tiistai 27. helmikuuta 2018

Metsolan pihapiiriin tutustumassa

Kävin eilen tutustumassa ystäväni kanssa Metsolan pihapiiriin Multialla. Oli kuulkaas aika ihana paikka!

Ennen Metsolan pihapiiriä tuli pyörähdettyä paikallisessa kierrätyskeskuksessa, josta mukaan tarttui paita, kaitaliina ja Paulo Coelhon Alkemisti. Ei pöllömpi visiitti siis sekään. Ystävänikin löysi sieltä itselleen kirjan ja jatkoimme hyvillä mielin kahville Metsolan pihapiirin kanttiiniin. 

Syynä käyntiini oli alunperin se, että Metsolan pihapiirissä on helmikuun ajan peittonäyttely, johon myös Onniöveri-peittoni osallistui. Mutta oli kyllä kiva tutustua uuteen paikkaan ja käydä näin hiihtoloman puitteissa ja muuton pyörteissä tutustumassa minulle vieraampaan paikkakuntaan. (Viime talvena kävin muutes Multialla katsomassa potkukelkkailun MM-kisoja!!! Tänä vuonna en ehkä ehdi.) Kanttiinin tiloissa on myös lankojen ja käsitöiden myyntiä. Langat jäi nyt ostamatta, sillä lankoja löytyy nurkistani jos jonkin verran.



Kahvittelun jälkeen kävimme tutustumassa pihapiiristä löytyvään suureen rakennukseen (ehkä kartano), jossa järjestetään juhlia syntymäpäivistä luokkakokouksiin. Tykkäsin erityisesti juhlatilasta löytyvästä valtavasta nurkkauunista, jossa oli ihan oikea uuninpanko, jossa oli jopa sänky! En ole koskaan aiemmin nähnyt sellaista uuninpankoa. Alla olevissa kuvissa näkyy uuni ja pankolle johtavat portaat. 


Suuri uuni ja pankon portaat.


Kahvipannu poikineen :D

Pihalla oli aittaa jos jonkinmoista. Punaisessa aitassa pystyy myös yöpymään ja Metsolan pihapiiri tarjoaakin B&B-palvelua. Ja entäpä pihapiirin suuret puut, oi oi!!! Minä pidän ihan hirveästi suurista puista. Puidenhalauskuvia ei kuitenkaan tällä kertaa tullut otettua. :)



Tällä aitalla ikää oli jo melkoisesti. Se oli siirretty pihapiiriin toiselta paikkakunnalta.

Nyt täytyy jatkaa muuttopuuhia ja pakkaamista! Kiva, kun piipahdit! :D

1 kommentti:

  1. Voi, kuinka ihana postaus:)
    Kerrassaan hurmaavassa paikassa olet vieraillut:)
    Noissa vanhoissa taloissa huokuu sitä jotain, mennyttä aikaa, nostalgiaa:) Totta, tuo uuni pankoineen oli varmasti näkemisen arvoinen, kerrassaan upea.
    Aitoista sekä pihapiiristä puhumattakaan:)
    Tuntui kun olisin ollut mukana Metsolassa, pystyin aistimaan tuon tunnelman noista kuvistasi:)
    Kivat ja monikäyttöiset kassit olet virkannut:)
    Aurinkoista kevättä sinulle! T:-Satuli-

    VastaaPoista

Kommenttisi piristää aina, kiitos!