keskiviikko 28. marraskuuta 2012

Neliöprojekti ja ylläripostia

Kiitos kommenteista sienikoriini. Sienillä on pelattu ja sienistä on kuulemma tehty soppaakin ;)

Olen jo pitkään tuumaillut, että pitäisi virkata Poncho hartioita lämmittämään näihin kylmiin ja koleisiin - pian jo hyyyyyyytäviin iltoihin. Selailin nettisivujen virkattuja neliöitä ison liudan, ja päädyin lopulta jo entuudestaan tuttuun Dropsin sivuilta löytyvään ohjeeseen.

Sen jälkeen pähkäilin värejä. Ja pähkäilin. Ja pähkäilin. Lopulta viime viikolla pääsin Lankakauppaankin asti ja päädyin ostamaan punertavaa, ruskeaa ja mustaa JADE-lankaa. Nyt olen saanut valmiiksi jo kolme neliötä, joiden keskellä on nöttöspurkista haalittua vanhaa nimetöntä lankaa. Näistä siis jatketaan vielä :)


Lisää kuvia siis sitten, kun tuo pikkuruinen 8 neliön ponchoni on joskus ehkä valmis.

Keittiönpöydällä odotti mojova yllätys, kun pääsin tänään lopulta kotiutumaan iltavuorosta. Mainoslehtikasan alta pilkotti pahvinen kirjekuori. Kaivoin sen esiin varmana siitä, että siellä on taas joku siipan tilaama levy itselleen tms. Kuoressa luki kuitenkin minun nimeni (Jee) ja lähettäjänä kummitätini. Harmistelin ensin, että sisältönä on varmaan joululahja enkä näin ollen sitä voisi vielä avata (blääh).

Sisällä oli kuin olikin lahjapaketti ja mukana kirje kummitädiltä, joka kertoi kyseessä olevan erittäinkin myöhästynyt syntymäpäivälahja. Juu'u, syntymäpäiväni olivat elokuussa, ja nyt minulla oli lupa avata paketti ;)

Tällainen sieltä löytyi, ja tulin kyllä aika iloiseksi. Kiitoksia vaan kummitädille sinne Itä-Suomeen. Eiköhän tästä taas ideoita ammenneta.


Mukavaa viikonjatkoa itse kullekin :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi piristää aina, kiitos!

Lähetä kommentti