keskiviikko 24. lokakuuta 2012

Saisinko nilkanympärysmittanne?

Otsikon mukaisen kysymyksen pääsin esittämään tuttavalleni, joka jo keväällä ilmoitti tahtovansa samanlaisen nilkkakorun, kuin minulla on.

Olin vähän hakusessa värivalinnan kanssa, ja lopulta sitten päädyin ruskeaan lankaan. Viimeistelin nilkkakorun kahdella napilla viikonloppuna ja valmista tuli! Koru on tehty yhteenommelluista isoäidin neliöistä, ja reunus on viimeistelty nirkoilla.

 
Ja lämmin kiitos kommenteistanne edellisen postauksen Asteri-mattoon! :)
 
 
 

sunnuntai 21. lokakuuta 2012

Kissa Asterilla




Olen virkannut jo pidemmän aikaa Asteri-mattoa (ohje täällä). Vihdoinkin sain sen eilen valmiiksi. Otin keskeneräisestä työstä männä viikolla kuvia, sillä halusin näyttää teillekin, miten rakas kolliherramme tuota mattoa rakastaapi. Ei olisi antanut minun lattialla tehdä sitä rauhassa..

Ostin trikookuteen Lankamaailmasta, ja virkkasin ohjeesta poiketen 10 mm:n koukulla. Maton leveydeksi olis tullut varmaan 180 cm, jos olisin noudattanut ohjetta sanatarkasti..

Mörkö toimii mittana keskeneräisessä matossa ;)
"Ja rapsuttaisitko vielä, kiitos?
 Maton lopullinen halkaisija on 144 cm, ja kudetta siihen meni 5 kg. Ei mikään kepeä käsityö, vaan melkoista nyrkkityötä, joten näitä en enää tee kenellekään, vaan opetan kernaasti, kuinka niitä tehdään, mikäli joku havittelee itselleen samanmoista ;)

Ja vielä kuva valmiista matosta, olkaatten hyvä :)


tiistai 16. lokakuuta 2012

Tiskirätistä pitsivyöksi

Mikään ei virkatessa ole mielestäni hauskempaa kuin se, että jotakin uutta virkatessa ja valmistunutta pintaa katsellessa mieleen pulpahtaa ajatus: "No mutta tästähän voisikin tehdä vaikka Poronpään / Säärystimet tms! Näin kävi taas, kun aloin virkkaamaan testipalasta eli tiskirättiä. Ohjeen nappasin täältä löytyvän kirjan sivulta 37 ja mallin numero on 94.

Aloitin punaisella puuvillalangalla virkkaamisen. Ensimmäisen kukkarivistön valmiiksi saatuani vääntelin palaa käsissäni ja tuumasin, että tässähän on se vyön malli, jota olen  haeskellut! Eli olen jo pitkään ajatellut virkkaavani itselleni vyön, mutta sopivaa mallia ei vaan ollut ilmaantunut.
Punainen tiskirätti pysähtyi siihen paikkaan, sillä tarvitsin samaista punaista converse-tossujen raitoihin. Sitten itse lankaakin oli enää niin vähän, että tuo punainen jäi vähän niinkuin mallitilkuksi.. 

Mutta pitsivyö lähti etenemään. Viimeistelin vyön lopulta nirkkoreunuksella ja vyönsoljen löysin lopulta nappilaatikostani. Ehdin itse asiassa ostaakin vyönsoljen, kun en muistanut, että minulla oli solkia jo ennestään, ja tämä tähän päätynyt oli lopulta paljon parempi kuin se ostosolki..

Tiskirätistä päädyttiin siis näiden mutkien kautta pitsivyöhön. Vyö pitäisi vielä tärkätä, kun on aika luiru, mutta ehtiihän tuon. :)


Mukavaa viikonjatkoa!!!

lauantai 13. lokakuuta 2012

Joulunvihreää lankaa ja höpinöintiä

Tänä aamuna kävin keskustelua itseni kanssa:

"Puepas nyt päällesi ja syö aamiaista, on aika lähteä neuletapaamiseen."

"Millä menen, kun siippa vei auton? PYÖrÄLlÄkö???"

"Pyörällä, pyörällä, vai meinasitkos kävellä?"

"En taida jaksaa lähteä ollenkaan, voinhan virkata kotonakin.."

"Mars kuitenkin, siellä voi olla ihan mukavaa pitkän tauon jälkeen."

Ja niin läksin pyörällä neuletapaamiseen, ja olin oikein tyytyväinen päätökseeni. Sain jatkettua yhtä ikuisuusprojektia ja sain kauniita kommentteja vihreästä mansetistani. :) Tuli hyvä mieli.

Ostoksiltakaan en välttynyt vaan silmiini osui joulunvihreä virkkauslankakerä kuin tilauksesta. Vasta tällä viikolla mietin, että mistä kummasta minä sellaista lankaa saisin. Eli kannatti käydä. :) Ja intouduin neuletapaamisen jälkeen vielä kukkakauppaankin ostamaan kanervaa pariin piharuukkuun ja tipusille lintulaudan.

Pyöränkori oli täynnä kanervaa ja tipulautaa ja lankaa ja käsilaukkua polkiessani kotiin. Autossa ne eivät olisi näyttäneet läheskään yhtä hauskoilta ;)


tiistai 9. lokakuuta 2012

Converset ja Kortti Pienelle Pojalle

Aloin nyt lokakuun alussa virkkaamaan pieniä converse-tossuja, sillä kaverini kertoi lasketun ajan olevan joskus lokakuussa. En muistanut laskettua päivää tarkalleen, mutta tossut viimeistelin lauantaina valmiiksi. Eikös sitten lauantai-iltana ystävältä tullut viesti pojan syntymästä. :) Hih, täydellinen tossujen valmistumisen ajoitus.

Tällaiset tossuista tuli. En tiennyt, kumpi on tulossa, joten tein varmuuden vuoksi vihreät, että sopivat sitten sekä pojalle ja tytölle.

Ohje on tuttu portugalilainen, jonka löydät täältä. Nyt maltoin selata sivun loppuun ja noudatin englanninkielisiä ohjeita. Ensimmäisiä tossuja tehdessäni tein tossut kuvia mukaillen ja toista tossua tehdessäni menikin sitten ihan laskeskeluksi.

Kortinkin tein omalla vaunukorttiohjeellani, jonka löydät täältä. Vähän oli tuo kopan valkoinen lanka paksua, joten jätin yhden kerroksen pois. Sinisiä papereita ostin varta vasten askartelukaupasta jo pari kuukautta sitten, kun jonkin verran on tullut tehtyä pojille kortteja.


Posteljoonin matkaan lähtee paksuhko kirjekuori sitten huomenissa.

Hyvää yötä / huomenta / päivää sinulle siitä riippuen, mihin aikaan tätä lueskelet ;)

keskiviikko 3. lokakuuta 2012

Halauksia pimenevässä illassa

Virkkasin elokuun alkupuolella kultakalan, ja täytin sen sukankärjellisellä virmajuurta. Sukankärjellisellä tarkoitan parittomasta sukasta leikattua kärkeä, jonka sisään on laitettu lusikallinen kuivattua virmajuurta. Ompelin kärjellisen kiinni ja sujautin kultakalan täytteeksi.

Ohje on Lesley Stanfieldin kirjasta Virkkaa kukkia, perhosia ja korentoja. Olen virkannut samaa ohjetta mukaillen ahvenen rakkaalle kolliherrallemme Mörkölle.

Kultakala ei kauaa ehtinyt minun hyppysissäni olla, vaan jatkoi matkaansa Esmeralda-neitosen nutusteltavaksi. En edes muistanut ottaa kultafisusta kuvaa.


Ystäväni lähetti sittemmin kuvia kissaneidostaan ja sen hellistä hetkistä kultakalan seurassa. Kalan muoto jää Esmeraldan varjoihin, mutta tuo oranssi se noiden karvaisten käpälien välissä kuitenkin on. ;) Kovin on kuulemma ollut kissatytön mieleen tämä uusi lelu.

Slurps!





Ruskaa pukkaa, 
vaahterat helottaa tulipalonpunaisina 
Ja tänään on loimottanut aurinko!



Sain vielä äskettäin ystävältä tuoreemman kuvan, jossa näkyy koko kala  :)
Hyvää lokakuun alkua!