keskiviikko 21. heinäkuuta 2010

Pähkinäsäkki


Eilisiltana kissaa vahtiessani virkkasin loppuun pähkinäsäkkini. Mörkömme nimittäin tippui viime viikon maanantaina parvekkeeltamme kolmannesta kerroksesta, ja taiteilee hölmöläinen kaiteilla edelleen sille päälle sattuessaan. Mur! Se siis selvisi pudotuksesta mallikelpoisesti pienillä ruhjeilla ja uskoo nyt ilmeisesti, että sillä on henkiä jäljellä vaikka muille jakaa.

Ohje on Kauneimmat Käsityöt - lehdestä 4/2010 (eli uusin lehti), ja koukkuna oli koko 5. Lankana käytin Anttilasta ostettua Sportiva-lankaa, jolle en ole keksinyt muuta käyttöä. Ostin sitä keväällä 2 kerää edullisuutensa vuoksi, ja lanka osoittautui melkoiseksi murheenkryyniksi. Se on niin paksua, etten oikein saanut sitä mihinkään sopimaan, ja eivätkös kerät päätyneetkin sitten vielä Mörkyläisen leikin kohteeksi.. Tässä nimittäin aamuna muuanna kerät olivat iloisesti sotkussa pitkin olohuonettamme nojatuolin jalkojen ja sohvapöydän ympärille kiedottuina. Silloin ei ollut aikaa lankoja keriä, vaan ne päätyivät sotkuvyyhteinä takaisin lankakoriin. Selvittelinpä siis kerät kuntoon ennen virkkuun aloittamista, ja kyllähän siihen aikaa meni. Toisinaan ihan todella olen miettinyt kannellisen korin hankkimista, mutta kun tuo tämänhetkinen on niin kovin kaunis. Toistaiseksi langat ovat nimittäin saaneet olla rauhassa paria poikkeusyötä lukuunottamatta. =)

4 kommenttia:

  1. Kiva pikkuinen pähkinäsäkki:)

    VastaaPoista
  2. Kivan näköinen! :)
    Minulla olisi myös semmoinen kysymys, että onko sinulla vielä tuo 4/2010 lehti tallessa? Siellä nimittäin olisi ihanan kastemekon virkkausohje enkä löydä lehteä mistään..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, lehti on minulla tallessa, ja voisin ottaa kastemekko-ohjeesta kopion ja lähettää sinulle. Laittaisitko yhteystietosi minulla sähköpostiini aavannurkka(at)gmail.com?

      Poista

Kommenttisi piristää aina, kiitos!