sunnuntai 7. elokuuta 2011

Lempeä kasvimaalla

Minä en harventanut porkkanariviäni, en sitten ollenkaan. Ja tämmöisen söpön pariskunnan siippa löysi rivistä toissapäivänä. Minä olen tuo pienempi - kuulemma.

Olen ollut lomalla ja reissannut pitkin maita ja mantuja sekä kestinnyt vieraita täällä punaisessa tönössämme. Siksipä siis tämä blogikirjoittelu on ollut levolla. Käsitöitä en ole unohtanut, pikkuhiljaa ovat edenneet, mutta koska mitään valmista ei ole, kerronkin teille antikvariaattilöydöistäni.

Nykyisin selaan hartaudella kaikki käsityökirjahyllyt, joista harvemmin löytyy kuitenkaan virkkauskirjoja. Ja jos löytyykin, ne ovat jotain ruutuvirkkauskirjoja. Plääh. Ruutuvirkkauksella saa toki kaunista aikaan, mutta haen haasteellisempia malleja, joissa voi virkata muutakin kuin pylväitä ja ketjusilmukoita. Toissapäivänä kävin hyvien ystävieni kanssa kirpputori/antikvariaattikierroksella, ja löysin kuin löysinkin minua kiinnostavia opuksia.

Mary Oljen ihanat pitsimallit saavat sormet syyhyämään, joten tämä vähän päälle kolmen euron teos ( Mary Olki: Uusia ja vanhoja virkkuupitsejä) oli erinomainen löytö.
Käperryn välillä teekupposen kanssa sohvalle vain selailemaan kirjojani, ilman että aion virkata jotain. Minusta on mielenkiintoista tarkastella, miten eri kuviot saadaan aikaan. Joskus sitten joku ihastus etenee virkkaamiseksikin asti. Nauroin äidilleni taannoin sitä, miten pienenä saatoin hyvinkin viihtyä tunnin tai enemmänkin mummon pitsivarastojen äärellä hypistellen pitsejä, käännellen niitä ja huokailla ihastuksesta. Noilta päiviltä, kun olin kuusivuotias tai hiukan vanhempi, mieleeni painuivat semmoiset pitsien nimet kuin Mustalaisten hääyö sekä Lemmenpolku. Lemmenpolku oli lempästi mutkitteleva pitsi ja Mustalaisten hääyö - pitsissä oli dramaattisia vinoneliöitä. Kaikenlaisia asioita sitä jääkin mieleen.

Tämä toinen kirja (Uusi ompelu ja käsityökerho: vaatteita virkaten) ei päälle päin näytä kovinkaan hääppöiseltä,
mutta sisältä löytyi aarteita: Virkattuja lastenvaatteita! Monta ihanaa nuttua yksien kansien välissä *korvasta korvaan hymy* Ja myssyjäkin löytyy *lisää hymyilyä* Miten usein olenkaan manannut virkattujen lastenvaatteiden niukkaa tarjontaa. Tästä vuonna 1981 julkaistusta kirjasta tulen takuulla virkkaamaan jotain oikein oikein kivaa. Vähintäänkin yhden myssyn.. sitten joskus kun todellinen inspiraatio iskee :) Ehkä jopa tänään. Mutta vain ehkä. ;)

Lämmin kiitos kauniista kommenteistanne edelliseen kirjoitukseen ja
Ihastuttavaa Elokuista Sunnuntaita Teille Kaikille!

6 kommenttia:

  1. Sama juttu täällä, eli voi mennä vaikka päiväkausia selaillessa kirjoja ja lehtiä...

    Minulle mies toi perunamaalta sydämenmuotoisen perunan....kuulemma se kuuluu minulle :D.

    VastaaPoista
  2. Hauska porkkanapariskunta! Minäkin rakastan erilaisia käsityökirjoja!

    VastaaPoista
  3. Kirjat ehdottomasti mukaan seuraavalle visiitille.
    Terv. Äiti

    VastaaPoista
  4. Ihana porkkanapari!
    Pitääkin taas katsastaa, mitä kirjoja löytyy ihan omasta hyllystä.
    Mullakin on virkkausbuumi meneillään.

    VastaaPoista
  5. Suloiset porkkanat! ;)
    Kaikenlaisia käsityöohjeita on ihana selailla ja haaveilla niiden tekemisestä, aika ei vain tahdo riittää kaikkien tekemiseen..

    VastaaPoista
  6. Niin totta. Lämmin kiitos kommenteista :)

    VastaaPoista

Kommenttisi piristää aina, kiitos!