sunnuntai 7. marraskuuta 2010

Totoro ja mustalaismamman pitsiverho


Enpäs tiedä, kuinka moni tämän blogin lukijoista tuntee Naapurimme Totoron.. Totoro on Hayao Miyazakin luoma taruolento, joka asustelee Japanissa kamferipuun suojissa. Minä virkkasin itselleni oman pikkuruisen Totoron Ravelrystä löytämälläni ohjeella. Kuvassa Totoro paistattelee päivää harmaapihdan oksalla, sillä Suomesta ei paljon kamferipuita taida löytyä. Tällä pienokaisella osallistun myös Virkkausringin pehmoilutempaukseen.

Vietän jälleen kerran viikonloppua vanhempieni luona. Eilisiltana virkkasin Totoroni loppuun ja opetin äidille vohvelipintaisen patalapun tekoa. Tutkailimme myös vaatekaapin kätköistä löytyneitä lukuisia pitsipäiväpeittoja. Äidin mentyä nukkumaan löysin pienen muovipussin, jossa oli 22 virkattua kukallista neliötä sekä suorastaan kammottava reunapitsi. Mallailin neliöitä yhteen, ja päätin, että niistä saisi pienen pitsipäiväpeiton vaikkapa vauvan pinnasänkyyn. Pussista löytyi lankaa, joten aloin puolen yön maissa kopioimaan neliömallia.
Yhden kukkasen sain tehtyä ja painuin sitten pehkuihin virkkuut mielessä. Onneksi sain kuitenkin nukuttua.

Aamulla esittelin löytöäni äidille, joka kertoi ostaneensa neliöt yhtenä kappaleena eli verhona useampi vuosi sitten eräältä mustalaismammalta. Loppujen lopuksi hän ei kuitenkaan pitänyt verhosta, ja purkasi sen yksittäisiksi neliöiksi suunnitelmissaan tehdä niistä jotakin muuta. Suunnitelmani pienestä pitsipäiväpeitosta miellytti myös äitiä, joten neliöt lähtevät mukanani Pirkanmaalle. Virkkaan siis 2 neliötä lisää, ja ompelen neliöistä peiton pinnasänkyyn. Yksissä tuumin purkasimme hirvittävän reunapitsin, jotta peittoon saataisiin lisää lankaa. Isoin kuvassa oleva lankakerä kertyi puretusta pitsistä. Kohta on siis taas yksi päiväpeitto lisää. Tosin pieni sellainen. =)

1 kommentti:

Kommenttisi piristää aina, kiitos!