Duhadedä

Minulla on muistikuva, että on olemassa laulu, jossa lauletaan "Duhadedä dädäddää, onko hauskaa ähähhää?" Ei, ei ole hauskaa olla duhadedä, enkä muista laulusta tuon enempää. Mikä lie lällätys sitten onkaan. Se vain pyörii mielessä tällä hetkellä koko ajan, kun niistän nenääni tauotta ja lähes kaikki kangasnenäliinat ovat jo joutuneet pesuun. Revittiin siipan kanssa yksi revennyt lakana nenäliinoiksi, jotta varmasti riittää sitten kun on tarvetta.. Kirstussa olisi kyllä äidin lapsuudesta kangasnenäliinoja, mutta eihän niitä raaski limata.

Mitään valmistunutta ei ole käsityörintamalla. Tein toisen kielokortin isälle synttärikortiksi, mutta posti vei sen ennen kuin muistin ottaa kuvaa. Koskapa siis ei ole mitään käsitöitä, kerron hieman rakkaasta kolliherrastamme Mörköstä (yksi lempipuheenaiheistani).

Siispä. Mörkö tuli meille syksyllä 2009 navettaolosuhteista isosta kissaperheestä. Se oli alkuun hyvin hyvin arka ja pelkäsi kovin ja itki perhettään. Vasta noin kahden viikon jälkeen se uskaltautui itse syliin. Tässä kuva siitä, kun se varovasti ojensi tassunsa polvilleni pitäen takamuksensa tiukasti lattiassa kiinni. Siitä se sitten lähti, nimittäin sylissä viihtyminen. Virkkasin jo silloinkin kovasti, ja usein kävikin niin, että virkkasin monta tuntia putkeen ja Mörkö veti yhtä pitkät tirsat sylissäni.
Nyt on Mörkö jo iso kolli, niin iso, ettei reppana enää mahdu minun syliini. Kovasti se välillä yrittää, ja punkee ja tyytyy lopulta siihen, että etutassut ja pää on sylissä ja loppukroppa sohvalla. Tai sitten se tekee niin, että se tulee ihan liki ja laittaa vaikka vain yhden tassun syliin. Tämmöisestä tilanteesta otin kuvan männä viikolla. :)
Nyt käperryn sohvalle lepäämään ja otan Mörkön mukaan peiton alle kehräämään.

Leppoisaa viikkoa kaikille!