maanantai 26. huhtikuuta 2010

Pieni lyhty


Valmistuipa sitten vihdoin pikkuinen lyhtyni Virkkausringin tempaukseen, jossa haettiin valoa, merta ja nostalgiaa. Värinä on merellinen sinisen sävy ja sisään laitettava tuikkukynttilä vastaa valoteemaan. Nostalgisen lyhdystä tekee sen pitsinen ilme. Mielestäni kaikki pitsinen on nostalgista. Näillä perusteluilla lyhtyni liittyköön tämänhetkiseen teemaan =) Ehkä virkkaan näitä joskus lisää, sillä pilttipurkkeja on runsaasti saatavilla kummipojan käytöstä. Uusiokäyttö kunniaan!

Seuraavaksi suunnitelmissa on virkata hiirimatto kummitytölleni. Idean keksi serkkuni, kun näytin hänelle pääsiäisenä virkkaamaani liinaa. Hiiri liukui liinalla kiitettävästi, joten siitä se ajatus sitten lähti. Nyt pitäisi vain löytää sopiva kummityttöä miellyttävä malli.

lauantai 24. huhtikuuta 2010

Uutta kuosia

Löysinpäs supersopivan blogipohjan. =) Pitsiä ja vähän romantiikkaa (huom. sydänneula). Tämmöistä olen oikeastaan hakenut, ja nyt se sitten sattui kohdalle. Keväisemmäksi aion blogia päivittää myöhemmin vaihtamalla tuon profiililumiukon joksikin muuksi. Täytyy vaan räpsäistä sopiva kuva tai kaivella arkistoista jotain keväisempää.

Ajaa huristin taas eilisiltana vanhempieni luokse. Ulkoilin Mörköni (kissa) kanssa iltasella ja kissa oli aivan intona. Niin minäkin, sillä lintujen laulu oli korviahuumaavaaaaaa! Oli piipitystä, liverrystä, viserrystä, räksätystä.. Vaikka mitä. Kaupunkilaistunut kolliherramme ei tiennyt, minne katseensa suuntaisi, kun koko ilma soi. Oi oi. =) Sade ajoi meidät sitten lopulta sisälle, vaikka Mörkö olisi mielellään jäänyt pitämään sadetta puun alle. Minä en suostunut. Nyt se köllöttelee auringonlaikussa keskellä olohuonetta. Kevät on ehdoton...!

torstai 22. huhtikuuta 2010

Kummipojan tossut ja siskonpojan peitto

Tänään sähköpostista löytyi kauan kaivattuja kuvia. Heti blogikirjoittelun aloitettuani pyysin vanhempaa siskoani lähettämään kuvia pojille tekemistäni jutuista. Kuvassa komeilee siis kummipoikani tossut, jotka on virkattu pienistä isoäidinneliöistä. Lankana on käytetty 7 veljestä ja koukun koko taisi olla 3 tai 3,5.

Virkattuja vauvanpeittoja olen tehnyt yhteensä neljä.
Muista peitoista löytyy kuvat täältä ja täältä. Tämän peiton olen virkannut vuonna 2007. Tein peiton hyvin hyvin pienillä isoäidinneliöillä aivan kuten tossutkin, mutta yhteenompelu oli niin työlästä, että muissa peitoissa tein neliöitä isommiksi. Tosin viime syksynä valmistuneessa kummipojan peitossa käytin toisenlaisia neliöitä. Viimeisintä peittoa lukuunottamatta peitoissa on käytetty 7 veljeksen lankoja.

Päädyin tänään ennen töiden alkua lankakauppaan. Laukkuun päätyi bambuinen virkkuukoukku kokoa 2,5. Lankapaljouden keskellä mitään lankaostoksia en osannut tehdä. Vierailen liikkeessä varmasti siis toistekin. =) Viikon kuluttua tulee uusi Kauneimmat käsityöt-lehtikin, josta toivottavasti löytyy hyviä toteuttamisen arvoisia ideoita. Edellinen lehti oli pettymys, sillä siinä ei ollut mielestäni mitään kivaa. Harmitti, kun olen vasta ruvennut tilaajaksi. Parempia ohjeita odotellessa virkkailen muita juttuja loppuun..

tiistai 20. huhtikuuta 2010

Hiljainen ilta

Aloitettuja töitä on pitkin kämppää, mutta en saa virkata tänään. Kävin ottamassa rokotuksia Nepalin reissua varten ja nyt kättä jomottaa niin vallan penteleesti. Sairaanhoitaja kielsi rehkimästä. Blah. Olen saanut aloitettua virkkauksen uutta Virkkausringin tempausta varten. Kyseessä on teemasana alueelta: Valo, Meri, Nostalgia. Tulevasta työstä löytyy valoa ja merta, mutta nostalgiaa..? En ole varma.

Mutta tänään siis lepuuttelua. *Huokaus* Laskeskelin eilen, että reissuun on vähän päälle 6 viikkoa aikaa. Toivottavasti Katla ei herää ja pistä lentosuunnitelmia täysin myttyyn.. Pidän peukkuja, sillä Nepalin matkaa ei tulekaan joka päivä vastaan. Ja kun kaiken mualiman piikitkin olen jo ottanut, niin kyllä täytyy reissuun päästä!

sunnuntai 18. huhtikuuta 2010

Vaaleanpunainen pipo

Viimeistelin pipon äskettäin valmiiksi. Oli kiva tehdä pitkästä aikaa tupsu. Siitä tuli vähän isompi kuin alunperin suunnittelin, mutta onpahan ainakin näkyvä. =) Pipo pääsee nyt talvivaatevarastoon, sillä tämänpäiväisestä räntäsateesta huolimatta se taitaa olla hiukan liian lämmin.

Kaulaliina samasta Novitan Teddy-langasta on neulontaharpulla keskeneräisenä. Laitan kuvan siitäkin, jos jotakuta mietityttää, mikä se sellainen harppu on. En ole koskaan oppinut neulomaan, joten pari vuotta sitten joululahjaksi saatu väline oli erittäin tervetullut. Olen nimittäin usein harmitellut, kun en vasemman käden vamman vuoksi ole neulontataitoa oppinut. Harpulla homma onnistuu yhdellä kädelläkin. Käspaikan nettisivuilta selvisi, että harppu on kehitelty jo 1800-luvulla.. Nyt sitä myy muun muassa Sokeva.

sunnuntai 11. huhtikuuta 2010

Pölyrätti

Virkkasin tänään loppuun pölyrättini, jonka aloitin torstaina. En löytänyt tuolloin vanhaa rättiä mistään ja päätin aloittaa uuden virkkuun. Aloitin virkkuun suhteellisen spontaanisti sen kummemmin suunnittelematta sävyjen sijoitteluja. Pienenpienet lankakerät ovat pyörineet nurkissa iät ja ajat ja laskin vaaleanpunaisen värinkin täyttävän kohta 18 vuotta. Kirjailin sillä 8-vuotiaana vohvelikangaspyyhkeeseen sanan baby, kun tahdoin muistaa vastasyntynyttä serkkuani jollain tavoin. Muilla rätissä käyttämissäni langoilla ikää on varmasti tuplasti enemmän. Sen verran retroja ovat.


Halusin rätistä käyvän heti ilmi, että mikä se on, joten muodostelin pylväistä sanan PÖLY. Mielessä kävi myös kirjoittaa sama englanniksi (DUST), mutta pöly oli mielestäni hauskempi, kun Suomessa kuitenkin ollaan. =) Rätti on siis tehty pylväillä ja ketjusilmukoilla itse soveltaen ja koukun koko oli 2.

Tein eilen kirpputorikierroksen, ja mukaan tarttui kuvassa näkyvä ruotsinkielinen virkkauslehti vuosimallia 1930. Selailin lehtipinoja hyvän ystäväni kanssa, joka valmistaa kierrätetystä paperista kauniita tuotteita. First Crush -tuotteita myy muun muassa Madeby-sivusto, ja tämän linkin alta löytyy yksi lempikorvakorumalleistani. Palatakseni vielä ostamaani lehteen, siitä löytyy muutamia kauniita malleja, joita varmasti vielä kokeilen jonain päivänä (reunapitsejä ja sen sellaista). On mukavaa, kun on varaa, mistä valita.

tiistai 6. huhtikuuta 2010

Pipoa pukkaa


Sytomyssyilystä innostuneena jäi pipoilu päälle. Poikettiin sunnuntaina pääsiäiskyläilyjen yhteydessä Novitan myymälässä, eikä sieltä päässyt ulos tyhjin käsin. ;) Olen aiemmin tehnyt Novitan Teddy-langasta siskoilleni kaulaliinat neulontaharpulla ja ihastuin pinkkiin väriin. Mielessä on ollut, että tekisin siitä itsellenikin joku päivä myssyn ja kaulaliinan. Väriä ei vaan normipuodeissa ole tullut vastaan, niin on jäänyt hankkimatta. Ostinkin sitä sunnuntaina sitten neljä kerää varmuuden vuoksi ja aloitin jo autossa pipon teon (ihanaa, kun ei tarvinnut itse ajaa, kiitos äiti). Hankin samalla myös isoja koukkuja (koot 5-10), joita minulla ei ennestään ole ollut. Kovasti kaipailin valikoimasta bambukoukkuja, mutta täytyi tyytyä muovisiin. Virkkaan pipoa koukulla kokoa 6, ja malli on pylväillä sovellettu peruspipo: Päänympäryksen verran ketjusilmukoita ja siitä pylväillä ylöspäin. Suunnitelmissa on tehdä valmiiseen pipoon tupsu. Hauskaa, kun ne ovat tulleet taas muotiin. Laitan valmiista myssystä kuvan tänne sitten joskus.

lauantai 3. huhtikuuta 2010

Sytomyssy

Niinhän siinä sitten kävi, etten malttanut olla virkkaamatta myssyä tänään loppuun. Ohje on Seijasiskon neuleblogista ja "kukkanen" oma sovellus. Lanka on Novitan bambulankaa ja koukun koko 3,5.

Hyvää pääsiäistä! (pikku pitsiliina)

Huristelin torstai-iltana tänne vanhempieni luokse pääsiäisen viettoon. Otin vähän lankaa mukaan ja testasin minäkin Dropsin sivuilta löytynyttä pääsiäisliinamallia (Lankana Novita Virkkauslanka ja koukku kokoa 2). Mikä lie tyhmyys iskenyt, kun en saanut tolkkua 5. kerroksen ohjeesta. Ei vaan mieli taipunut ymmärtämään. Pöh. Tein sitten oman sovelluksen ja korvasin ohjehelinän kaksoispylväsryhmillä ("4 yhteenvirkattua pylvästä, 7 kjs" toisto 12 kertaa). Liinan valmistuttua katselin nettisivuilta vielä valmista kuvaa liinasta ja ohje alkoi hahmottua. Ehkäpä teen uuden liinan ihan ohjeen mukaisesti. Mutta en nyt.

Nyt on nimittäin uusi jopi kesken. Minä haluan omalta osaltani osallistua Sytomyssykampanjaan. Kampanjasta löytyy lisätietoa täältä ja täältä. Luin lehdestä taannoin, että TAYS:in kampanjaan on lähetetty jo kymmeniä myssyjä. Hienoa, kun ihmiset välittävät. Minä teen vain yhden myssyn, sillä äidin lankavarastoilta löytyi juuri yhden myssyn verran bambulankaa, joka on mukavan pehmeää. Hyvin on myssynteko päässyt alkuun. Valmistunee ehkä jo pääsiäisen aikana. Monenlaiset ajatukset ovat mielessä vilisseet myssyä tehdessä. Toivon, että se lämmittää saajaansa perille päästessään.