lauantai 15. elokuuta 2015

Viimeinen työpäivä

Olin eilen viimeistä päivää töissä ja nyt on edessä muutto uudelle paikkakunnalle ja toimintaterapeutin opiskelujen aloittaminen viikon päästä, hui!

Mutta katsokaa, miten työkaverit olivat muistaneet minua viimeisenä työpäivänäni!!!


3 (!!!) lahjakorttia Lankamaailmaan! Aivan ihanasti ajateltu. Voi että minulle tuli hyvä mieli. Eilen sitten jo kovasti pohdiskelin, että mitä minä oikein ostaisin.. Ehkäpä kuteet uuteen mattoon tai langat toiseen Onniöveriin..

Valokuvia ottaessani aina joku eläinmaailman edustaja tahtoo tulla mukaan. (Poikkeuksellisesti rakas kolliherra Mörkö makasi jaloissani valokuvia räpsiessäni eikä tullut tapansa mukaan makaamaan valokuvattavan kohteen päälle..) Tällä kertaa edustaja oli siis hyönteismaailmasta. Sudenkorento poseerasi minulle muutaman minuutin, jotta sain rauhassa yhden otoksen onnistumaan.


Kuuden vuoden työpestin jälkeen heräsin tänä aamuna seitsemältä hämmästelemään sitä, etten enää maanantaina palaa vanhalle työpaikalleni. Asiassa riittääkin miettimistä, sillä taakse jäi ihana työyhteisö, jota jään varmasti kaipaamaan *niisk*

2 kommenttia:

Kommenttisi piristää aina, kiitos!