sunnuntai 10. heinäkuuta 2016

Mandala-vyölaukku

Pitäisi kyllä aina laittaa ohjesivustot talteen.

Virkkasin nimittäin vuosi sitten mandalan, joka poikkesi aiemmin virkkaamistani malleista. En ottanut ohjetta talteen, enkä nyt löydä sitä mistään netin syövereistäkään 
jakaakseni sen teille tänne.

Joka tapauksessa tein siitä vuodentakaisesta mandalasta nyt vyölaukun. :)



 Tykkään lopputuloksesta sekä kelistä, joka muuttui taas kesäisemmäksi. :)


sunnuntai 15. toukokuuta 2016

Pikkuinen käsilaukku

Pari viikkoa sitten ollessani ystävättärelläni kyläilemässä, törmäsin ihanaiseen pikkuruiseen käsilaukkuun. Se oli valkoinen ja tehty simpukkavirkkauksella. Minulla oli lankaa ja koukku mukana ja ystävättäreni vielä uinaillessa tartuin koukkuun ja aloitin oman laukun teon. 

Minun laukustani tuli ihan erilainen, mutta mielestäni siitä tuli sittenkin aikas kiva. 


Vai mitä te tykkäätte?

sunnuntai 8. toukokuuta 2016

Mother's Day

Hyvää 
Äitienpäivää 
Kaikille 
Äideille!



 

keskiviikko 27. huhtikuuta 2016

Weden lilja

Sukulaiseni ja pitkäaikaisemmat ystäväni muistavat ajan, jolloin olin aivan pähkinöinä auringonkukista. Viime vuosina hulluuteni on laimentunut, mutta näkyy vieläkin asunnossani auringonkukkina olohuoneen nurkassa sekä maalaamani taulun muodossa. 

Auringonkukat ovat ihania, siitä ei pääse yli eikä ympäri, mutta lähivuosina olen tykästynyt lumpeisiin. Kukapa ei lumpeista pitäisi? En tiedä vielä, kasvaako lähijärvessäni lumpeita, joten virkkasin varmuuden vuoksi itselleni yhden. 

Kliksuti*Ohje*Klik


Tai no. Jos ihan rehellisiä ollaan, niin halusin itselleni pääkoristeen vappua varten. En löytänyt mieleistä kukkaa kaupoista, joten oli pakko ryhtyä itse toimeen.

Vappua odotellessa! :)


lauantai 23. huhtikuuta 2016

Kesää odotellessa -toppi

Virkkausmotivaatio on ollut viime aikoina heikoissa kantimissa, mutta sain tällä viikolla kuitenkin valmiiksi topin, jonka aloitin ties milloin. Ei minun ollut tarkoitus tehdä itselleni mitään, eikä minun varsinkaan ollut tarkoitus ostaa itselleni lankaa päätyessäni paikalliseen kangaskauppaan. Hupsheijakkaa kävi sitten kuitenkin niin, että lankalaareista silmiin osui Novitan Aalto, jota oli sitten vähän niin kuin pakko ostaa. :)

Ja tässä on tulos :) 
Yläosa on oma pylväillä virkattu visiointi, topin helmaan sen sijaan on otettu mallia Suuren Käsityölehden (6-7/2008) extraliitteestä.

Olen mielestäni varustautunut kesäkeleihin nyt aika hyvin! ;) Kuvaa ottaessani ulkona paistoi aurinko ja satoi lunta. Mitä se sellainen tietää? Kesääkö? Eikö silloin pitäisi sataa vettä auringon paistaessa? Kummallisia sääilmiöitä kerta kaikkiaan. 

Kukkaset sentään kukkii niin kuin kuuluukin, satoi tai paistoi.


Hyvää viikonloppua!

torstai 31. maaliskuuta 2016

Vauvan pikkuiset saappaat

Sain jo viime vuoden puolella kuulla iloisen uutisen ystäväperheen tulevasta perheenlisäyksestä. Olin niin iloinen heidän puolestaan, että virkkasin jo melko piakkoin asiasta kuultuani kuvassa olevat tossut törmättyäni ohjeeseen pienen nettiselailuseikkailun jälkeen.

Puolitoista viikkoa sitten tuo pieni syntyi. Viimeistelin tossut, virkkasin kortin ja pistin vasta tällä viikolla postiin. 

Onnea vielä kerran asianosaisille! :) :)

kliksuti*Tossujen ohje*klik
Lanka: Gjestal Maija
Koukku: 3,5 mm

sunnuntai 20. maaliskuuta 2016

Ranteenlämmittimet

Voi mikä aamu ja auringonpaiste! Heräsin siihen jo seitsemältä, mutta ei harmita. Kävin järven jäällä hiihtämässä ja sain vihdoin kuvattua ranteenlämmittimet, jotka virkkasin ystävälleni, joka tulee päiväkahville. Ensin meinasin lämmittimet hänelle synttärilahjaksi, mutta harmikseni niistä tuli vähän erikokoiset. Annan ne hänelle siis muuten vaan.

Ystäväni nimittäin valitti, että ranteita tuppaa kolottamaan, joten otin vinkistä vaarin ja ryhdyin toimiin. Ohje lämmittimiin on kliksuti*Garn studion sivuilta*klik. Korvasin 12. ja 13. kerroksen tulppaaneilla, sillä halusin lämmittimiin kukkasia. Ystäväni tykkää sinisestä ja vihreästä, joten toivottavasti hän tykkää näistäkin :)

Ohje: Garn studio, Lanka Gjestal Maija, koukku 3 mm.


Saaren pöntössä oli vielä hiljaista.
Aurinkoista palmusunnuntaita kaikille!

tiistai 15. maaliskuuta 2016

Kotivillatakki

Minulla on ollut yli kymmenisen vuotta trikoopaita, josta olen tykännyt kovasti. Ostin sen alunperin valkoisena, värjäsin sen viininpunaiseksi ja nyt se on palasina. Palasia on käytetty kaavoina uusiin trikoopaitoihin ja nyt hyödynsin sitä sitten tähän uusimpaan projektiin.

Onniöveristä jäi aika paljon lankoja, joista osa pääsi nyt hyötykäyttöön. Matkan varrella sattui ja tapahtui. ;)

Tältä tilanne näytti 21.2.2016
Toinen etukappale uhkasi jäädä liian kapeaksi, joten levensin sitä hiukan. Napitkin vaihtuivat.

Yhdestä napinlävestä tuli liian suuri.


Ja tämmöinen siitä sitten lopulta tuli :)

torstai 3. maaliskuuta 2016

Kukkakattaus

Rahapuu

Anopinhammas

Orkidea


Kyllä vain.

Rakas kolliherra Mörkö on maistanut lähes jokaista kasviani jossain kasvin elinkaaren vaiheessa. Päätin sitten näin kevään korvalla tehdä Mörkyläiselle ihan ikioman istutuksen 

Satoa odotellessa! ;)

sunnuntai 21. helmikuuta 2016

Ylimääräisten lankojen tuhlausta: Pussien säilytyspussi

Voitteko kuvitella sen tilanteen, kun aloitat, aloitat, aloitat monta eri käsityötä, mutta aloituksen jälkeen mikään niistä ei oikeastaan innostakaan? Tiedän, että teitä samassa tilanteessa olevia on siellä näyttöpäätteen/puhelimen äärellä ehkä useampikin.. Minua oma päättämättömyyteni ärsyttää vallan suunnattomasti, joten eilen luennolla ollessani tein yhden työni vähän niin kuin väkisin loppuun saadakseni tänne jotain esiteltävää. 

Pari viikkoa sitten päättämättömyyden puuskassa päätin aloittaa virkkaamisen sinisestä keinokuitulangasta, jolle ei olisi muuten ollut käyttöä. (Jos se olisi ollut puuvillaa, niin olisin kaiketi tehnyt siitä tiskirätin). No joo, aloitin virkkaamalla ison ympyrän, ja siitä se sitten lähti. Tiesin heti aloittaessani, ettei tummansininen lanka riitä projektiini, mutta päätin tuumia sitä ongelmaa vasta sitten, kun lanka loppuu. Eilisaamuna ennen luennolle lähtöä nappasin sinisen Novitan Kotiväki-lankarullan taskuuni. Onneksi nappasin, sillä pussi sitten valmistui eilen.

Ja tuossa alla se nyt on. Se jää allaskaappiin piiloon, joten ulkonäkö on sivuasia ;) Pohjasta saa sitten vetästyä pussin aina tarvittaessa. 



sunnuntai 7. helmikuuta 2016

Kakkua ja pieniä rusetteja

Minulla kävi eilen mieluisia vieraita. 
Ystäväperhe tuli kyläilemään. 
Söimme vohveleita.
Kävimme pulkkamäessä. 
Söimme kakkua.

Suklaaseepra, ohje kliksuti*Kinuskikissalta*klik.

 Ja katsoimme Totoro-elokuvan. Elokuva on minulle niin tuttu, että keskityin elokuvaa enemmän pienien rusettien virkkaamiseen. Annoin rusetit pienemmille vierailleni.

Rusettien ohje kliksuti*Pieniä hetkiä -blogista*klik

Oli kiva päivä ja onneksi eilen tuli pulkkailtua, 
sillä nyt ulkona litisee ja lotisee.

keskiviikko 20. tammikuuta 2016

Mandalasta penaali

Joskus mielenkiintoni herättävät sivupalkissa pyörivät kolme kuvaa viikon suosituimmista teksteistä. Parin päivän ajan siellä on näkynyt kuva vuonna 2012 virkkaamastani mandalasta. Ja arvaatte varmaan otsikonkin perusteella, että kyseinen mandala on ollut nurkissa tyhjän panttina, vaikka tykkäsin siitä hirmuisesti heti alusta alkaen. Alkuperäisen postauksen löydät kliksuti*täältä*klik.

Monta kertaa pähkäilin, että kiinnittäisin mandalani paitaan tai tyynyyn tai johonkin.. Ja aina se vaan jäi. Tänään iski ahaa-elämys. Olin aloittanut penaalin virkkaamisen, mutta se vähän tökki, kun vetoketju tuntui koko ajan vääntyvän kaarelle ja penaali siinä samalla. Noo, yhtäkkiä tajusin, että minullahan on jotain kaarevaa jo valmiiksi ja päätin yhdistää temppuilevan vetoketjun kaarevaan mandalaan.

Ja se on kuulkaas sitten siinä!


Vähäsen se suljettuna näyttää tuommoiselta laitapuolen kulkijalta, mutta ei se haittaa :) Penaalissa ei myöskään ole vuorikangasta, joten seuraillaan, miten tuo käytössä sitten käyttäytyy..

lauantai 16. tammikuuta 2016

Pari tiskirättiä

Onniöverin valmistuttua on ollut ihan tyhjä olo.. Mitä minä nyt voisin tehdä? Jotain isoa, jotain pientä, jotain siltä väliltä? Lankoja on pyöritelty ja lopulta päädyin kokeilemaan tähden mallista tiskirättiä, jonka kuvia löysin Kliksuti*Ravelrystä*klik. 
Ravelryssä oli linkki käsityösivustolle, johon olisi pitänyt rekisteröityä nähdäkseen ohjeen, joten päädyin virkkaamaan kuvasta katsomalla.

Käytin puuvillalankoja, joita minulla oli varastossa ja sain sitten aikaiseksi tällaiset tiskirätit. Valitettavasti vyötteet eivät ole tallessa, jotta pystyisin kertomaan tarkemmin, mikä lanka on ollut kyseessä. Kolmen millin koukku oli työvälineenä.




Saas nähdä, mitä seuraavaksi teen.. :)

tiistai 5. tammikuuta 2016

Onniöveri-peitto

Peittoni on valmis!

Peiton koko 155 x 122 cm. Ohje *täältä*. Värimaailma suurin piirtein *täältä*. Lanka Gjestal Maija, koukun koko 3,5 mm.

Arvatkaa tykkäänkö?

Kiitos äitille kuvan ottamisesta :)

Kun elokuun alkupuolella ostin langat Onniöveriini, olin aivan innoissani. Kun jouluaattona sain valmiiksi neliönmallisen osion, oli *alunperin ostetuista langoista* jäljellä tämän verran:


Jouluaattona oli valmiina kerrokset 1-113.

Sitten virkkasin Jack-neliöitä. Kokeilin parin neliön verran myös myös Lydia-mallia, mutta ne eivät miellyttäneet silmää..


Jack-neliöiden jälkeen laajensin peittoa vielä muutaman kerroksen verran. Tein muun muassa tulppaanikerroksen päätyihin. Sivuille virkkasin vain kiinteitä silmukoita tai puolipylväitä, sillä peitolla oli leveyttä mielestäni tarpeeksi. Peiton laajennukseen valitut värit määräytyivät sen mukaan, mitä oli jäljellä sopivasti. (Olin syksyllä ostanut joitain värejä myös lisää..) Viimeiseksi kerrokseksi virkkasin V-silmukoita, vaikka jossain vaiheessa harkitsin myös rapuvirkkausta. V-silmukoista tuli ilmavampi lopetus peitolle.


Vajaan viiden kuukauden pikku hiljaa edennyt matka on nyt takana ja saan vihdoin nauttia työni tuloksista. Sanoin nuoremmalle kummipojalleni joululomalla peiton ollessa vielä kesken, että sitten kun Onniöveri valmistuu, minä vaan löhöilen sohvalla sen alla ja juon teetä... Kummipoika sanoi, että kyllä sinun täytyy joskus sitten käydä ulkonakin.. *hymy*

Aurinkoa
viikkoonne!