sunnuntai 30. toukokuuta 2010

Kirjava pyöräilyhanska ja valmistujaiskortti










Minä ajan pyörää yhdellä kädellä. En uhmallani, vaan siksi, ettei vasen käteni ylety pyörän tangolle. Siksipä virkkasin vain yhden pyöräilyhanskan Stitch'n Bitch-kirjan ohjeella. Sain ostettua lisää kielolankaa, joten pieni ikuisuusprojekti tuli sitten eilen päätettyä. Hanskan koko oli melko iso. Jouduin vähentämään kerroksia aika tavalla, eikä hanska vieläkään oikein istu minun piskuiseen käteeni kuten kuvasta näkyy. Kuvaan mukaan on tullut myös uteliaan ja aamuisin erittäin virkeän Mörkö-kissamme tassu. Herraa tuntui kovasti kiinnostavan, kun heiluttelin kättäni itselaukaisevan kameran edessä. =)

Viikon päästä juhlitaan serkkuni valmistujaisia, joten tein hänelle onnittelukortin jälleen virkatuin tehostein. Itse en juhliin pääse, sillä lähden perjantaina Delhin kautta kohti Kathmandua, jossa ilmasto on siippani sanojen mukaan tällä hetkellä melko kostea, muttei sateinen. Sateita on kuitenkin varmasti reissun aikana luvassa, sillä Nepalissa on parhaillaan monsuunikausi. Sadevarusteet on siis jo pakattu rinkkaan, ja suunnittelin ottavani mukaan myös sadehatun. Pieni matkakuume/huuma alkaa jo vaivata. =)

4 kommenttia:

  1. Hieno hansikas.
    Ja onnea matkaan. Toivottavasti olisi edes joitain kuiviakin päiviä.

    VastaaPoista
  2. Kaunis hansikas.
    Ihania kortteja olet myös tehnyt.

    VastaaPoista
  3. Kiitos kommenteista. Tänä iltana lähden reissuun, joten blogini vaikenee toviksi. =)

    VastaaPoista
  4. Ihana hanska B)
    T. tipu Helsingistä

    VastaaPoista

Kommenttisi piristää aina, kiitos!