tiistai 19. huhtikuuta 2011

Jotain ihan pientä

Otsikkokin sen jo kertoo, että pienissä käsitöissä pysytään. Pääsen vihdoinkin viikonloppuna katsomaan uudenuutukaista siskontyttöäni. Mekko on pienelle jo ostettu, mutta halusin myös virkata jotain - edes ihan pientä. Dropsin sivuilta löytyi pienten tossujen ohje (Ohje täällä), joihin minulla oli vielä ihan oikeanlaista lankaakin.

Siskoni kertoi, että pikkuiselle on tulvinut vaaleanpunaisia vaatteita. :) Äitini - eli lapsukaisen mummo- suunnitteli jo nukkekodin rakentamista. Tosin hän aikoi nakittaa minut siihen hommaan. Ovelus. Yhden nukkekodin olen tehnyt kummitytölleni jostain halpahallista ostettuun kaappiin. Piirsin sinne lattiat. Olohuoneeseen tein lautalattian, johon piirsin jokaisen laudan syineen kaikkineen. Siitä tuli magee :)

Heh, saas nähdä, innostunko nukkekotiajatuksesta enemmänkin. Sellaisia pieniä ruokiakin on superkiva tehdä. Olen askarrellut Cernit-massasta sukulaislasten barbeille spagettilautasia, täytekakkuja, vihanneksia, broilereita.. Hmm, Nyt ajatus alkaa ihan oikeasti innostamaan, vaikka siskontyttö on vasta viikon vanha. :D Tosin uskon, että kummipoikani - siskon esikoinen - voisi myös innostua nukkekodista.

Joo'o. Tätä ajatusta täytyy työstää. Totisesti.

Mukavaa tiistaita kaikille! :D

2 kommenttia:

  1. Olen netissä katsellut näitä nukkekotiharrastajien juttuja ja se on varmasti mukaansavievä homma. Itse en varmaan jaksaisi näprätä, mutta tykkään kyllä muuten kovasti tsekkailla yksityiskohtia.

    Kivaa viikkoa.

    VastaaPoista
  2. Nukkekotipiiperrys on välillä ihan mukavaa puuhaa :) Käypä blogissani, siellä on sinulle jotain :)

    VastaaPoista

Kommenttisi piristää aina, kiitos!