tiistai 12. lokakuuta 2010

Pitsiliina


Kirjoitin muutama kirjoitus sitten keskeneräisestä pitsiliinasta, jonka malli on toisen maailmansodan ajoilta. Lankana on käytetty Novitan virkkauslankaa ja koukku oli kooltaan 1,5. Tänä iltana silitin liinan ja nappasin kuvan. Alunperin olin ajatellut laittavani kuvaa liinasta tänne vasta sitten, kun olen virkannut toisen samanlaisen valmiiksi. En kuitenkaan malttanut odottaa toisen liinan valmistumista.. Voi siis olla, että siitä tulee paljon blogimaailmassa puhuttu UFO (UnFinished objects).

Ufoja minulla on kyllä muitakin, esim. yksi marjapuuron värinen jakku odottaa käsityökorin pohjalla. Siitä puuttuu ihan oikeasti vain 1 ja puoli hihaa. Inspiraatio kyseisen työn jatkamiseen on ollut hukassa jo useamman vuoden. Voisin ehkä asettaa tavoitteeksi itselleni, että virkkaisin sen loppuun -hmm- ensi vuonna. Mitä suotta stressaamaan. ;)

3 kommenttia:

  1. Nätti malli.

    Juuri nyt on hieno tilanne, ei ole yhtään UFOA odottamassa. Paitsi kolmet villasukat parsimatta :)

    VastaaPoista
  2. Kaunis liina !
    Löysin Sinut Marin blogin kautta.
    Sinulla on täällä paljon nättejä käsitöitä !

    VastaaPoista
  3. Kiitos mieltä lämmittävistä kommenteista. =)

    VastaaPoista

Kommenttisi piristää aina, kiitos!