sunnuntai 3. syyskuuta 2017

Kukkapenkin kuulumiset

Tein toukokuussa kukkapenkin ja olen mielenkiinnolla seurannut sen kasvua kesäkuukausien aikana. Tässäpä teillekin pieni kattaus.

Kesäkuu


Sain pienemmänkin kukkapenkin kesäkuussa valmiiksi ja pikkuhiljaa kukat alkoivat heräillä uudessa mullassaan isossa penkissä. Tulikellukka, akileija ja kevätpäivänlilja ilahduttivat.




 Mehitähti oli vielä ihan pikkiriikkinen

Heinä-elokuu


Lidlistä ostettu kuunlilja.
 
Ystävältä saatu palavarakkaus

 Syyskuu

Lidlistä ostettu gladiolus aloitti kukintansa.




Komeamaksaruoho on ollut erityisesti kimalaisten mieleen. Jätin sitä pieneen penkkiin, mutta isosta penkistä kaivoin sen pois, sillä se kaatuili, eikä ollut minun mieleeni. Kenties kesän sateilla oli osuutta asiaan tai sillä, etten istuttanut maksaruohoja kovin syvään. Sen sijaan ison penkin gladioluksista tykkään kovasti. Kevät mielessä aion tilata vähän kukkasipuleita ja haaveilen jo penkin laajennuksesta.. :)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi piristää aina, kiitos!