maanantai 17. helmikuuta 2014

Virkkaajan oireet

Sattuipas sitten oikein maanantaipäivän kömmähdys.

Luulin herätessäni nukkuneeni pommiin ja painatin tukka putkella töihin.
Tunnin töitä tehtyäni huomasin tulleeni töihin kahta tuntia liian aikaisin, joten pomo käski minut pariksi tunniksi viettämään luppoaikaa, jotta iltavuorossa on tekijä, niin kuin piti alunperin ollakin..

Noo, käytin luppoajan hyväkseni ja kävin syömässä thaimaalaisessa noutopöydässä ja painatin sen jälkeen kirjastoon lukemaan loppuun Tove Janssonin Vaarallisen juhannuksen. Se jäi minulta toissaviikolla kesken, kun olin kirjastossa tuolloinkin tappamassa aikaa jostain syystä.

Siinähän ne pari tuntia sitten vierähtivät vallan rattoisasti ja kirjan lukemisesta päästään itse aiheeseen. Vaarallinen juhannus pitää sisällään kohtia, joissa Virkataan. Nii'in, ei neulota eikä kudota vaan ihan oikeasti virkataan. Virkkaava henkilö on pieni hemuli, johon koin heti samaistuvani. Ja muutenkin. Aina kun jossain elokuvassa/ohjelmassa/kirjassa virkataan, tulee asia/henkilö minulle jollain tapaa helpommaksi lähestyä. Ja jos jossain ohjelmassa vilahtaa jotakin virkattua jonkun hartioilla, tuolin selkänojalla, pöydällä ja ja ja... Heti olen kiinnostuneempi seuraamaan ohjelmaa tai lukemaan kirjaa eteenpäin.

Ja vielä täytyy mainita siitä, että huomaan olevani niiiiiiin niiiiiin mahdottoman pilkuntarkka siitä, jos joku sanoo jotain kudottua virkatuksi tai päinvastoin. Pakko korjata - heti. Toivottavasti kukaan ei tätä ominaisuutta minussa paheksu ihan kamalasti.. Se vain lipsahtaa suusta, kun joku kommentoi "Mitä sinä kudot?" "Siis virkkaan" vastaan heti. Ja sitten vielä semmoinen asia, että virkatuissa asioissa on ihan selkeästi se nurja puoli ja sitten se oikea puoli. Ja auta armias, jos pöytäliina on pöydällä väärin päin... Haluan kääntää sen oikein päin. Ihan järkyttävää, muistutan pian rakasta edesmennyttä mummoani..

Onko teillä kanssavirkkaajilla samankaltaisia ominaisuuksia? Jaattehan kokemuksenne kanssani, etten koe olevani ihan yksinäni näiden hurjien ominaisuuksieni kanssa...!

Terveisin,
Epätoivoinen (lue edellinen huumorinpilke silmänkulmassa) Aavan nurkan virkkaaja

12 kommenttia:

  1. Kyllä! Ärsyttää julkisilla paikoilla, kun varsinkin sellaiset kuuskymppiset ukot vähän kettuilevalla äänensävyllä kysyvät, että "mitä sinä virkkaat?", kun käsissäni on viisi puikkoa - tai "mitä kudot?", kun selkeästi on vain yksi koukku. Joskus väittävät minun myös "nypläävän", vaikken ole eläissäni nyplännyt. Onpa virkkaamista tai neulomista kutsuttu "ompeluksikin"...

    Ja ne nurinpäin olevat virkkuut! Vaikkei liina olisi edes itse virkkaamani, niin huomaan heti, jos se on väärinpäin. Joissain edestakaisin virkatuissa töissä sitä oikeaa puolta on vähän vaikeampi heti havaita, mutta usein niissäkin on kuitenkin joku reunus tms., josta sen oikean puolen erottaa. Pahinta on, kun virkkasin äidilleni kerran kaksi liinaa, joissa on sellaiset kohollaan olevat ruusut oikealla puolella, sitä ei siis mitenkään voi laittaa väärin päin pöydälle. Ja sitten kun menin seuraavan kerran käymään, niin molemmat liina olivat nurja puoli päälle päin! Äiti kuitenkin itsekin tekee käsitöitä, niin kyllähän hänen pitäisi se nurja puoli erottaa. Meillä on myös makkarissa torkkupeitto, jossa on näitä kohokukkasia, ja miehelleni piti aluksi monta kertaa opettaa, kuinka päin se peitto taitellaan, eli ei "ruma puoli" päällepäin, vaan kaunis kohokukkainen oikea puoli näkyville. :) Miehen mielestä niissä ei ollut mitään eroa, mutta kyllä hän nykyään ne osaa, kun riittävän monta kertaa olen opettanut.

    Juu, et ole yksin! :) (ja mulla ei ole tässä edes huumorinpilkettä... ;) )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, arvasin että sielunvirkkaajia löytyy kommentoimaan ;)

      Poista
  2. Eikös se ollut parempi olla pari tuntia etuajassa, kuin pari tuntia myöhässä =D
    Minulla voi olla vaikka paitakin nurinpäin päällä, ei haittaa, eihän se ole niin nöpön-nuukaa =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jo vain, oli kyllä hölmistynyt fiilis, kun töissä jo tunnin kökötettyäni tajusin erehdykseni.. :) Enkä minä -toivottavasti- ole vielä ketään pöytäliinan kääntelyilläni loukannut ;)

      Poista
  3. Oi,Sinä sielusisareni!
    Minä korjaan AINA jos joku erehtyy luulemaan minun kutovan.Vain muistisairasta mummoani en henno korjata kuin ehkä kahdesti yhden kyläreissun aikana ;)
    Ja sitten nuo nurinpäin olevat liinat ja lisäksi matot!!Eikä mitkä tahansa liinat ja matot vaan minun tekemät ja siskollani...siis joka ikinen kerta-joka ikinen- n. kerran viikossa käännän hänen luonaan maton ja osan liinoista oikein päin.Olen kysynyt että ihan kiusallaanko hän ne nurin kääntää kun tietää mun olevan tulossa.Olen epäillyt myös hänen olevan sairas ja uhannut viedä kaiken tekemäni mennessäni pois jollei moinen peli lopu...no ei oo loppunu,vielä(kään).Myös anopin luona käänsin tekemäni liinan salaa oikein päin ja maton ihan julkisesti...yksi siskoseni asuu satojen kilometrien päässä ja sanoi olevansa siitä iloinen,jotten näe miten liinat on piirongin päällä...Hih,tää on hauska aihe!Juttua riittäis...ja tosiaan;pilke silmäkulmassa mutta totta toinen puoli,vai miten se meni?Itseasiassa olen löytänyt myös omalta lipastolta liinan nurin päin.Varmaan joku lapsista käynyt kääntää...tai mies :)
    Ihan rentoa porukkaa siis me virkkaajat :D

    VastaaPoista
  4. Hehheh:) Kyllä kuulostaa tutulta! Olen monille kollegoille töihin virkannut kukkalapuista koostuvan ponchon. Ja useimmiten näen sen heidän päällään väärinpäin! Ei vissiin parane tehdä liian siistiä päättelyjälkeä, jos vaatteen omistajan mielestä sen voi pukea kummin päin tahansa.. Samaten olen kääntänyt pomoni hartioilla olleen tekemäni Revontulihuivin useamman kerran oikeinpäin, joten neulotutkin pinnat menevät näköjään päälle miten päin tahansa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh :D Minulla tuppaa jäämään aka pitkiä langanpätkiä päättelyistäni tarkoituksellakin, mutta silti on peittoja nähty väärinpäin lastenvaunuissa pilttien päällä.. Niitä sitten olen salaa käännellyt, kun äidit eivät ole huomanneet. Niistä ajoista on kyllä jo aikaa, kun lapsukaiset ovat kasvaneet peittojensa alta isommiksi :)

      Poista
  5. Kyllä, jos virkattu juttu, oli se sitten mikä hyvänsä on väärinpäin, se on kestämätöntä! se ei kerta kaikkiaan käy! Ja itse asiassa niinkin laadukas sarja kuin Emmerdale on minusta kunnostautunut erityisen maininnan arvoisesti Dinglejen sisustuksessa erilaisten ilmiselvästi käsin virkattujen isoäidinneliö-peittojen kanssa! Ne tuo just sellaisen viimeisen silauksen siihen asuntoon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistan joskus Emmerdalessa isoäidinneliöpeiton sohvan selkämyksellä nähneenikin. Kämpät näyttää telkkarissa iloisemmiltakin, kun kuvakulmassa vilahtaa jotain virkattua :)

      Poista
  6. Kyllä, kyllä, samat on ominaisuudet ;) Ihan ääneen nauraen luin miehelle tekstisi liinojen kääntämisestä, vaikken yleensä hänelle näitä kommentoi... Aina siskoni luona käydessäni sama asia, liinojen kääntely. Viime vuonna tein hänelle mökille ikkunaverhon, joka oli edestakaisin virkkausta. Ison työn tehtyään, oli vihdoin saanut verhon ikkunaan ja huomannut, että verho olikin väärin päin (mielestään). Miehelleen sanoi, että tuo täytyy kyllä kääntää ennen kuin Taina tulee käymään. Onneksi kuitenkin kertoi siitä minulle ennen kääntämistä, jolloin sanoin armollisesti, ettei edestakaisin virkatusta ole niin väliä, kunhan ei ole kuitenkaan ylösalaisin :)
    T. Taina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihihi, omat sukulaiseni eivät vielä toistaiseksi ole paljastaneet, että jännittäisivät minun kyläilyjäni.. Ehken ole vielä niin kunnostautunut pitsiliinojen kääntelijä kuin kuvittelen.. ;)

      Poista

Kommenttisi piristää aina, kiitos!