perjantai 8. kesäkuuta 2012

Koristossut vauvalle

Näin nämä tossut ensi kertaa Tintin sivuilla ja ihastuin: Nuo täytyy tehdä! Tintin sivuilla oli linkki portugalinkieliseen ohjeeseen, missä oli loistavat kuvat mukana. Toissapäivänä huomasin Aarnilinnun maininneen, että sivuilta löytyisi myös englanninkielinen ohje. Heh, vähän myöhäistä nyt, kun tossuni ovat jo valmiit. :)


Käytin vanhaa lankaa, joiden vyötteitä tuskin enää löytyy äidin varastoista. Koukun koko oli 2 mm, ja muokkasin ohjetta matkan varrella osittain siksi, etten jaksanut koko ajan seurata kuvia. Toisen tossun teko olikin sitten vähän haastellisempaa, kun piti koko ajan laskeskella ensimmäisestä tossusta silmukoita, että tulee varmasti samankokoinen tästä seuraavasta.


Alunperin suunnitelmissa oli säästää nämä ystäväni syksyllä syntyvälle vauvalle. Mutta kun tänään sain töissä tossut viimeisteltyä töissä, ihastui yksi työkavereistani niihin kovasti ja halusi tämmöiset myös. Oli kuulemma viikon kuluttua menossa vauvakutsuille, missä juhlasankari(t) voisivat kovastikin tämmöisistä tykätä. Niinpä lupasin nämä sitten luovuttaa työkaverille ja teen toiset omalle ystävälleni myöhemmin. Ehkä kokeilen sitten seurata sitä englanninkielistä ohjetta. Näissä vähän soveltelin, mutta mikäs sen mukavampaa :)

Aurinkoista viikonloppua teitillen!

Minä lähden nyt juhlistamaan loman alkua hyppäämällä ensi kertaa siipan ostaman Harrikan kyytiin. Huiiiiii!

7 kommenttia:

  1. Olen jo pitkään katsellut näitä tossuja, jospa sitä nyt vihdoin ja viimein nappaisi ne työlistalle. :)

    VastaaPoista
  2. Suosittelen! Lopputulos on niin hellyyttävä :)

    VastaaPoista
  3. Ehdottoman hienot :).

    Kivaa viikonloppua.

    VastaaPoista
  4. Mahtavat pikku tossut! Kiitos vinkistä. Nyt tiedän, mihin ryhdyn seuraavaksi.

    VastaaPoista
  5. Aivan syötävät! Ei ihme, että työkaveri ihastui.

    VastaaPoista
  6. Kiitos kommenteista ja lomantoivotuksista! :) Täytynee printata tuo tossujen ohje johonkin, että varmasti tulee se toinen parikin tehtyä.

    VastaaPoista

Kommenttisi piristää aina, kiitos!