keskiviikko 23. kesäkuuta 2010

Virkatut tohvelit


Alkuun lisään vielä yhden Nepalin reissulta napatun kuvan. Ylpeä elefanttiemo hoivailee 10 kuukauden ikäisiä kaksosiaan. Nämä yksilöt ovat ensimmäiset laatuaan Nepalin Elefanttihedelmöityshoitolassa. Koskaan aiemmin ei ole syntynyt kaksosia Nepalin hoitolan historian aikana. Ja kyseinen hoitola on ollut toiminnassa jo 70-luvulta, joten kyseessä on todellakin jotain superhienoa! Yleensä elefanttiemo synnyttää vain yhden poikasen.

Ja sitten siirrytään käsitöihin. Kiikutin siis urhoollisesti matkalla mukana tossuvirkkuuta, jonka ohje löytyy Drops designin sivuilta (Lankana Dropsin Karisma ja Bambukoukun koko 4). Juu'u, urhoollisesti kuljetin, mutta vähänlaisesti virkkasin. En saanut edes puolikasta tossua valmiiksi. Delhin lentokentällä virkkasin Kathmandun lentoa odotellessa tossua hiukan, vaikka odotusaikaa oli lennon myöhästyttyä ruhtinaalliset 8 tuntia 6 tunnin sijaan (lähinnä minä nukuin, sillä yölennolla Helsingistä en saanut yhtään unta). Sen jälkeen iski totaalinen laiskuus. Nepalin lämpö houkutteli ja suorastaan vetosi laiskottelemaan.

Mikäs siinä. Nyt ovat tossut valmiit. Suomen keleissä virkkuu on mukavampaa kuin Nepalin superhyberhelteessä. Seuraavaksi täytyy miettiä jotakin Pyöreää, sillä Virkkausringissä pyöritellään uutta teemaa. =)

2 kommenttia:

Kommenttisi piristää aina, kiitos!