tiistai 25. toukokuuta 2010

Lisää kortteja

Toukokuu on totisesti syntymäpäivien aikaa sukulaisteni keskuudessa. Niinpä tein tänään jälleen kaksi korttia postin kuljetettavaksi eteenpäin. =)

Muuten käsityörintamalla on edelleen hiljaista. Hiljaista jo senkin vuoksi, etten eilen löytänyt lähimarketista Novitan Kielo-lankaa, jolla olisin virkannut pyöräilyhanskani loppuun. Tänäänkään ei onni suosinut kaupoilla liikkuessani, sillä olin epähuomiossa unohtanut lompakkoni toiseen laukkuun eilisen kauppareissun jäljiltä (hups). Hajamieliseksi olen tullut. Mutta enpähän aamulla arvannut kaupoille lähteväni. Halvaksi tuli sekin reissu ;) Tosin myönnän varanneeni Outlet-myynnistä itselleni leningin, jonka käyn huomenna hakemassa. Mekkoa ei voinut jättää rekkiin toisten ryöstettäväksi..

Tällä viikolla pitäisi suunnitella pakkaamista, sillä Nepalin matka lähestyy hurjaa vauhtia. Jännittääkin jo hiukan. Eniten jännittää kai koneenvaihto Delhissä, sillä Intia taitaa olla aika hurja paikka. Kathmandussa vastassa on rakas siippani, jonka tapaamista kahden kuukauden tauon jälkeen odotan kovasti. =)

O'ou. Huomasinpahan H:n blogia lukiessani Tapion Lankakaupan Drops-alen. Täytynee tehdä tilaus, sillä täällä päin ei Dropsin paikallismyyjiä ole. Kovasti olen lankoja himoinnut pariinkin malliin, joten ei kun tuumasta toimeen!!! *Iso Hymy*

3 kommenttia:

  1. Huomasit juuri ajoissa, sillä vielä viikon ovat langat alessa.

    VastaaPoista
  2. Kiva idea laittaa kortteihin virkattuja koristeita. Tekemäsi kortit ovat tosi kauniita!

    VastaaPoista

Kommenttisi piristää aina, kiitos!