torstai 9. helmikuuta 2023

Temari-pallo

 

Käsitöihin syventyminen tuo välillä helpotusta arkeen. Kun saa uppoutua tekemiseen kieli keskellä suuta, unhoittuu moni muu.

Niinpä sain tänään valmiiksi toisen temari-palloni. Ja edelleen pakko hehkuttaa, kuinka innoissani olen näiden pallojen tekemisestä.


 Ja tähän uusimpaan sain inspiraation auringonkukista. Toteutin pallon puoliskot hiukan eri värein, sillä kiiltävä okranvärinen lanka kävi kovasti ylikierroksilla, eikä oikein suopunut yhteistyöhön. 


 Haaveilen kovasti keväästä ja puutarhapuuhista. Suunnittelin myös, mihin minulle luvattu huvimaja asettuisi taloksi. Haluan sen suuren männyn kupeeseen lähelle kriikunoitani. En tiedä, saanko huvimajani tänä vai ensi kesänä vai milloin, sillä isännän eno on useaan kertaan luvannut rakentaa minulle oman muumitalon!

Olen ehkä vähän liekeissä asiasta, ja olen jo mielessäni ristinyt huvimajamuumitaloni Kattilaksi, sillä aion viettää siellä aikaa rakkaan kolliherra Mörkön ja rakkaan kissaneiti Myrnan kanssa, kenties virkaten, kenties piirtäen, kenties vain löhöten ja lehtiä lukien tai uusia puutarhasuunnitelmia laatien. 

Kattilaani voisi tulla vaikka vain kaikkea söpöä, ja kengät pitäisi jättää ulkopuolelle. Klaffipöytäkin siellä voisi olla, jonka saisi tarvittaessa nostettua seinälle tilaa viemästä. Ja suuri pyöreä matto lattialla. Kenties virkattu, jos vain käpälä antaa myöten.

Mukavia haaveita.

1 kommentti:

  1. Unelmointi on ihanaa ja samoin käsillä tekeminen. Hienoja palloja!

    VastaaPoista

Kommenttisi piristää aina, kiitos!