todella soma:)

    VastaaPoista

Kommenttisi piristää aina, kiitos!