torstai 2. kesäkuuta 2011

Kiivitaulu

Oho. Kesäkuu alkoi. Nyt on kesä. Eilen töistä tullessani marssin pakastimelle ja kaavin jäätelörasiasta kuppiin jäätelöä ja menin terassin portaille herkuttelemaan. Mörkö pääsi myös ulkoilemaan valjaissaan ja sukelsi voikukkien sekaan pötköttämään. Koska ilma oli niin ihana, päätin viimeistellä ulkona liitupiirustukseni, jonka lähetän sukulaiselle Ruotsiin. Kyseinen sukulainen kysyi minulta jo kolme vuotta sitten, voisinko jotain hänelle taiteilla. Kröhöm, hiukan on aikaa pyynnöstä kulunut, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Eikö niin? Sitä paitsi tuo sukulainen sanoi, ettei työllä ole kiire, ja saan tehdä sen sitten, kun on hyvä fiilis. Mainio toive. Huonolla fiiliksellä ja väkisin ei saa mitään aikaiseksi.Ylihuomenna on lakkiaispäivä. Virkkaan täyttä päätä korua, joka sopisi mekkoni kanssa. Ostin nimittäin uuden mekon, ja mikään koru ei mielestäni sen kanssa sovi, vaikka koruja onkin aika liuta. Hah, juuri nyt tätä kirjoittaessani muistinkin, että onhan minulla yksi, joka sopisi täydellisesti.. No, olkoon se hätävarana, jos tämä toinen ei valmistukaan ajoissa. Olen kuitenkin jo jonkin aikaa tuumaillut, että virkattu koru olisi kiva, joten katsotaan, mitä tuleman pitää.

Aurinkoista Helatorstaita!

3 kommenttia:

Kommenttisi piristää aina, kiitos!