perjantai 11. heinäkuuta 2014

Pikkiriikkinen myssy

Virkkasin jo aikoja sitten tällaisen myssyn. Tein sen 2 mm:n koukulla ja ohje on Moda-lehdestä vuodelta 2006.

Myssystä tuli kuitenkin hyvin pieni, ja aloin tarkistelemaan edellisistä myssyistä kirjoittamiani tietoja ja huomasin virkanneeni ne 2,5 mm:n koukulla. Lisäksi eilen huomasin, että yhteenvirkatuista neliöistä oli jäänyt yksi kerros ihan kokonaan tekemättä.

Tästä tulikin sitten vähän niinkuin keskosmyssy, ja kuinka ollakaan sain kuulla että sellainen sattui tuttavaperheeseen syntymään viime viikonloppuna. Ajattelinkin nyt ilahduttaa perhettä ensi viikolla tällä myssyllä.

Nyt teen parhaillaan uutta myssyä 2,5 mm:n koukulla. Siitä laitan kuvan myöhemmin.

Julkaisenpas vielä kuvan rakkaasta kolliherrastamme Mörköstä.
 Tätä hymyä edelsi melkoisen pitkä rapsutussessio. :)
Auringonpaistetta viikonloppuunne!

1 kommentti:

  1. Ompa sulonen myssy ja toi kissan hymy ,voi että on veikeä ilme:))

    VastaaPoista

Kommenttisi piristää aina, kiitos!