keskiviikko 21. syyskuuta 2011

Tunnustus


Tuulenpesän Sirutuuli muisti minua tunnustuksella. Saajan pitää kiittää tunnustuksen antajaa, antaa tunnustus 8 blogille ja ilmoittaa asiasta näille sekä kertoa 8 asiaa itsestään.

Kiitos Sirutuuli. :)

Ja kahdeksan asiaa minusta:

Minusta on kiva hoitaa pihaa aina silloin tällöin, mutta kyllästyn melko nopeasti, joten esimerkiksi kasvimaamme pääsi vähän rupsahtamaan hoidon puutteessa.

Kuljen työmatkani linja-autolla, vaikka kovasti talvella vannoin, että kesällä sitten poljen töihin. Jos nyt sitten syksyllä?

Tykkään ajanpatinoimista tavaroista. Ja tavaroista ylipäätään. Meillä on niitä ihan liikaa, kun siippakin on kova hamstraamaan.

Haaveilen toisesta kissasta, mutta Mörkömme tuntien sellaista ei voida ottaa. Se ei oikein siedä muita kissoja reviirillään.

Keijut ovat minusta ihania, ynnä muut metsän taruolennot.

Haluaisin talon, jossa on torni.

Luen mielelläni. Viimeisin sarja, jota luen, on Pirjo Tuomisen Satakunta-sarja. Historiikkia ennen Venäjän vallan aikaa ja vähän sen jälkeenkin.

Olen huomannut vasta tänä syksynä pelkääväni pitkäkoipisia hämähäkkejä, jos ne sattuvat yllättämään minut sisätiloissa (Näin on käynyt jo kolme kertaa).


Nyt tämä tunnustus näyttää pyörivän blogilta toiselle vinhaa vauhtia, joten jätän tällä kertaa jakamatta tätä eteenpäin. Saa napata mukaan ken tahtoo. :)

Kerroin vähän aikaa sitten lankakorista, josta piti tulla kissankori. Nyt se ON kissankori. Rakas kolliherramme Mörkö hyväksyi korin itselleen, mikä onkin vallan mainio juttu. Etenkin kun koria on helpompi siirtää paikasta toiseen kuin nukkuvaa Mörköä. Mörkö nimittäin nukkuu toisinaan sellaisissa paikoissa (esim. keskellä sohvaa), mistä se välillä täytyy siirtää muualle tuhisemaan. Nyt kun kelit ovat viilentyneet, on myös takanylinen osoittautunut hyvinkin mieluisaksi paikaksi. Mörkö viihtyy ulkosalla yhä lyhyempiä aikoja, joten sysitalvella meillä taitaa olla taas ehta sisäkissa. :)

Roiskuvaa syysviikkoa teille kaikille!

2 kommenttia:

  1. Onnea tunnustuksesta! Kivoja asioita listasit siihen :) Meilläkin Manta-herra on jo alkanut lyhentämään lenkkejään ja kipittää mieluusti sateen sattuessa sisään lämmittelemään.

    VastaaPoista
  2. Kiitos kommentista Mari. :) Sain tänään pyöräiltyä töihin! Ja kastuin aivan läpikotaisin vyötäröstä alaspäin kun en muistanut laittaa sadehousuja :/

    VastaaPoista

Kommenttisi piristää aina, kiitos!