maanantai 9. tammikuuta 2012

Virkattu matto

Kiitos kommenteistanne! Oli hauska lukea, että muillakin on yleisnaisellisia ongelmia vaatekaappiensa kanssa :P

Jo valmistui vihdoinkin taas yksi työ tänne esittelyyn. Virkkasin allaolevan maton valmiiksi viikonlopun aikana. Eipä siinä paljon ollutkaan enää tekemistä, sillä suurin operaatio oli siinä, että piti vielä keriä yksi kilon vyyhti keräksi. Rakas kolliherramme Mörkö tahtoi sekin auttaa toimenpiteessä. Se hullaantui leikkimään vimmatusti vyyhtini kanssa. Onneksi ei mennyt ihan solmuun, vaikka kissankäpälät vyyhdin seassa toivatkin touhuun oman extralisänsä.


Loppu hyvin, kaikki hyvin. Ja kyseessähän on samainen Juhannusruusu-malli, joka komeilee meidänkin huussin lattialla. Virkkasin vain osan kerroksista ja viimeistelin kokonaisuuden nirkkokerroksella. Matto matkaa serkulleni, joka toivoi mattoa, jonka halkaisija on n. 75 cm. Eco-ontelokuteella matosta tuli mielestäni mukavan napakka. Meidän mummon matonkuteista virkattu on sekin erinomainen, mutta pylväät laihtuivat ensimmäisessä pesussa, eikä se ole enää niin jäntevä. Hyvin se hommansa kuitenkin hoitaa.

Tuli taas kovat pakkaset, miten ne aina onnistuvat yllättämään, vaikka niitä ehtii kaivatakin. Täällä meidän tönössä ei totisesti ole minkään sortin lattialämmitystä, joten villasukissa hiippailen yötä päivää ja kummastelen lämminveristä siippaa, joka kykenee liikkumaan täällä paljasjaloin. Tälläkin hetkellä minulla on sukat, villasukat sekä huovutetut töppöset, ja silti varpaidevälit kiljuvat liikaa kylmyyttä. Nyt ihan ihmetyttää, miten selvisimme täällä koko pitkän viime talven? Tässä kirjoittaessani kuitenkin jo kekkasin, että viime talvena tönöhän oli niin syvän lumipeitteen uumenissa, että lumi toimi erinomaisena eristeenä. Lisää lunta siis kiitos näiden pakkaskelien suojaksi :)

Kirpsakkaa viikon alkua teille kaikille! :)



4 kommenttia:

  1. Minäkin asuin aiemmin punaisessa mökissä, tilanne tuntuu aika tutulta:) Villasukat olivat silloinkin kova sana.

    VastaaPoista
  2. Matto on kaunis, nirkkoreunus muuttaa kummasti mallin ilmettä.
    Vanhassa talossa minäkin asun, joten villasukat on oikeasti tarpeen :)

    VastaaPoista
  3. Voi, mä tykkään kovasti tuosta matosta :) Mulla on kaksi räsymattoa purettu, suunnittelin kierrättäväni niitä. Vaikka ovatkin ärsyttäviä pätkiä vain :D

    Minkä hintaista tuo ontelokuitu oli? Muistan nähneeni jossain vajaa 15e/vyyhti, mut missään ei kyllä lukenut, kuinka paljon vyyhdissä on..

    VastaaPoista

Kommenttisi piristää aina, kiitos!