Kirjoitin edellisellä loman pätkälläni itsestäni ja kunnostamastani senkistä.
Nyt senkki on valmis! Sen valmiiksi saaminen vei noin 10 vuotta, ehkä alle, mutta nyt se on valmis, ja tykkään siitä vallan mahdottomasti. Mutta minulla ei ole sille tilaa, joten äiti ottaa sen hellään huomaansa. Eli juu, lomalla ollaan jälleen, eikä lomakelit helli minua nytkään, kun sataa ropisee niin hurjasti joka päivä.
Sisätiloissa on tullut kykittyä ja kyykisteltyä, sillä lapsuudenkodissani on operaatio muutto käynnissä. Varastojen tyhjennys osaa olla henkisesti hurjan rankkaa, sillä niissä on kaikki isän toteutumattomat suunnitelmat vielä kaapeissaan ja työkalut hujan hajan. Isä kuoli aika tarkalleen 2 vuotta sitten.
Tuntuu, että tavaroita läpikäydessäni siivoan myös muistoja isästä pois. Roppakaupalla tavaraa on kuitenkin lähdössä mukaani, mm. isän ensimmäinen ruuvimeisselisetti. En edes tiennyt, että varastoissa on semmoinen, mutta äiti kertoi minulle. Setistä puuttuu 2 ruuvimeisseliä, mutta uskon niiden pulpahtavan jostain kaappien kätköistä vielä vastaan. Isä oli setistä kuulemma hurjan tarkka.
Järki ja tunteet vaihtelevat tässä tavaroita läpikäydessä. Vielä vuosi sitten tällainen operaatio olisi ollut liian rankka, mutta nyt on jo helpompaa, vaikka silti ajatus lapsuudenkodista luopumisesta pistää välillä itkeä tirauttamaan.
Onko teillä muilla tämmöisiä kokemuksia, ja miltä se on tuntunut?
Nyt senkki on valmis! Sen valmiiksi saaminen vei noin 10 vuotta, ehkä alle, mutta nyt se on valmis, ja tykkään siitä vallan mahdottomasti. Mutta minulla ei ole sille tilaa, joten äiti ottaa sen hellään huomaansa. Eli juu, lomalla ollaan jälleen, eikä lomakelit helli minua nytkään, kun sataa ropisee niin hurjasti joka päivä.
Tuntuu, että tavaroita läpikäydessäni siivoan myös muistoja isästä pois. Roppakaupalla tavaraa on kuitenkin lähdössä mukaani, mm. isän ensimmäinen ruuvimeisselisetti. En edes tiennyt, että varastoissa on semmoinen, mutta äiti kertoi minulle. Setistä puuttuu 2 ruuvimeisseliä, mutta uskon niiden pulpahtavan jostain kaappien kätköistä vielä vastaan. Isä oli setistä kuulemma hurjan tarkka.
Järki ja tunteet vaihtelevat tässä tavaroita läpikäydessä. Vielä vuosi sitten tällainen operaatio olisi ollut liian rankka, mutta nyt on jo helpompaa, vaikka silti ajatus lapsuudenkodista luopumisesta pistää välillä itkeä tirauttamaan.
Onko teillä muilla tämmöisiä kokemuksia, ja miltä se on tuntunut?
Minulla ei ole kokemusta lapsuudenkodista luopumisesta, vaan tavallaan päinvastaisesta.
VastaaPoistaItse muutimme mieheni kanssa minun lapsuudenkotiini aika lähelle tuon 2v isäni kuoleman jälkeen.
Kauan siinä meni, että oppi pitämään taloa omanaan. Alkuun ei voinu edes suunnitella mitään remontteja, kun ei pystynyt muuttamaan mitään, mitä isä oli itse laittanut.
Kyllä se on siitä helpottunut, kun tässä ollaan jo 8v asusteltu ja eletty <3
Voimia sinne muuton keskelle.
Ymmärrän hyvin tuntemukseni, koin äitini jäämistöä siivotessa aivan samaa. Kipu helpottaa ja muistot muuttuu mukaviksi ja voimaa antaviksi.
VastaaPoistajaksamisia.
Upea senkki - hiljaa hyvä tulee!
VastaaPoistaKokemusta on. Ensin tuntui, että luopuminen on vain tehtävä. Jälkeenpäin tulivat unet ja valtava ikävä. Sitä kesti monta vuotta. Nyt on alkanut helpottaa. Näin se vain menee.
VastaaPoistaTsemppiä sinulle. Senkki on todella kaunis!
Upea senkki !
VastaaPoistaVoin kokemuksesta sanoa, aika parantaa haavat ♥