keskiviikko 27. joulukuuta 2017

Pienempi Kalevalapeitto

Kun Kalevala CAL -projekti alkoi, ajattelin ensin, etten lähde siihen mukaan. Ajatusta kypsyteltyäni päätin, että teenkin vähän pienemmän peiton 1-vuotislahjaksi kummitytölleni. Alkuperäisestä ohjeesta poiketen yhdistelin neliöitä toisiinsa sitä mukaa, kun niitä valmistui enkä ensimmäisten 5 neliön jälkeen enää edennyt järjestyksessä. Ja tässähän kävi sitten niin, että peitto valmistui jo joululahjaksi. :)

Peitossa on 12 neliötä ja myönnän soveltaneeni toteutuksissa kaikin puolin. :)



Virkkasin neliöt näiden tarinoiden takaa löytyvillä ohjeilla:


Tämän kirjoituksen myötä toivotan kaikille hyvää loppuvuotta 
sekä onnea alkavalle vuodelle 2018!

maanantai 13. marraskuuta 2017

Päivänkakkaroita peitolla

On vierähtänyt parikin kuukautta edellisestä kirjoituksesta.
Olen ollut hirvittävän väsynyt, 
eikä käsitöiden teko ole oikein innostanut.

Ennen syksyn tuloa valmistui peitto serkkuni vauvalle, joka syntyy joulun tienoilla. Peitto ehtii vauvalle kenties vasta ensi vuoden puolella, mutta serkku olikin jo saanut käsiinsä valokuvan peitosta, joten siksi julkaisen minäkin täällä jo kuvia. Serkkukin kuvien julkaisuun kannusti :)

Ja se peitto! Aloitin virkkaamalla lappuja kliksuti*Repeat crafter me*klik daisy blanket-ohjeella. Peitossa mielestäni hauskinta on se, että langoista iso osa on itse asiassa serkun omia lankoja, joita päätyi minulle kesällä. :) (Käykö teille muille koskaan niin, että ihmiset tarjoavat teille lankojaan?)

Virkkasin palaset yhteen.

Peiton kokoa kasvattaakseni virkkasin lisäkerroksia pylväillä ja kiinteillä silmukoilla. 

Virkkasin päivänkakkarat ja ne putoilivat peiton joka toiselle ruudulle.



sunnuntai 3. syyskuuta 2017

Kukkapenkin kuulumiset

Tein toukokuussa kukkapenkin ja olen mielenkiinnolla seurannut sen kasvua kesäkuukausien aikana. Tässäpä teillekin pieni kattaus.

Kesäkuu


Sain pienemmänkin kukkapenkin kesäkuussa valmiiksi ja pikkuhiljaa kukat alkoivat heräillä uudessa mullassaan isossa penkissä. Tulikellukka, akileija ja kevätpäivänlilja ilahduttivat.




 Mehitähti oli vielä ihan pikkiriikkinen

Heinä-elokuu


Lidlistä ostettu kuunlilja.
 
Ystävältä saatu palavarakkaus

 Syyskuu

Lidlistä ostettu gladiolus aloitti kukintansa.




Komeamaksaruoho on ollut erityisesti kimalaisten mieleen. Jätin sitä pieneen penkkiin, mutta isosta penkistä kaivoin sen pois, sillä se kaatuili, eikä ollut minun mieleeni. Kenties kesän sateilla oli osuutta asiaan tai sillä, etten istuttanut maksaruohoja kovin syvään. Sen sijaan ison penkin gladioluksista tykkään kovasti. Kevät mielessä aion tilata vähän kukkasipuleita ja haaveilen jo penkin laajennuksesta.. :)


sunnuntai 13. elokuuta 2017

Kolme patalappua

En ymmärrä, mihin kaikki aikani on tänä kesänä kulunut. Ei ainakaan blogin päivitykseen. Sitä sun tätä olen virkannut, mutta virkkuut ovat ehtineet eteenpäin, ennen kuin olen kirjannut blogiin mitään.

Kevätkesällä tein patalappuja jämälangoista ja muistin vasta nyt (!!!), ettei lappujen kuvia ole tullut tänne laitettua ollenkaan. Lappuja virkatessani huomasin, että samalla mallilla virkattiin kliksuti*Lankapirtin blogissakin*klik. Iloisen kirjavia patalappuja jämälangoista kyllä saa.

Tässä ensimmäinen lappu jonka tein.


Kesän mittaan tein kaksi lisää.

 Ja toiselta puolelta

Vähän tuommoisia vinon oloisia niistä tuli, mutta 
käytössä ovat kaikki :)

tiistai 25. heinäkuuta 2017

Simpukkamatto

Talvella FB:n virkkaus-ryhmässä vilisi valokuvia simpukkaliinoista. Mielessä kyti ajatus simpukan mallisesta matosta ja ostin miniontelokudetta sitä varten. Ajatuksena oli virkata matto makuuhuoneeseen, mutta matto jäi niin pieneksi, että se soveltuukin hyvin vessan matoksi. Inspiraatiota mattooni hain mm. kliksuti*Villa Tutan blogista*klik.

Tällainen matosta sitten tuli. :)

Maton halkaisija on n. 80 cm.


Ja kuinka ollakaan, sain kuvauksiini vähän järeämpää seuraa rakkaan kolliherra Mörkön sijaan (hän on edelleen tätä kirjoittaessani päivänokosilla saunan lauteilla..). Kuvaan astelee koiruus nimeltä Keke, joka isäntineen on tassutellut elämääni jo tovin aikaa sitten.




Ja kuten kuvasta näkyy, on varsin leppoisasta tapauksesta kyse. Rakas kolliherrani Mörkö on suhtautunut Kekeen kissamaisella varauksella, mutta keittiöön karvaiset kaverukset mahtuvat aina samaan aikaan.




Kiva kun poikkesit!

tiistai 30. toukokuuta 2017

Pöllö!

Joskus virkkausta harrastavat ystäväni tai virkkaamisharrastusta aloittavat ystäväni ovat kyselleet yksinkertaista, nopeaa simppeliä ohjetta. Olen pariin kertannut vinkannut heille prinsessajutun Kliksuti*pöllöohjeesta*klik. Tuloksena on ollut ihania pöllöjä ja yksi kliksuti*pupu*klik!

Niin monta kertaa kuin olenkin ystävilleni pöllöstä vinkannut, en ole kyseistä pöllöä kertaakaan itse tehnyt. Ennen kuin nyt. Ohje oli helppo seurata ja minä sain tällaisen unikaverin aikaiseksi.
 Ohjeesta poiketen en virkannut vaan ompelin pöllön palaset kiinni toisiinsa. Silmien kanssa mulla meinas palaa käämit. Ripset ei vaan oikein ottaneet luonnistuakseen, ja toinen silmä on vähän muotopuoli. Saaja oli kuitenkin tyytyväinen, joten niin olen minäkin, kaikesta huolimatta.

Eilen aurinko paistoi ihanasti. Kävin järven rannassa kuvaamassa rentukoita. Kuvia kertyi parisenkymmentä, mutta laitan tänne iloksenne vain yhden kuvan. :)


perjantai 26. toukokuuta 2017

Kiviä kukkapenkkiin

Olipa kerran yksinäinen, hyljätty kivikasa.

Minä iskin silmäni sekä siihen, että kukkapenkkiin, joka oli vuosien saatossa kasvanut melko tiheäksi. Siitä se ajatus sitten lähti ja piirtelin alustavan luonnoksen jo olemassa olevista kasveista. 


Selailin lehtiä ja innostuin hommasta ihan hurjasti. Laitoin mansikkamaan katekangasta kivien alle. En ehkä tehnyt penkkiä kaikkien taiteen sääntöjen mukaan, mutta olin aivan täpinöissäni. 

Jossain vaiheessa huomasin, ettei mansikkamaan katekangas ehkä ollutkaan ihan paras mahdollinen ratkaisu ja päätypenkkiä lukuunottamatta katekangas vaihdettiin valkoiseen, pehmeämpään katekankaaseen.

Vasemmalta oikealle keltapäivänliljaa, tulikellukka, iris, joku lilja, isomaksaruoho, akileija, kuunlilja, sammaleimua, keltapäivänliljaa. Lisäksi tyhjiin väliköihin on upotettu muutama gladioluksen sipuli.


Tämä pääty on valmis ja siitä tuli mielestäni ihana. 
 
Kukkapenkissä kävi vierailijakin!
Amigurumipupun ohje kliksuti*täältä*klik, Lanka Novitan Kartano, koukku 2,5 mm. Pupun jalat tein ohjeesta poiketen vähän eri tavalla.


Toinen pääty odottaa vielä viimeistelyä. Pidän vähän taukoa.

Innostuin silti roudaamaan ylijääneitä kukkia vielä toiseen penkkiin.
Näin jälkiviisaana tuo isompi kukkapenkki olisi saanut ehkä hiukan hakea muotoaan ja lasehtia multineen rauhassa ennen kivien asettelua, mutta koska olen vähän tämmöinen hätähousu jostain innostuessani, piti kivien latominen aloittaa mielestäni heti. 



Siispä "pikkusiskokukkapenkkiinkin" tulee myös kiviä - 

sitten joskus.

sunnuntai 21. toukokuuta 2017

Kaksitäpläinen kirahvi ja myssy

Eilen juhlittiin kummityttöni ristiäisiä. Lahjaksi pikkuiselle annoin jo huhtikuussa valmistuneen kaksitäpläisen kirahvin, jonka ohjeen löysin onnenommel-blogista, kliksuti*täältä*klik. Ohje on todella selkeä ja lopputuloksesta tuli mielestäni ihana. :)

 Lankana käytin Drops Safrania ja koukun koko oli 3 mm.
 
Kun kummityttöni maaliskuun lopulla syntyi, virkkasin hänelle silloin innoissani vielä vaaleanpunaisen myssyn. Malli myssyyn on 70-80 -luvun taitteessa ilmestyneessä kirjassa nimeltä Vaatteita virkaten. Lankana myssyssä on sama Drops Safran kuin kirahvissakin.


Seuraavassa postauksessa kerron jämälankaprojekteistani. :)

Aurinkoista sunnuntaita!

perjantai 5. toukokuuta 2017

Hedelmälohkoja

Oma koneeni jatkaa edelleen temppuiluaan. Tarkoitus olisi päivittää se piakkoin ja asentaa uusiksi, kunhan koulu tältä keväältä loppuu. Nyt siis postaus lainakoneella :)




Ananaskirsikoiden pikkukori pääsi uusiokäyttöön. :)


Näin kliksuti*Miran Prinsessajuttu-blogissa ohjeen ihaniin hedelmälohkoihin*klik. Tein niitä jämälangoista jonkin verran ja yhden satsin vein jo eteen päin. Ohje oli helppo ja selkeä ja lohkoja oli tosi kiva virkata. Minä käytin lohkoihin Gjestalin Maija-lankaa.

Aurinkoista viikonloppua!


perjantai 14. huhtikuuta 2017

Mörkön oma

Liki kahdeksan vuoden aikana rakas kolliherrani Mörkö on ollut aktiivisesti mukana käsitöiden teossa. Vuonna 2010 olen tehnyt Mörkölle kliksuti*peiton*klik isoäidin neliöistä, mutta tuo peitto on kadonnut. Eikä se sitä paitsi ollut mielestäni kovin nättikään. 

Mörköstä on täällä blogin uumenissa paaaaaljon kuvia, joissa se makoilee/istuu/löhöilee/tallustaa jonkun käsityön päällä. Päätin, että nyt teen Mörkölle ihan ikioman peiton (ja vähän nätimmän). Käytin siihen kliksuti*Onniöveristä*klik yli jääneitä Gjestalin Maija-lankoja sekä oranssia 7veikkaa. Ohjeen otin kliksuti*Ravelryn sivuilta*klik ja koukun koko oli tehdessä 3,5 mm:n kokoa.


Tuollainen peitosta sitten tuli. :) Sakaroita peittoon tuli ohjeesta poiketen 10 yhdeksän sijaan ja viimeiset 7 kerrosta vähän sovelsin. Peiton koko on vajaa 70 cm. 

Kun kerroksia oli parisenkymmentä annoin Mörkölle luvan testata peittoa. Ja testasihan se!



Viimeiseksi kuvaksi vielä peitto lopullisessa paikassaan korissa, jonka alunperin joskus ostin lankakoriksi ja josta myöhemmin tuli rakkaan kolliherran kori. Sen raavittu ja monesta paikasta natusteltu olomuoto sijaitsee saunan lauteilla ja peitto mahtuu hyvin sen sisään.

Taisin herättää Mörkön kuvaa ottaessani ;)



HYVÄÄ PÄÄSIÄISTÄ KAIKILLE!

sunnuntai 26. maaliskuuta 2017

Virkattu kaitaliina Tappara-kuviolla

Tammikuussa minulle esitettiin toive kaitaliinasta. Kysyessäni koristeluista sain suht' koht' vapaat kädet, mutta josko siihen jotain toiveenesittäjän suosikkijääkiekkojoukkueeseen liittyvää saisi lisäiltyä.

Alkoi suunnittelutyö, etsiskelin ruutupiirrosmalleja tapparasta, mutta päädyin lopulta ruksimaan sopivan mallin itse. Väriksi valikoitui Novita Kotiväki Kartanon harmaa lanka ja uskoin vakaasti yhden kerän riittävän. Väri loppui ennen viimeisen tapparan puoliväliä ja meinasi tulla paniikki kun kotikylän lankakaupassa kerrottiin, ettei Kotiväkeä enää valmisteta. Päädyin Sokokseen lankaostoksille ja löysin Novita Cotton Mercerized-langan, joka paljastui nimenmuutoksesta huolimatta täysin samaksi kuin Kotiväki väriä myöten. Huokaisin helpotuksesta.


Virkkailin liinaa hissukseen, ja tänään reunat tuli viimeisteltyä rapuvirkkauksella. Silitykseen sain avustusta ja toivon, että liina tuosta vielä oikenee entisestään.
Virheet itse tehdyssä työssä sallitaan ja liina on paikoillaan lipaston päällä. Kuvaussessioon osallistui mukana ollut rakas kolliherra Mörkö.

Kiitos kun piipahdit, 
tule toistekin!