lauantai 26. helmikuuta 2011

Isot lapaset

Saanen esitellä teille elämäni ensimmäiset virkatut i s o t lapaset peukaloineen kaikkineen. Toteutukseen olen käyttänyt 100 gr ja risat Marks & Kattensin Eco multiull - lankaa ja 4,5 mm:n bambukoukkua.

Ensi alkuun etsin netistä lapasten teko-ohjeita, kunnes sitten päätin, että kyllä ne kai itsekin osaan tehdä. Aloitin lapasen joustavalla virkkuulla tavallisia pylväitä koukkimalla ja jatkoin varresta ylöspäin puolipylväillä.
En tiedä miksi minulla virkatessani oli koko ajan kalat mielessä? Ehkä pinta toi suomut mieleen. Siippakin - lapasten tuleva käyttäjä - sanoi, että jotain kalamaista niissä on.

Tunnen kyllä suunnatonta ylpeyttä näiden lapasten osalta. Sanottaisiinko niin, että vasta tämän bloggailun myötä olen oikeasti oppinut, mitä kaikkea virkkaamalla voi tehdä. Yksi koukku ja lankaa voivat tuoda rajattomia mahdollisuuksia. Sen olen totisesti huomannut myös teidän muiden blogeja selaillessani. :) Olisipa ollut mahtavaa, jos ala-asteella muiden kutoessa lapasia opettaja olisi opettanut minulle, että saman voi tehdä myös virkaten. Sen sijaan taisin ommella jotain ompelukoneella, kun ei tuossa vasemmassa kädessäni syntymävian vuoksi pysy minkäänlainen puikko. Siksipä siis virkkaamisen maailmasta löytyvät mallit saavat minut erityisen hyvälle tuulelle.

Menipä tunteelliseksi, mutta tässä on osasyy siihen, miksi blogissani on niin paljon kaikkea virkattua. :)

Leppoisaa ja idearikasta viikonloppua virkkuiden ja muiden käsitöiden parissa!

2 kommenttia:

  1. Kalamaiset kintaat sopivat siis hyvin pilkkijäälle :).

    Virkkaamalla voi tosiaan tehdä ihan mitä mieleen juolahtaa ja hienosti suunnittelit lapaset :). Minä tykkään itse paljon virkkaamisesta....ja langat senkun ohenevat.

    VastaaPoista
  2. Hienot lapaset olet saanut tehtyä!
    Itsekin olen huomannut sen, että virkkaamalla pystyy jotenkin helpommin soveltamaan itse eikä välttämättä tarvitse ohjeita..
    Ja täältä blogimaailmasta löytyy aina vain hienompia töitä ja ohjeita, joista on paljon iloa ja apua =)

    VastaaPoista

Kommenttisi piristää aina, kiitos!