sunnuntai 8. toukokuuta 2011

Perhonen

Kevään kunniaksi virkkuukoukultani lennähti perhonen!
Mallin ohje löytyy täältä. Lankana käytin perintövirkkuulankaa ja koukkuna oli perintökoukku kokoa 1,75.

Perhonen saa jatkaa lentoaan postin mukana tupaantuliaislahjana hyvälle ystävälleni. Hän muutti kyllä jo varmaankin vuosi sitten (miten aika lentääkään), mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Itse asiassa vasta n. kuukausi sitten sain udeltua, mikä olisi sopiva tuparilahja, kun jotain itsetehtyä tahdoin kuitenkin antaa. Ikkunakoristetta hän mieli, joten Ravelryssä tovin seikkailtuani löysin tämän 70-luvulta peräisin olevan mallin. Prässäys ja reipas tärkkäys pitänevät perhosen tuntosarvetkin ojossa, joten toivottelen sille iloista lentomatkaa ja kauniita maisemia keväisen pääkaupunkimme keskellä kerrostalon huikeista korkeuksista. :)

Virkkausringissä pyörii nyt kerrassaan ihastuttava tempaus. Siellä virkataan lumoavaa pitsiä! Tämä intoilija on menossa mukana ensi alkuun tällä perhosella ja koukulla kulkee jo pikkuruinen pitsiliina, joka päätyy ehkä sitten kuitenkin johonkin laatikkoon pölyyntymään.. Mutta väliäkös tuolla, sillä virkkuukäteni toimii taas!!!
Happy happy me!
*korvastakorvaan hymy*

Kaksi uutta lukijaakin on tullut sitten viime kirjoituksen.
Tervetuloa mukaan lukemaan blogiani.


Ja koska tänään on äitienpäivä, tuumailin aamulla tämmöisiä:

Me kaikki naiset emme ole äitejä. Jotkut meistä ehkä haluavat joskus olla. Meillä kaikilla ON äiti tai on joskus ollut. Siispä muistetaan heitä lämpöisillä ajatuksilla.

Hyvää Äitienpäivää!

10 kommenttia:

  1. Juu, muistetaan äitejä ja juhlitaan.

    Tosi kiva perhosmalli :)

    VastaaPoista
  2. Kaunis perhonen! Hyvää Äitienpäivää!

    VastaaPoista
  3. Onpas kaunis perhonen!

    Hauska kuulla, että käsi suostuu taas yhteistyöhön. Tiedän kuinka rasittavaa on, kun ei voi tehdä, mitä haluaa.

    VastaaPoista
  4. Kiitos kommenteista ja tervetuloa blogin lukijaksi Nina! =)

    VastaaPoista
  5. Kaunis perhonen! Oikein sopiva äitienpäivään sekä ikkunakoristeeksi.

    VastaaPoista
  6. Kiva, että pystyt taas tekemään virkkuutöitäsi :) Tuo perhonen on nätti!

    VastaaPoista
  7. Heissan, blogissani on pientä purtavaa sinulle :)

    VastaaPoista
  8. Kaunis perhonen ♥
    Ihanat on sinivuokot, nyt vaan jo lopettelee kukkimistaan.
    Lempeää kevättä.

    VastaaPoista
  9. Kiitos kommentista Seijastiina, ja tervetuloa blogin lukijaksi. :)

    VastaaPoista

Kommenttisi piristää aina, kiitos!