maanantai 9. huhtikuuta 2018

Pöllöhelistin

Minulla oli suuri ilo tavata kaksi tuoretta äitiä viime viikolla. Kummankin äideistä olen tuntenut lähes koko ikäni ja puhuttavaa riitti ja olisi riittänyt pidemmäksikin aikaa. Syynä vierailulleni oli paitsi äitien näkeminen, myös heidän suloisten tyttäriensä tapaaminen. Toiselle neitokaiselle löysin Tallinnasta ihanat värikkäät ja raidalliset mehiläissukkahousut ja toiselle rupesin tekemään viemisiä edellisenä iltana, sillä vierailupäätös syntyi melko lyhyessä ajassa. 

Lopulta torstaiaamuna sain valmiiksi pöllöhelistimen, jonka vein sitten tytöistä vanhemmalle. Sille oli kovasti käyttöä, ja on kuulemma käyttöä edelleen. Etsiskelin ohjeita googlailemalla sanoja"Bird rattle free Crochet pattern", mutta en lopulta varsinaisesti käyttänyt valmista ohjetta, vaan sovelsin lopputuloksen. Silmät ja nokan yritin ommella mahdollisimman tiukkaan kiinni, ja pöllön siivet ja pyrstö on virkattu pöllön edetessä, eli ne eivät ole irtopaloja. 



Helistimen sisällä on kindermunan sisus, jonka sisällä on helmiä. Käytin melko ohutta äitini varastolaatikoista löytynyttä lankaa, ja koukun koko oli 2 mm. Olen hidas virkkaaja, joten helistimen tekoon meni minulla noin 5 tuntia aikaa kaiken kaikkiaan.

Mutta lopputulokseen olen tosi tyytyväinen ja niin tuntui olevan helistimen saajakin.


Aurinkoista viikkoa!

Ps. Kliksuti*Kukkapenkistäni*klik pilkistää jo kivinen kulmaus! Odotan ihan hurjasti, että nuo puolen metrin kinokset sulaisivat ja aurinko vain paistaisi, paistaisi ja paistaisi, jotta pääsisin näkemään, nousevatko penkkeihin lykkimäni kukkasipulit maasta vai eivät. Pihaan tuli nimittäin syksyllä tungettua 100 sipulia. Kaikki eivät kuitenkaan ole kukkapenkeissä. Sinililjojen nousua toivon ehkä eniten, vaikka olisi kyllä ihanaa, jos narsissit, posliinihyasintit ja tulppaanitkin nousisivat.

2 kommenttia:

  1. Voi, kuinka lutunen helistin on koukultasi tipahtanut, aivan ihana tuliainen:)
    Aurinkoista kevättä sinulle!
    T: -Satuli-

    VastaaPoista

Kommenttisi piristää aina, kiitos!