tiistai 22. tammikuuta 2019

C2C-mallin harjoittelua

Minulla on kerällä erisävyisiä villalangan pätkiä, joita olen saanut. Olen pitkään miettinyt, mitä niistä voisi tehdä. Ajatus piipunjuurta kiertävästä peitosta kissoille on pyörinyt mielessä ja pohdin tekniikkaa tovin. Lopulta päädyin c2c-tekniikkaan, mittailin piipunjuurta ja rupesin virkkaamaan.


Ensimmäinen osa valmis!

Välitestausta :)

Laaduntarkastaja valmiin peiton äärellä.

Peitto paikoillaan piipun ympärillä.


C2C-tekniikka oli kivaa ja siihen sai upotettua noita kaikenkirjavia lankoja. FB:n virkkausryhmissä on nyt myös näkynyt upeita peittoja samalla tekniikalla tehtynä.

Kiva kun poikkesit, tule toistekin. :)

keskiviikko 9. tammikuuta 2019

Mandalat sohvatyynyihin

Mandalat ovat mielestäni ihania.

Virkkasin 2 mandalaa *kliksuti*Springtime magic mandala*klik -ohjeella virkaten ohjeen mukaan 17 ensimmäistä kerrosta. Kaksi viimeistä kerrosta tein ohjeesta poiketen. Lankana käytin kaapin kätköistä löytyneitä puuvillalankoja ja koukku oli kooltaan 3 mm.

Ensimmäinen mandala.
Toinen mandala.
Mandalat on tarkoitus ommella kiinni harmaisiin sohvatyynynpäällisiin.
Myrna lavastettiin mukaan kuvauksiin herkkujen avulla ;)


"Enkö ihan oikeesti vois saada vielä yhden?"
Kirpsakkaa tammikuuta kaikille täällä piipahtaneille! :)