keskiviikko 25. maaliskuuta 2020

ApuSylvistä on moneksi

Kaupallinen yhteistyö ApuSylvin kanssa

Minun oli alunperin tarkoitus olla tulevana viikonloppuna Jyväskylän käsityömessuilla mukana esittelemässä Apusylviä. Apusylviä myyvä Pirkko kysyi minua mukaan ja innostuin oitis. Olisipa ollut mukavaa käydä messuilla ja virkata siinä kaiken kansan keskellä ApuSylvillä jotain pientä.

Toisinhan tässä nyt sitten kävi.

Mutta ei hätää!

Varmasti jokainen käsitöistä vähänkin innostunut on jo huomannut tapahtuman "Kässämessut netissä". Sinne tulee päivittäin uusia näytteilleasettajia, mitä on ollut ilo seurata Facebookista.

Miten ihana ajatus, eikö? Tuo mielestäni valoa ja iloa näihin päiviin, kun pysytellään vähän etäämmällä kaikista ja toivotaan tilanteen helpottavan.

Olen jo kuluneen viikon aikana surffaillut mitä erilaisempien pienyrittäjien sivuilla ja suunnitellut tekeväni mieltä piristäviä ostoksia. Ja toki lupasin tehdä yhteistyötä Pirkon kanssa ApuSylvistä, joka itseltäni jo löytyy.

Tässäpä muutamia juttuja, mitä Pirkko on tehnyt, sillä ApuSylvin pintaan voi kiinnittää nuppineuloilla vaikkapa kirjontatyön, jos virkkaaminen ei olekaan sinun juttusi.

Kirjontaa. Kuva:Pirkko Suvanto

Patalappu tulossa. Kuva:Pirkko Suvanto

Kaulaliina langoilla. Kuva:Pirkko Suvanto
Itse olen tehnyt ryijytyötäni, joka edistyy hitaasti mutta varmasti. Välillä vähän virkkaankin verestääkseni taitojani, jotta sitten tarvittaessa osaan asiakkailleni neuvoa, mitenkäs ApuSylvillä nyt virkataankaan yksikätisesti.

Huomenissa lupasin kuvata omaa materiaalia tekemisistäni ApuSylvin sivuille.

ApuSylvistä saat lisätietoa verkkosivuilta www.apusylvi.fi

Aurinkoista tulevaa Kässämessu-viikonloppua sinne jokaikiselle kotisohvalle!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi piristää aina, kiitos!